perjantai 3. heinäkuuta 2015

Monimutkainen rakkaus, osa 2

Tässä toinen osa jatkotarinastani Monimutkainen rakkaus. Jos et ole lukenut ensimmäistä osaa, se löytyy täältä. Tässä osassa on noin 14 ja puoli sivua. Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että julkaisen tarinan neljässä osassa.

Toivottavasti pidätte tarinan jatkosta!



Tarina jatkuu


Vaikka Faithin mieli tuntui sekavalta vielä seuraavanakin päivänä, hän halusi puhua Garylle ennen viikonloppua. Siispä hän päätti sysätä Rickyä koskevat kysymykset hetkeksi mielestään ja miettiä, mitä sanoisi ihastukselleen.
   ”Ihan oikeasti, Faith”, Mabel sanoi Faithille koulussa, ”etkö ole puhunut hänelle sen jälkeen?”
   ”En…” Faith sanoi. ”Tiedän, että minun pitäisi, mutta se on vaikeaa…”
   Mabel huokaisi. ”En tiedä, mikä siinä on sinusta niin vaikeaa, mutta et saa luovuttaa!”
   ”Tiedän”, Faith sanoi. ”Yritän puhua hänelle, kun näen hänet.”
   Mutta se osoittautui vaikeaksi pelkästään sen takia, että Faith ei nähnyt Garyä. Päivä kului, eikä pojasta näkynyt pienintäkään vilausta. Faith alkoi jo epäillä, ettei poika olisi ollenkaan koulussa.
Koulun loputtua Faith meni tapansa mukaan katsomaan jalkapallojoukkueen harjoituksia, vaikka olikin epävarma siitä, oliko Gary koulussa. Hänen epäilyksensä vahvistuivat, kun hän ei nähnyt poikaa harjoituksissa.
   Ei mahda mitään, Faith ajatteli vähän pettyneenä. Paras mennä kotiin…
   Faith kääntyi lähteäkseen, ja alkoi suorastaan juosta. Epätoivo kouraisi häntä. Juuri kun hän olisi halunnut puhua pojalle… mutta eihän sille mitään mahtanut…
   Äkkiä Faith tunsi törmäävänsä johonkin. Hän kaatui maahan ja voihkaisi katsoessaan ylöspäin.
   ”Hei…” hänen edessään seisova poika sanoi. Se oli Gary.
   Faith henkäisi. ”Anteeksi”, hän sopersi, mutta poika vain tuijotti häntä.
   ”Se olet sinä”, hän sanoi lopulta. ”Se tyttö, johon törmäsin silloin kerran. Me siis olemme tavanneet.”
   Hän ojensi kättään Faithille, joka tarttui siihen. ”Kiitos…” tyttö sanoi punastuneena.
   Seurasi hetken hiljaisuus. Lopulta Faith tajusi jotakin.
   ”Tuota…” hän aloitti, ”mikset ole harjoituksissa?”
   ”Ai niin!” poika huudahti. ”Oli vähän koulujuttuja… Pitää mennä!”
   Hän lähti juoksuun, ja heilautti mennessään kättään Faithille. Tyttö jäi katsomaan hänen peräänsä.
Taidan mennä sittenkin katsomaan harjoituksia, hän ajatteli ilahtuneena.

Faith oli koko viikonlopun iloinen siitä, että Gary oli muistanut hänet. Hänen vanhempansa ihmettelivät kovasti, miten hänestä oli tullut äkkiä niin pirteä, mutta Faith ei voinut kertoa totuutta.
   Tämän ilon vuoksi Faith halusi tavata Rickyn vieläkin innokkaammin. Hän halusi kertoa miehelle edistyksestään sekä kysyä tältä asioita, jotka pyörivät Faithin mielessä miltei jatkuvasti. Mutta hänen ei tarvitsisi odottaa enää kauan.
   Maanantain lopultakin koittaessa Faithin kärsimättömyys kasvoi päivän mittaan. Koulun loputtua hän ei voinut jäädä katsomaan jalkapalloharjoituksia, ja kävi kotona tekemässä läksyt ja vaihtamassa vaatteet ennen lähtöään.
   Bussissa Faithia alkoi jännittää. Tuntuu jotenkin oudolta kohdata hänet nyt, hän ajatteli, kun sain tietää hänen olevan kuuluisa…
   Kun Faith pääsi perille Rakkauden Sataman luokse, hän jäi viime kerran tapaan hetkeksi ovelle.
   Näen hänet taas… Täytyy rauhoittua. Faithin sydän löi nopeasti ja Faith hengitti syvään, ennen kuin astui ovesta sisään.
   Hän käveli läpi eteisaulan ja tuli vastaanottotiskille. Vanha mies tervehti häntä.
   ”Hei”, Faith sanoi. ”Tuota, minulla oli aika Riccardo Sapientille…”
   ”Aivan, aivan”, vanhus sanoi, ”astukaa vain tuosta ovesta sisään.”
   Hän osoitti ovea, joka oli miltei Faithin takana. ”Ai”, tyttö sanoi, ”kiitos.”
    Jännittyneenä Faith tarttui kahvaan ja avasi oven.
   ”Faith!” Ricky huudahti ja nousi tuoliltaan. ”Ihanaa nähdä sinua taas!”
   ”Hei…” Faith sanoi, mutta ei ehtinyt sanoa muuta, kun Ricky jo halasi häntä.
   ”Hienoa, että tulit”, Ricky sanoi ja irrotti otteensa. ”Vaikka luotanhan minä sinuun.”
   Faith tunsi punastuvansa. Mies hymyili hänelle niin lämpimästi… hän vaikutti tosiaan aivan eri ihmiseltä kuin televisiossa.
   He istuivat alas, ja ennen kuin Faith ehti sanoa mitään, Ricky kysyi: ”No? Onko viikon aikana tapahtunut mitään?”
   ”No, tuota…” Faith epäröi. Hän halusi kertoa ensin asiansa Rickylle, mutta se tuntui hieman hankalalta. ”Ricky… haluaisin puhua kanssasi yhdestä asiasta sitä ennen.”
   ”Ai?” Ricky näytti yllättyvän hieman. ”Mihin liittyen?”
   ”Sinuun”, Faith sanoi ja hänen jännityksensä kasvoi.
   ”Minuun?” Nyt italialainen antoi hämmästyksen todellakin näkyä kasvoiltaan. ”No, kerro vain.”
   ”Sain tietää, että olet kuuluisa”, Faith aloitti, ”ja että esiinnyt televisiossa…”
   ”Mitä siitä?” Rickyn kulmakarvat kurtistuivat hieman.
   ”No”, Faith sanoi, ”mietin vain, että sinä… mikset kertonut minulle?”
   ”Olisiko minun pitänyt?”
   Faith ei tiennyt mitä vastata. Ricky katsoi häntä vakavasti.
   ”Faith, kuuluisana oleminen… ei ole aina hauskaa”, mies sanoi lopulta. ”Eikä sitä jaksa koko ajan. Sinä et pyytänyt minulta nimikirjoitusta tai valokuvaa. Et osoittanut minkäänlaista tunnistamisen merkkiä.”
   ”Anteeksi”, Faith sanoi vähän hämillään. ”Minä en tiennyt…”
   ”Anteeksi?” Ricky toisti. ”Miksi pyydät minulta anteeksi? Faith, älä käsitä väärin. En missään tapauksessa ollut loukkaantunut. Pikemminkin päinvastoin.”
   Faith katsoi nuorukaista, joka hymyili hänelle. Hän ei ollut varma, ymmärsikö.
   ”Pystyin tutustumaan sinuun tavallisesti”, Ricky jatkoi. ”Se oli virkistävää. Et kantanut paineita siitä, kuka minä olen. Enkä haluaisi, että teet niin nytkään.”
   Ricky siis oli ilahtunut siitä, ettei Faith tiennyt kuka tämä oli… Faith ei tiennyt, oliko se kehu. Joka tapauksessa se sai hänet nolostumaan vähän.
   ”Tuota, Ricky”, Faith sanoi, ”minulla olisi vielä vähän kysyttävää.”
   ”Kysy pois vain”, Ricky sanoi. ”Vastaan parhaani mukaan.”
   ”Niin, siis… Miksi sinä…” Faith ei oikein osannut muotoilla kysymystä. ”Miksi tulet tänne neuvomaan minua?”
   Ricky kohotti kulmakarvojaan. ”Miten niin?”
   ”No kun…” Faithin kasvoja kuumotti, ”sinulla on varmasti muitakin kiireitä… sanoit itsekin, ettet käy täällä kovin usein, joten… miksi?”
   Hänen sanojaan seurasi hiljaisuus. Ricky katsoi häntä mietteliäs katse silmissään. Faith odotti jännittyneenä vastausta.
   ”Faith”, Ricky sanoi lopulta. ”Kun sinä tulit tänne, minä ajattelin, että sinä olet hyvä ihminen.”
   Faith tunsi taas punastuvansa. Vaikkei hän ollutkaan odottanut Rickyn vastaavan erityisesti mitään, niin tällaista hän ei ainakaan ajatellut miehen sanovan. Hän ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt sanoa jotakin.
   Mutta Ricky jatkoi. ”Kun keskustelimme, tiesin, että olin ollut oikeassa. Sinä osoittauduit monella tapaa hyväksi ihmiseksi. Olit viaton, vaatimaton, kohtelias… Sinussa oli kaikkea sitä, mitä minä arvostan ihmisessä. Ja minä tiesin, että haluan tutustua sinuun.”
   Mies hymyili Faithille sydämellisesti. ”Siinä on vastaukseni”, hän sanoi.
   Faith ei tiennyt mitä sanoisi. Nyt siitä ei ollut epäilystäkään – Ricky todella kehui häntä. Ja se oli Faithille aivan liikaa. Hän ei pystynyt katsomaan italialaista nuorukaista silmiin.
   ”Faith? Onko jokin hätänä?” Ricky kysyi. Faith kohotti katseensa.
   ”Ei”, hän sanoi nopeasti. ”Ei minulla ole mikään hätänä. Minä vain… kun sanoit tuon, niin…”
   ”Kelpasiko se vastaukseksi?” Ricky kysyi. Sitten hän lisäsi huvittuneena: ”Aika kuluu. Mennäänkö asiaan vai oliko sinulla vielä lisää kysyttävää?”
   Faithin mieleen muistui vasta, miksi hän edes oli tapaamassa Rickyä. Hänellä oli varmasti ollut muitakin kysymyksiä, mutta hän oli unohtanut ne. Sitä paitsi Ricky oli oikeassa – he kuluttivat aikaa.
   ”Ei ole”, Faith sanoi. ”Siirrytään vain asiaan.”
   Ja niin Faith selosti Rickylle, mitä viikon aikana oli tapahtunut. ”Ja minusta tuntuu, että pystyn nyt puhumaan hänelle helpommin”, tyttö sanoi lopulta. ”Olen niin iloinen…”
   Ricky hymyili. ”Puhu vain hänelle. Niin tutustut häneen. Älä välitä, vaikka välillä kävisikin jotain tuollaista.”
   ”Niinpä kai…” Faith sanoi. ”Ainakin minusta tuntui silloin, kun hän muisti minut, että hän ei suhtaudu minuun niin kuin aluksi luulin…”
   ”Jatka vain samaan malliin”, Ricky sanoi. ”Ilmaise hänelle, että tahdot tutustua häneen.”
   ”Joo”, Faith sanoi. Hän tunsi olonsa kevyeksi. Rickyn kanssa oli jotenkin niin mukavaa keskustella, hän ymmärsi Faithia paremmin kuin kukaan muu. Ja hänen kanssaan oli helppo puhua, hän kuunteli ja sai Faithin tajuamaan asioita paremmin.
   Kun tunti oli lopulta kulunut (loppuaika oli kulunut jutustellessa ja syöden välipalaa, jota Ricky tarjosi Faithille), Faith nousi ylös ja sanoi: ”Kiitos, Ricky. Sinun kanssasi on tosi mukava jutella.”
   ”Samat sanat sinulle”, Ricky sanoi. ”Minusta on hyvä, että opimme tuntemaan toisemme.”
   ”No”, Faith sanoi, ”näemme kai taas ensi viikolla?”
   ”Tietenkin”, Ricky sanoi ja halasi Faithia. Tällä kertaa Faith vastasi halaukseen, joskin hieman epäröiden.
   ”Nähdään sitten”, tyttö sanoi hymyillen.
   ”Nähdään. Tee parhaasi”, Ricky sanoi.

Faith tunsi olonsa iloiseksi. Hän oli tutustunut Rickyyn paremmin ja tiesi nyt varmasti, että halusi jatkaa tämän tapaamista. Hän oli täynnä uutta energiaa ja valmiina puhumaan Garylle.
   Faith kohtasi Garyn jo seuraavana päivänä koulussa. Hän näki pojan käytävällä ja tunsi jännitystä, mutta sai kuitenkin sanottua: ”Hyvää huomenta, Gary.”
   ”Ai”, Gary sanoi huomatessaan Faithin, ”huomenta.”
   Faith ei keksinyt enempää sanottavaa, joten Gary vain käveli hänen ohitseen. Faith hymyili katsoessaan hänen peräänsä.
   Tuntuu, kuin alkaisin edistyä, hän ajatteli. Täytyy vain jatkaa tähän tapaan.
   ”Kuule, Faith”, Mabel sanoi välitunnilla, ”olet tänään jotenkin outo.”
   ”Outo? Niinkö?” Faith sanoi hymyillen.
   ”Luulen, että Mabel tarkoittaa sinun olevan oudon iloinen”, Sean sanoi. ”Mistä tämä hyvä tuulesi mahtaa johtua?”
   ”Häh?” Faith tunsi punastuvansa. ”Ei… ei siihen ole mitään erityistä syytä…”
   ”Ja silti punastut korviasi myöten, vai?” Mabel sanoi epäluuloisen kuuloisena. ”Kerro nyt vain. Edistystä Garyn kanssa?”
   ”No…” Faith ei tiennyt mitä sanoisi. ”Ehkä vähän…”
   ”Niinhän minä ajattelinkin”, Mabel sanoi ja virnisti. ”Riccardo Sapientista taitaa olla apua, vai kuinka?”
   ”Niin on”, Faith sanoi. Hän ei oikeastaan halunnut puhua Rickystä ystäviensä kuullen.
   ”En kyllä tajua miten pystyt vastustamaan häntä”, Mabel sanoi ja hänen silmiinsä tuli haaveksiva ilme. ”Kun olet lähellä sellaista komistusta…”
   Sean rykäisi. ”Sattuu olemaan kyse Faithista eikä sinusta. Ja sinulla ei toivottavasti ole lemmenhuolia?”
   ”Ei tietenkään ole!” Mabel sanoi. ”Olen niin onnellinen kuin on mahdollista, sillä minulla on maailman komein ja ihanin poikaystävä…”
   ”Niinkö? Ja kuka tämä mahtaa olla?” Sean kysyi kiusoitellen.
   Faith tunsi taas kateutta, kun hänen ystävänsä suutelivat. Kyllä minäkin haluaisin poikaystävän, hän ajatteli. Mutta oikeasti minua pelottaa…

Kun Faith meni taas seuraamaan jalkapalloharjoituksia, hänen mielialansa oli laskenut hieman. Halusihan hän tutustua Garyyn, tietenkin hän halusi. Mutta Faith ei pystynyt karkottamaan mielestään sitä pelkoa, että hänen toiveensa eivät koskaan toteutuisi.
   Hän ei välttämättä koskaan kiinnostu minusta, Faith ajatteli katsoessaan ihastustaan. Tai sitten hänellä on joku toinen…
   Faith tunsi sydämessään epätoivon kouraisun. Häntä pelotti.
   Tee parhaasi, kuului ääni hänen mielessään. Älä anna periksi, Faith.
   Faith havahtui. Hän katsoi ympärilleen.
   Kuvittelin vain, hän ajatteli. Mitä Ricky täällä tekisi?
   Mutta silti Faithista tuntui, että hän oli kuullut Rickyn äänen. Ja sen kuultuaan hän tiesi, ettei saisi luovuttaa.
   Harjoitusten jälkeen Faith jäi odottamaan Garyä. Hän oli jo tuntenut edistyneensä, nyt ei saanut perääntyä.
   Kun Gary lopulta tuli hänen kohdalleen, poika pysähtyi. Faith tervehti häntä.
   ”Moi…” Gary sanoi. ”Tulit taas katsomaan.”
   ”Niin”, Faith sanoi. ”Pelasit hyvin.”
   ”Ei se ollut peliä”, Gary sanoi. ”Harjoitusta vain.”
   Faith tunsi nolostuvansa. ”Niin, mutta olen varma, että pelaat hyvin”, hän sanoi hermostuneen nopeasti.
   ”Jaa”, poika sanoi. ”Minun pitää parantaa. Pystyn parempaan.”
   Päättäväinen ilme pojan silmissä sai Faithin sydämen sykähtämään. Hän ei enää tiennyt, mitä sanoisi.
   ”Kuule”, Gary sanoi yhtäkkiä, ”miksi tulet aina katsomaan?”
   Se kysymys sai Faithin jähmettymään. Hänen sydämensä alkoi lyödä vain nopeammin. Hänen oli vaikea saada sanaa suustaan.
   ”No”, hän sanoi suu kuivana, ”minä…”
   Mutta enempää Faith ei pystynyt sanomaan. Hän tunsi kasvojensa kuumottavan pahasti, ja hänen oli vaikea hengittää.
   En voi, tyttö ajatteli. En voi kertoa hänelle tunteistani.
   Garyn kulmat kurtistuivat. ”Mitä nyt?” hän kysyi.
   ”Ei… ei mitään”, Faith sai sanottua. ”Tuota, minun pitää mennä… Voin vähän huonosti…”
   Sen sanottuaan hän lähti toiseen suuntaan, ensin kävellen nopeasti, sitten juosten. Hän ei ollut valehdellut – hän todella tunsi itsensä huonovointiseksi.
   Faith olisi halunnut itkeä, mutta kyyneleet eivät tulleet. Sen sijaan hänen ahdistuksensa vain kasvoi.
Mitä minä teen? hän ajatteli. Nyt hän ainakin pitää minua outona. Juuri kun ajattelin edistyneeni…
Kun Faith pääsi lopulta kotiin, hän ei saanut tehtyä mitään. Hän sulkeutui huoneeseensa ja lyyhistyi sängylle.
   Faithin pää löi tyhjää. Hänen kurkkuaan kuivasi, mutta hän ei pystynyt liikkumaan hakeakseen juotavaa. Hän vain tuijotti kattoon ja vaipui epätoivoon.
   Tästä ei tule mitään, hän ajatteli. Ei mitään.
   Faith ei tiennyt, kauanko makasi siinä. Vasta hänen äitinsä kutsuessa häntä syömään Faith nousi ylös, vain siksi, että hän ei enää kestänyt nälkäänsä.

Seuraavat päivät koulussa olivat Faithille rankkoja. Hän ei pystynyt keskittymään opiskeluun. Hän ei kertonut huolistaan ystävilleen, vaikka he kyselivätkin häneltä huolestuneena syytä hänen alakuloonsa. Faith ei tiennyt itsekään syytä, miksi teki niin. Ehkä hän ei vain pystynyt pukemaan asiaa sanoiksi.
   Faith näki silloin tällöin Garyä koulussa, mutta tällöin hän vältteli pojan katsetta eikä sanonut mitään. Hän ei myöskään käynyt katsomassa jalkapalloharjoituksia. Hän ei vain pystynyt kohtamaan poikaa.
   Anteeksi, Ricky, Faith ajatteli. Sinä uskoit minuun. Mutta en vain enää pysty tähän…
   Kun perjantai koitti, Faithin mieliala ei ollut kohonnut. Hän ei ajatellut oikeastaan paljon mitään. Ja hänen kipunsa tuntui vain lisääntyvän.
   Kun Faith oli matkalla välitunnille Mabelin ja Seanin kanssa, Gary käveli heidän ohitseen. Faith käänsi katseensa. Silloin Gary pysähtyi äkisti.
   ”Hei”, hän sanoi. ”Haluan puhua kanssasi.”
   Faith hätkähti ja käänsi katseensa Garyyn. Poika katsoi häntä suoraan silmiin.
   ”Siis… minun kanssani?” Faith sanoi epävarmana.
   ”Niin”, Gary sanoi. ”Mennään ulos.”
   Faith ei ehtinyt sanoa mitään, kun poika jo tarttui häntä ranteesta. Faithin sydän sykähti. Hän katsoi Mabelia, joka hymyili hänelle ja Seania, joka näytti hämmentyneeltä. Faith ei voinut muuta kuin seurata Garyä, joka suorastaan veti häntä perässään.
   ”Nyt et voi lähteä pakoon”, Gary sanoi, kun he olivat päässeet ulos. He olivat koulun seinän vierellä eikä kuuloetäisyydellä ollut ketään.  Faith tunsi olonsa hermostuneeksi.
   ”Kerro minulle”, Gary sanoi viivyttelemättä, ”miksi lähdit silloin pois? Kysyinkö jotain outoa?”
   ”No…” Faith tiesi että hänen piti vastata, mutta se oli vaikeaa. ”Et oikeastaan…”
   ”Miksi sitten? Eikö lähtösi johtunutkin kysymyksestäni?”
   Faith mietti hetken. Sitten hän nyökkäsi. ”Kyllä”, hän sanoi, kykenemättä valehtelemaan pojalle.
Kun Faith oli hiljaa, Gary sanoi: ”No? Mikä syy siihen sitten oli? Vastaa nyt, olen saanut tarpeekseni tästä.”
   Faith nielaisi. Pojan ääni oli vaativa. Häntä alkoi hermostuttaa entistä enemmän.
   ”No kun…” Faith sanoi ja yritti keksiä jotakin nopeasti, ”se kysymys vain tuli niin yllättäen. Enkä tiennyt, mitä vastata…”
   ”Ai?” Garyn äänestä kajahti epäusko. ”Todellako? Ei kuulosta kovin uskottavalta.”
   Nyt Faithia alkoi miltei jo pelottaa. ”Anteeksi”, hän sanoi. ”En tiedä itsekään, miksi tein niin… Minä vain…”
   Faith hätkähti. Hänen selkänsä oli seinää vasten, ja Gary iski kätensä seinään, kuin estäen häntä pakenemasta. Hän tuli lähemmäksi Faithia.
   ”Kerro minulle totuus”, hän sanoi. ”Ei kai se noin vaikeaa voi olla? Alan jo epäillä, mitä suunnittelet.”
   Faith tunsi tärisevänsä. Mitä Gary oikein puhui?
   ”Minä…” Faith tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä. ”Minä vain…”
   Mutta hän ei pystynyt jatkamaan. Häntä pelotti.
   Gary ei tuntunut huomaavan sitä. ”Minusta tuntui oudolta, että katsoit harjoituksiamme vain, koska olemme törmänneet kerran. Vielä enemmän aloin epäillä, kun aloit vältellä minua. Nyt saat luvan kertoa.”
   Faith ei sanonut mitään. Hän tuijotti Garyä ja hänen sydämensä pamppaili, mutta ei ihastuksesta, vaan pelosta.
   ”Hei!” kuului äkkiä ääni. ”Mitä oikein teet?”
   Gary ja Faith kääntyivät. Faith näki Seanin, joka katsoi Garyä vihaisesti, sekä Mabelin, jonka silmissä oli pelästynyt ilme.
   ”Älkää puuttuko tähän”, Gary sanoi. ”Haluan selvittää tämän asian.”
   ”Kyllä puutun!” Sean, joka oli normaalisti rauhallinen, vaikutti nyt kuin eri ihmiseltä. Hän alkoi riuhtoa Garyä irti, missä kesti hetken aikaa, sillä Gary oli paljon voimakkaampi.
   Lopulta Faith pääsi vapaaksi ja Gary mulkoili Seania vihaisesti. ”Etkös sinä seurustele tuon toisen tytön kanssa?” Gary sanoi. ”Aika urhoollista toimintaa ”ystävältä”.”
   Sitten Gary lähti. Faith syöksyi halaamaan Seania.
   ”Kiitos”, hän sanoi itkien. ”Kiitos, Sean.”
   ”Eikö tuo ole se tyyppi, keneen olet ihastunut?” Sean kuulosti totiselta. ”Kannattaa pysyä kaukana hänestä. Ties mitä voisi sattua.”
   ”En olisi uskonut, että Gary on tuollainen”, Mabel sanoi huolestuneen kuuloisena. ”Ei kai hän tehnyt sinulle mitään? Anteeksi, ettemme huomanneet aiemmin…”
   Faith pudisti päätään. Juuri silloin kello soi välitunnin päättymisen merkiksi. Faith päästi irti Seanista.
   ”Olen ihan kunnossa”, hän sanoi, vaikka tiesi, ettei se ollut totta.

Faith ei nähnyt Garyä loppupäivänä. Hän ei mennyt katsomaan jalkapallojoukkueen harjoituksia. Hän ei enää itkenyt, mutta tunsi olonsa turvattomaksi.
   Garyn sanat kaikuivat hänen mielessään jatkuvasti. Kerro minulle totuus. Faith yritti karistaa äänen mielestään siinä onnistumatta.
   Alan jo epäillä, mitä suunnittelet. Pojan sanat olivat jääneet hänen muistiinsa aivan liian kirkkaina. Faithia pelotti edelleen.
   Gary… hän ajatteli päästyään kotiin. Miksi piti käydä näin? Miksi? Vaikka luulin, että…
   Nyt kyyneleet alkoivat virrata jälleen Faithin poskia pitkin. Oliko tämä hänen syytään? Oliko hän tehnyt jotakin väärin?
   Se, mitä oli tapahtunut, todisti jälleen kerran, ettei Faith tuntenut Garyä. Hän oli aina pitänyt poikaa lempeänä, ehkä suorapuheisena, mutta kuitenkin hyväntahtoisena. Hän ei olisi ikinä uskonut, että jotakin tällaista tapahtuisi. Mutta ajatellessaan asiaa hän ei keksinyt mitään muuta syytä tapahtuneelle kuin hän itse.
   Olisi vain pitänyt sanoa jotakin, Faith ajatteli. Muuten tällaista ei olisi tapahtunut. Kai kuka tahansa reagoi niin, jos toinen vain pakenee paikalta.
   Nyt Faith tiesi sen ainakin varmaksi – hänestä ja Garystä ei tulisi koskaan paria. Poika varmaan vihasi häntä. Ja Faith oli pelännyt poikaa.

Viikonloppu kului tapansa mukaan nopeasti, ja maanantai koitti. Faith ei olisi oikeastaan halunnut mennä kouluun, mutta hänen täytyi. Hänen täytyi vain jatkaa arkea ilman Garyä.
   Tapaan kuitenkin Rickyn tänään, Faith ajatteli. Mitenköhän hän mahtaa reagoida tähän?
   Silloin Faith alkoi tajuta jotakin. Jos hän kertoisi Rickylle, että luovuttaisi Garyn suhteen…
   Mutta hän ei ehtinyt ajatella pidemmälle, kun näki Garyn.
   Muistot perjantaista tulvivat taas Faithin mieleen. Poika katsoi häntä, ja Faith käänsi katseensa pois. Hän etsi Mabelia ja Seania, mutta…
   ”Hei.” Gary oli tullut Faithin luokse. Faith hätkähti ja häntä alkoi palella. Mitä hän nyt tekisi?
   ”Siitä, mitä tapahtui perjantaina”, Gary sanoi. Faith ei osannut lukea hänen kasvojensa ilmettä.
   ”Siis, olen miettinyt sitä…” Faith katsoi poikaa tarkemmin. Hänen äänensävynsä ei ollut uhkaava.
   ”Ja… olen pahoillani”, Gary sanoi lopulta. Faith oli näkevinään hänen poskillaan pienen punan.
   Faith ei tiennyt mitä sanoa. Pyysikö Gary häneltä anteeksi?
   ”Olen ollut tosi typerä”, poika jatkoi. ”Kun oletin, että suunnittelisit jotakin… se taisi loukata sinua, vai mitä?”
   Faithista tuntui siltä, kuin hän voisi purskahtaa itkuun. Gary vaikutti aidosti katuvalta.
   ”Äh… Voitko antaa anteeksi? Ymmärrän, jos et voi, mutta…”
   ”Ei!” Faith huudahti. ”Totta kai voin! Olen tosi iloinen, kun sanoit noin…”
   ”Oikeasti?” Pojan silmät kirkastuivat. ”No…” Hän ojensi kättään Faithille, joka tarttui siihen.
   ”Hyvä juttu”, Gary sanoi ja irvisti. ”Mokasin kyllä niin pahasti…”
   ”Ei se mitään”, Faith sanoi. ”Minun puolestani… voimme unohtaa koko jutun. Minunhan vikani se oikeastaan oli.”
   ”Ei ollut”, Gary sanoi. ”Sinä et tehnyt mitään väärää. Ja jos haluat…”
   Faithin sydän sykähti. Mitä Gary oli sanomassa?
   ”Niin voidaan olla kaverit”, poika viimeisteli lauseensa ja hymyili vähän.
   Faithista tuntui, kuin hän pyörtyisi kohta. Hän tuijotti Garyä punastuneena ja sydän tykyttäen, uskomatta kuulemaansa.
   ”Joo”, hän sai lopulta sanottua ja hymyili. ”Haluaisin kyllä.”
   Gary avasi suunsa, mutta äkkiä Sean ilmestyi paikalle. ”Mitäs tämä on?” hän sanoi mulkoillen Garyä.
   ”Sean, kaikki on ihan kunnossa…” Faith sanoi, mutta Gary keskeytti hänet.
   ”Tehtiin juuri sovinto. Vai mitä, Faith?” poika sanoi ja virnisti Faithille.
   Faith katsoi poikaa hetken. Sitten hän sanoi hymyillen: ”Niin!”

”Hienoa, Faith”, Ricky sanoi. ”Olen iloinen puolestasi.”
”Kiitos!” Faith sanoi hymyillen korvasta korvaan.
   Faith oli juuri selostanut Rickylle, mitä viime päivinä oli tapahtunut, ja oli erittäin hyvällä tuulella. Koulussa hän oli puhunut Garylle välitunneilla vielä vähän lisää ja oli oppinut pojasta lisää asioita.
Huolimatta siitä, että Ricky oli sanonut olevansa iloinen Faithin puolesta, hän näytti hieman mietteliäältä. Faith oli muutenkin hämmästellyt miehen käytöstä. Kun Faith oli kertonut perjantain välikohtauksesta Rickylle, tämä oli kalvennut ja vaikuttanut hieman ärtyneeltä. Kun Faith oli kysynyt tästä, Ricky oli vain pyytänyt häntä siirtymään eteenpäin.
   ”Joka tapauksessa”, Faith sanoi, ”nyt voin ystävystyä hänen kanssaan. Olin jo hetken luopumassa toivosta…”
   ”Onneksi et luopunut”, Ricky sanoi. ”Silloin mekään emme olisi enää tavanneet.”
   Silloin Faith muisti, mitä oli tajunnut silloin aikaisemmin. Jos hän olisi luovuttanut Garyn suhteen, hänen ei olisi ollut enää mitään järkeä käydä tapaamassa Rickyä. Se ajatus tuntui ikävältä. Faith oli alkanut juuri ystävystyä Rickyn kanssa, ja miehestä oli tullut hänelle läheinen. Hän ei halunnut ajatella, etteivät he enää tapaisi…
   ”Kuitenkin”, Faith sanoi karistaen ajatuksen mielestään, ”mitä minun pitäisi sinusta nyt tehdä? Jatkaa samaan malliin, vai…?”
   Ricky nyökkäsi.  ”Niin”, hän sanoi. ”Nyt pystyt varmaan jo puhumaan hänen kanssaan helpommin. Ystävysty hänen kanssaan ja tutustu häneen paremmin. Niin tiedät, haluatko varmasti olla hänen kanssaan.”
   ”Joo…” Faith sanoi. Hän ei muistanut, milloin olisi tuntenut oloaan yhtä hyväksi. ”En halua edetä mitenkään erityisen nopeasti. En muutenkaan pysty kertomaan hänelle tunteistani pitkään aikaan…”
   ”Älä pidä mitään kiirettä”, Ricky sanoi. ”Anna asioiden kulkea omaa tahtiaan. Tärkeintä on, että sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä.”
   ”Niin”, Faith sanoi. ”Kiitos, Ricky.” Kuten aina, miehen sanat saivat hänet tuntemaan olonsa lämpimäksi. Niillä oli uskomaton vaikutus.
   ”Ja nyt”, Ricky sanoi, ”voisimme siirtyä toisiin aiheisiin. Onko jo nälkä, Faith?”

