sunnuntai 6. joulukuuta 2015

1/2 Joulukalenteri, 3. luukku

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! On tullut aika julkistaa joulukalenterini kolmas luukku. Itsenäisyyspäivän kunniaksi kaikki laulut ovat tällä kertaa suomenkielisinä versioina. Ja mikäs siihen olisi parempi aihe kuin lapsuuden nostalgia! 

Eli esittelen kolme Disney-laulua, jotka ovat omasta lapsuudestani tuttuja. Kuten ensimmäisessä luukussa sanoin, Disney-elokuvat eivät ole olleet kovin suuri osa lapsuuttani, ja monet niiden tarinoista tulivat minulle tutuiksi kuunnelmakasettien kautta. Laulut eivät ole kyllä jääneet mieleeni kaikkein parhaiten, enkä tätä luukkua miettiessäni keksinytkään kuin kolme laulua. Tässä luukussa laulut eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan ykkösenä on se, minkä muistan parhaiten. Tässä siis pieni kurkistus lapsuusmuistoihini!



3. Ei nyt siis surra - Oliver ja kumppanit


Tämä elokuva oli meillä videolla, ja sitä tuli muistaakseni useammankin kerran katsottua. Nyt kuunnellessa suomidubbi särähtää puhekohdissa vähän korvaan... Laulut eivät kuitenkaan ole hullumpia. Tätä kohtausta katsellessa tulee kyllä lapsuus mieleen, ja kappale on mukavan menevä. Pitäisi tämäkin elokuva varmaan uudelleen nähdä...



2. Karhun elämää - Viidakkokirja


Olen melko varma, että meillä oli Viidakkokirja kasettina, koska itse elokuvaa en ole lapsena enkä vielä nytkään nähnyt. Tämä Baloon rytmikäs laulu on kuitenkin lapsuudesta tuttu ja pidän siitä yhä kovasti. Nyt tätä kuunnellessani Pekka Lehtosaaren ääni alkaa jostain syystä naurattaa, ei sillä että dubbi sinänsä olisi huonon kuuloinen, mutta jotain hassua siinä on. Joka tapauksessa minun pitäisi varmaan katsoa tämä elokuva, kun live-action- versiokin on tulossa. Onneksi lomalla on aikaa!



1. Hakuna Matata - Leijonakuningas


"Hakuna Matata, sana ihana on..." Tämän laulun sanat ovat olleet muistissa niin pitkään kuin muistan. Leijonakuningasta en elokuvana ole lapsena muistaakseni nähnyt kuin joskus osan koulussa, mutta hahmot ja tarina ovat kuitenkin olleet melko tutut jo ennen kuin elokuvan teini-iällä katsoin... Hm, ehkä tämäkin on sitten ollut kasetilta tuttu? Joka tapauksessa Hakuna Matata on mitä tutuin ja nostalgisin laulu minulle. Timon ja Pumba tulivat myös lapsuudessa tutuiksi oman TV-sarjansa myötä. Ihana laulu kyllä!




Heh, kaikki nämä kappaleet kertovat huolien unohtamisesta ja rennosta elämästä... Taisi sitten olla aika huoleton lapsuus minulla. Mitkä laulut herättävät lukijoissa eniten nostalgiaa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti