lauantai 11. heinäkuuta 2015

Monimutkainen rakkaus, osa 4

Tähän se päättyy... Nimittäin tämä on jatkotarinani Monimutkaisen rakkauden neljäs ja viimeinen osa. Tämä on itse asiassa lyhyin osa, yhteensä noin 13 ja puoli sivua. Tässä linkit ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen osaan. Toivottavasti nautitte tarinasta loppuun saakka! 



Tarina jatkuu


Kun Faith tuli perjantaina koululle, hän näki äkkiä Garyn, joka tuli häntä kohti. Faith yllättyi vähän. Hän ei ollut puhunut Garylle koko viikon aikana sen enempää kuin kenellekään muullekaan, ja mietti, mitä asiaa pojalla mahtaisi olla.
   ”Moi”, Gary sanoi.
   ”Huomenta…” Faith sanoi hiljaa.
   ”Kuule, minä olen vähän miettinyt… Voisitko nyt vastata suoraan?” poika sanoi.
   Faith nyökkäsi. Hän ei enää tuntenut sydämensä tykyttävän kuten aiemmin Garyn seurassa.
   ”Hyvä. Eli siis, mietin vain… Se, että olet käyttäytynyt niin oudosti… Se on johtunut minusta, vai mitä?”
   Faith katsoi poikaa hetken. Sitten hän sanoi: ”Siis... Mitä oikeastaan tarkoitat?”
   ”No siis… Kun olet minun seurassani aina paennut… Ja itkenyt… ” Gary sanoi hitaasti.
   Faith nyökkäsi. Hänellä ei ollut enää mitään menetettävää. ”Kyllä”, hän sanoi. ”Se on johtunut sinusta.”
   ”Tiesin sen”, Gary sanoi. ”Mutta miksi?”
   Faith mietti hetken, ennen kuin sanoi: ”Kerron sinulle myöhemmin. Vaikka koulun jälkeen. Ai, mutta sinulla olikin harjoitukset…”
   Gary nyökkäsi. ”Niin. Mutta käykö sinulle niiden jälkeen? Nyt on kuitenkin perjantai.”
   ”Hyvä on”, Faith sanoi. ”Minä odotan sitten.”
   Faith ei tarkalleen tiennyt, miksi sopi sellaista. Mutta nyt… Kaiken sen jälkeen, mitä Faith oli tehnyt, Gary ansaitsi kuulla totuuden.
   Koulun jälkeen Faith meni pitkästä aikaa seuraamaan jalkapallojoukkueen harjoituksia. Gary liikkui yhtä sulavasti kuin ennenkin, mutta se ei enää saanut Faithin sydäntä tykyttämään. Pikemminkin hänelle tuli haikea olo. Tästä olivat alkaneet tapaamiset Rickyn kanssa… Faith yritti pidätellä kyyneliään, mutta se oli vaikeaa. Hän ikävöi Rickyä järjettömän paljon.
   Kun harjoitukset olivat ohi, Gary tuli Faithin luokse. ”Oletko kunnossa? ” hän kysyi Faithilta, joka oli juuri kuivannut kyyneleensä.
   ”Joo... Tai siis, en”, Faith myönsi. ”Mutta mennään nyt.”
   ”Okei… Mutta voitko kertoa minulle?”
   Faith nyökkäsi. ”On paljon asioita, joita minun pitää kertoa sinulle”, hän sanoi. Nyt ei ollut arkailun aika.
   He lähtivät kävelemään koulusta poispäin. ”Aivan ensimmäiseksi”, Faith sanoi ja pysähtyi katsoakseen Garyä silmiin, ”minun täytyy kertoa sinulle, että olen ollut ihastunut sinuun.”
   ”Ai…” Gary vaikutti punastuvan hieman. ”Sori. Olen tosi huono huomaamaan tuollaista… Epäilin kyllä jotain, mutta…”
   ”Ei se mitään”, Faith sanoi. ”Koska se on muutenkin jo mennyt juttu. Ja sinä pidät Amystä, etkö vain?”
   Gary nyökkäsi. ”No, joo…”