Seuraavana päivänä koulussa Faith oli menossa seuraamaan jalkapallojoukkueen harjoituksia. Äkkiä hänen takaansa kuului huuto.
   ”Faith!” Tyttö kääntyi ja näki Garyn.
   ”Hei, Gary”, hän sanoi sydän sykähtäen, kun poika tuli hänen kohdalleen. ”Tuota, eivätkö harjoitukset ala jo pian?”
   ”Joo. Tunnilla kesti vähän yhden aineen kanssa. Rasittavaa, kun pitää opiskella, voisin harjoitella koko ajan… Nähdään!” Gary sanoi lähtien pukuhuoneeseen.
   Faith naurahti. Hän oli oppinut Garystä näiden kahden päivän aikana, että poika inhosi koulunkäyntiä (paitsi liikuntatunteja) ja että hän oli hyvin intohimoinen jalkapallon suhteen. Faith tunsi pitävänsä pojasta vain enemmän sitä mukaa, kun oppi tästä uusia asioita.
   Näin päivät kuluivat. Faith ei oikeastaan edistynyt Garyn kanssa, mutta kertoi silti aina Rickylle, mitä viikon aikana oli tapahtunut. Torstaisin Faith katsoi Rickyn ohjelmaa televisiosta, ja hämmästeli yhä edelleen tämän erilaista persoonaa. Ennen kuin Faith huomasikaan, oli kulunut kaksi viikkoa, päivät olivat lämmenneet ja Faithin mieliala pysyi tasaisen hyvänä.
   Maanantai-aamuna Faith pohti peilin edessä, miten laittaisi hiuksensa. Mabelin innoittamana hän oli alkanut kiinnittää ulkonäköönsä paljon enemmän huomiota, vaikkei edelleenkään käyttänyt erityisesti meikkiä.
   Lopulta Faith päätti pitää hiuksensa auki (ne olivat yhä hieman kiharat, koska hän oli pitänyt niitä palmikolla edellisenä päivänä), ja lisäsi molemmille puolille pienen rusetin. Sitten hän lähti kouluun.
Faith tunsi olonsa hyväksi. Heti tultuaan koulun pihalle hän näki kuitenkin jotakin, mikä laski hänen mielialaansa huomattavasti.
   Gary – ja joku tyttö.
   Faith ei ollut koskaan aiemmin nähnyt koko tyttöä. Hän oli pienikokoinen, hänellä oli tuuheat, vaaleat hiukset ja hän hymyili Garylle. Faith katsoi Garyä, joka hymyili myös – tavalla, jolla hän ei ollut koskaan hymyillyt Faithille. Faith tunsi piston sydämessään.
   Rauhoitu, hän ajatteli. Et voi tietää kuka tuo tyttö on…
   Mutta Faithin oli vaikea uskoa itseään. Häntä pelotti, että hänen aavistuksensa siitä, kuka tyttö oli, osuivat oikeaan.
   Gary ei edes huomannut häntä. Faith ei pystynyt menemään tervehtimään häntä, joten hän etsi Mabelin ja meni hänen luokseen.
   ”Huomenta, Faith!” Mabel tervehti huomatessaan ystävänsä. ”Mikä sinulla nyt on?”
   Faith ei tiennyt mitä vastata. ”Gary…” hän sanoi lopulta.
   ”Mitä hänestä? Onko jotakin tapahtunut?” Mabel kyseli.
   Faith katsoi Garyä ja tyttöä. Mabel seurasi hänen katsettaan.
   ”Ai”, hän sanoi huomattuaan kaksikon. ”Entä sitten?”
   ”Miten niin ”entä sitten?”?” Faith sanoi epätoivoisena. ”Näyttää ihan siltä, kuin he olisivat…”
   ”Hyvissä väleissä”, Mabel viimeisteli lauseen. ”Mutta tiedätkö mitä? Niin olette sinä ja Garykin.”
   ”Mutta hän hymyilee tuolle tytölle niin… niin lempeästi”, Faith sanoi.
   ”Entä sitten?” Mabel sanoi toistamiseen. ”Ei se mitään tarkoita. Nyt et ainakaan saa antaa periksi. Mikset voisi kysyä Garyltä suoraan?”
   ”En voi!” Faith sanoi. ”En voi. Se vaikuttaisi oudolta…”
   Mabel huokaisi. ”No, omapahan on ongelmasi. Ehdottaisin kuitenkin, että ottaisit ihan rennosti. Tuo tyttö voi olla ihan kuka vain.”
   ”Nimenomaan… Ihan kuka vain…” Faith mutisi, mutta juuri silloin Sean tuli paikalle ja keskustelunaiheet vaihtuivat.
   Faithin huoli kasvoi päivän mittaan. Hän näki Garyn vielä uudelleen saman tytön kanssa, juttelemassa iloisesti. Muutaman kerran Faith ja Gary kohtasivat, mutta Faith ei pystynyt puhumaan Garylle ja lipesi paikalta tekosyyn varjolla.
   Kun Faith oli iltapäivällä matkalla Rakkauden Satamaan, hän pidätteli itkua. Hän oli oikea typerys. Hän ei edes pystynyt puhumaan Garyn kanssa, koska ainoa asia, jota hän pystyi ajattelemaan, oli se tyttö. Eikä hän voinut kysyä Garyltä, millaiset välit heillä oli…
   Kun Faith lopulta pääsi perille ja astui ovesta sisään huoneeseen, jossa hän ja Ricky keskustelivat, hän juoksi Rickyn luokse, joka oli noussut ylös, ja halasi tätä. Nyt Faith ei enää pidätellyt kyyneleitään. Oli uskomattoman helpottavaa nähdä Ricky…
   ”Faith? Mikä hätänä?” Ricky kysyi.
   Faith ei vastannut hetkeen mitään. Sitten hän sanoi itkuisella äänellä: ”Gary oli tänään… yhden tytön kanssa…”
   Ricky työnsi Faithin hellästi hieman kauemmas, jotta voisi katsoa tätä silmiin. Sitten hän sanoi: ”Rauhoitu, Faith. Joskus on hyvä itkeä, mutta nyt sinulla ei ole mitään tarvetta sellaiseen. Tiedätkö, kuka se tyttö on?”
   Faith pudisti päätään. ”En ole koskaan aiemmin nähnyt häntä”, hän sanoi. ”Mutta hän ja Gary vaikuttivat tuntevan toisensa hyvin…”
   Ricky oli hetken hiljaa. ”Kuule, Faith”, hän lopulta sanoi, ”mentäisiinkö ulos?”
   Faith lopetti nyyhkimisen. Hän katsoi Rickyä. ”Ulos?”
   ”Niin”, Ricky sanoi. ”Se voisi tehdä hyvää sinulle. Saisit muuta ajateltavaa.”
   ”En tiedä”, Faith sanoi mietittyään hetken, ”olisiko siitä apua…”
   Mutta silloin Ricky painoi sormensa Faithin huulille. ”Se on minun neuvoni. Ja minä olen asiantuntija, vai mitä?”
   Faith tunsi punastuvansa. Kuvitteliko hän vain, vai näyttikö Ricky jotenkin… flirttailevalta?
   ”No, ehkä minä voisin tulla…” Faith sanoi hieman epävarmana. ”Jos kerran olet sitä mieltä…”
   ”Hyvä. Sitten mentiin.”
   Faith hätkähti, kun Ricky otti hänen kädestään kiinni, mutta ei sanonut mitään. Ricky vei hänet ulos.
   ”Onko sinulla jotakin paikkaa, minne haluaisit mennä?” Ricky kysyi. ”Vai voinko minä päättää?”
   ”Sinä… sinä voit päättää…” Faith sanoi hieman hermostuneena. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän meni ulos pojan kanssa. Vaikka Ricky ehkä olikin vähän eri asia...
   ”Selvä”, Ricky sanoi. ”Mennään sitten vaikka ostoksille näin aluksi.”
   Faithin hermostus kaikkosi pian. Hän ja Ricky menivät lähimpään ostoskeskukseen katsomaan vaatteita, kirjoja, lelujakin… Faithilla oli uskomattoman hauskaa, ja kaikki huolet kaikkosivat hänen mielestään.
   ”Mentäisiinkö sitten kahville? Vai haluatko jäätelölle?” Ricky kysyi Faithilta pitkän shoppailukierroksen päätyttyä.
   Faith kohautti olkapäitään. ”Anteeksi, Ricky, mutta minulla ei ole rahaa”, hän sanoi vähän harmissaan.
   ”Ei se haittaa”, Ricky sanoi ja hymyili. ”Minä tarjoan.”
   ”Tarjoat? Ei sinun tarvitse…” Faith tunsi punastuvansa. Tuntui, kuin hän eläisi jonkun toisen elämää.
   ”Ei niin, mutta minä haluan tarjota sinulle”, Ricky sanoi ja otti Faithia kädestä. ”Tule, tuo kahvila näyttää viihtyisältä.”
   Faith ei tiennyt, pitäisikö hänen väittää vastaan vai ei. Hän ei ehtinyt päättää, ennen kuin Ricky oli jo kysynyt mitä hän tahtoi ja maksanut sen. Faithin kiitoksille ei tuntunut tulevan loppua.
   ”Oikeasti, olen niin kiitollinen”, Faith sanoi heidän ollessaan pöydässä. ”Vaikkei sinun olisi tarvinnut… Jos vain voin antaa jotakin vastineeksi…”
   Mutta silloin Ricky työnsi hänen suuhunsa palasen omenapiirakkaa. ”Olet jo antanut tarpeeksi, Faith”, hän sanoi hymyillen.
   Faith nielaisi ja sanoi: ”Miten niin?”
   ”Pelkästään se, että lähdit ulos kanssani, tekee minut iloiseksi”, Ricky sanoi. ”Älä syyttä murehdi.”
   ”Todellako…?” Oliko Ricky siis halunnut lähteä hänen kanssaan ulos?
   ”Todella”, Ricky sanoi. ”Syö nyt, ennen kuin piirakkasi jäähtyy.”

”Kiitos, Ricky. Kiitos tästä päivästä”, Faith sanoi kun he kävelivät Rickyn kanssa bussipysäkille.
   ”Minun tässä pitäisi kiittää. Minulla oli todella hauskaa. Mutta tämä oli sinua varten”, Ricky sanoi. ”Oliko tästä apua?”
   ”Joo”, Faith sanoi. ”Minullakin oli hauskaa.”
   ”Hyvä juttu. Ja mitä tulee Garyyn, älä vedä hätiköityjä johtopäätöksiä. Ja jos asia todella häiritsee sinua, voithan kysyä häneltä itseltään”, Ricky sanoi.
   ”En tiedä, pystynkö siihen”, Faith sanoi.
   ”Kyllä pystyt. Kysy vaikka, onko hänellä tyttöystävää…”
   Faith pudisti päätään. ”En voi kysyä sellaista”, hän sanoi.
   ”…tai pyydä häntä esittelemään se tyttö sinulle”, Ricky lisäsi. ”Ei siinä ole mitään outoa, tehän olette ystäviä.”
   Faith nyökkäsi epävarmana. ”No, ehkä minä voin yrittää…”
   ”Kuten aina, uskon sinuun”, Ricky sanoi. ”Kerro sitten ensi viikolla, miten meni.”
   ”Joo… Nähdään ensi viikolla...”
   Faithin ääni vaimeni kuulumattomiin. Ennen kuin hän ehti varautua mitenkään, Ricky suuteli häntä poskelle.
   Italialainen nosti päänsä ja hymyili. ”Nähdään, Faith”, hän sanoi ja kääntyi.
   Faith jäi tuijottamaan miehen perään, tietämättä mitä tehdä. Hänestä tuntui kuin hän olisi jähmettynyt paikoilleen, mutta samalla hän tunsi halua liikkua. Lopulta, ennen kuin Faith ehti edes ajatella sitä, hän huusi: ”Odota!”
   Ricky kääntyi. Faith tunsi vasta nyt poskiensa kuumotuksen. Hänen piti keksiä jotakin sanottavaa.
   ”Tuota…” Faith ei ollut pitkään aikaan tuntenut oloaan niin epävarmaksi Rickylle puhuessaan, ”miksi sinä…?”
   Silloin Ricky hymyili. Mutta vaikka hymy oli lempeä, se ei ollut se tavallinen, rohkaiseva hymy. Nyt nuorukaisen ilmeessä näkyi sydäntä riipaiseva suru.
   Sanomatta mitään Ricky kääntyi jälleen kerran. Faith jäi seisomaan paikoilleen. Vielä hymyäkin enemmän hän ihmetteli, mitä juuri oli tapahtunut.
   Hän suuteli minua, Faith ajatteli sydän tykyttäen. Vain poskelle, mutta silti… Se oli ensimmäinen kerta, kun joku…
   Faith yritti rauhoittua. Hän oli usean kerran nähnyt, kun Ricky suuteli TV:ssä keskustelukumppaneitaan poskelle. Se oli vain hänen tapansa… Mutta miksei hän sitten ollut tehnyt niin jo aikaisemmin? Faithin mielessä risteili erilaisia tunteita, eikä hän saanut sydäntään rauhoittumaan.
   Tyttö kosketti kohtaa, johon Ricky oli suudellut häntä. Se oli yhä kostea. Faith sulki silmänsä ja pystyi miltei tuntemaan suudelman uudelleen…
   Mitä minä oikein ajattelen? Faith avasi silmänsä ja hengitti syvään. Ricky vain suuteli minua. Ei siitä tarvitse hermostua…
   Mutta selittelyt eivät auttaneet – Faith ei saanut suudelmaa mielestään. Lopulta bussi tuli ja Faith lähti kotiin, missä ei taaskaan voinut kertoa mitään.
   Voinko kertoa kenellekään? Faith ajatteli. Mabel voisi ylireagoida. Sitten on Sean… en viitsi kertoa hänellekään. Hänkään ei tiedä minun ja Rickyn väleistä…
   Faith oli jo tottunut kertomaan huolistaan Rickylle. Hän oli aina ollut sulkeutuvainen, eikä kertonut vanhemmilleenkaan paljon mitään. Mutta nyt, kun oli kyse Rickystä… olisiko ketään, jolle hän voisi kertoa?
   Vaikka eihän se ole välttämätöntä. Oma ongelmanihan tämä on.
   Mutta oliko se ongelma? Faith ei osannut sanoa. Hän piti Rickystä ja se, mitä tämä oli tehnyt, ei ollut suoraan sanoen haitannut Faithia. Kun hän ajatteli asiaa, hänen mieleensä tuli se surumielinen hymy.
   Mitä se mahtoi tarkoittaa? Faith ajatteli. Hän ei vastannut minulle mitään… vai oliko se vastaus?

   Faith ei ollut varma oikein mistään. Ei omista tunteistaan, ei Rickyn tunteista… lopulta hänen mielensä oli liian täynnä ajatuksia ja hän vaipui uneen. 



Toivottavasti en jättänyt tarinaa liian jännään kohtaan ja jaksatte odottaa seuraavaa osaa. Tuskin sen julkaisuun kovin pitkään menee. Sitä odotellessa, kuulen mielelläni kommenttejanne tästä osasta! 

2 kommenttia:

  1. Huiiii! Tarina JÄI jännittävään kohtaan, ääk! Lisää lisää! :) Hyvä tarina, osaat kirjoittaa todella mukaansa tempaavasti ja mielenkiintoisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kerran! :) Jatkoa on tulossa pian!

      Poista