   He jatkoivat kävelyä. ”Mutta en ole uskaltanut kertoa sitä sinulle”, Faith sanoi. ”Ja silloin ystäväni ehdotti, että menisin käymään yhdessä paikassa… mistä saisin apua sinulle puhumiseen.”
   Gary oli hiljaa. Hän vaikutti hämmästyneeltä.
   ”Gary…” Faith sanoi. ”Oletko sinä kuullut Riccardo Sapientista?”
   ”Nimi on jostain tuttu…” Gary sanoi ja vaikutti miettivän asiaa. ”Mutta ei tule mieleen, kuka se olisi.”
   ”Ei se mitään”, Faith sanoi. ”En minäkään aluksi muistanut, missä olin kuullut sen nimen. Mutta hän on kuuluisa psykologi, joka antaa neuvoja rakkaudessa. Ja hän auttoi minua.”
   Faith alkoi selostaa Garylle viimeisen kuukauden aikana tapahtuneita keskusteluja Rickyn kanssa lyhyesti, mutta ymmärrettävästi. Hän kertoi, miten oli tuntenut edistyvänsä ihastuksensa kanssa, ja miten Rickystä oli tullut hänelle korvaamattoman tärkeä. Faith hymyili parhaansa mukaan, vaikka tunsi halua itkeä joka sanan kohdalla.
   Viimein hän pääsi nykyhetkeen. ”Ja nyt”, Faith sanoi. ”en tapaa häntä enää. Vaikka kuinka haluaisin…”
   ”Eikö sinulla ole hänen puhelinnumeroaan?” Gary kysyi.
   Faith pudisti päätään. ”Rickyn mielestä se ei ollut tarpeen. Hän halusi, että luottaisimme toisiimme.”
   Gary kurtisti kulmiaan. ”En oikein tajua, mutta… odotas hetki!”
   Poika näytti tajunneen jotakin. Hän otti kännykkänsä esille ja näppäili jotakin. Sitten hänen ilmeensä kirkastui.
   ”Löytyipäs”, Gary sanoi voitonriemuisella äänellä. ”Ja sitten…”
   ”Gary, mitä sinä oikein…?” Mutta Gary viittasi Faithia vaikenemaan.
   ”Odotas hetki”, poika sanoi. ”Tässä…”
   Hän katsoi kännykän näyttöä, ja sitten Faithia. ”Hän on tänä viikonloppuna naapurikaupungissa jossakin kuvauksissa”, Gary sanoi.
   ”Mitä…?” Faith katsoi poikaa ymmärtämättä mitään. ”Rickykö?”
   Gary virnisti. ”Et siis ole tajunnut katsoa hänen sivuiltaan? Vilkaisepa tätä.”
   Hän ojensi kännykän Faithille, joka otti sen hämmentyneenä käteensä. Hän katsoi näyttöä, jossa näki tekstiä ja kuvia Rickystä. Hän luki: Tänä viikonloppuna Riccardo Sapienti on ohjelman ”Kuuluisuus avartaa” kuvauksissa… Upea merenrantakaupunki…
   Faith ei voinut uskoa silmiään. Jutussa luki paikka- ja aikatiedot. Jos Faith pääsisi sinne…
   Tyttö katsoi Garyä. ”Tämähän…”
   ”Nimenomaan”, Gary sanoi. ”Voisit päästä tapaamaan häntä.”
   ”Mutta…” Faith epäröi vähän. ”Jos häiritsen häntä…”
   ”Et takuulla häiritse”, Gary sanoi. ”Mene vain sinne. Tämä on sinulle tärkeää, eikö vain?”
   Faith katsoi poikaa ja nyökkäsi. ”Niin… Olet oikeassa. Minä haluan nähdä hänet.”
   Gary hymyili hänelle. ”Saisinko nyt kännykkäni takaisin?”
   ”Ai, joo”, Faith sanoi. Hän oli unohtanut palauttaa puhelimen. ”Kiitos, Gary.”
   ”Eipä kestä”, Gary sanoi. ”Lupaakin sitten mennä sinne. Sinulla on hänelle jotakin kerrottavaa, vai mitä?”
   ”Niin”, Faith sanoi. ”No… Minä taidankin sitten mennä…”
   ”Odotas hetki”, Gary sanoi. Sitten hän syleili Faithia. ”Tsemppiä. Olethan ystäväni.”
   Faith hymyili ja halasi poikaa takaisin. ”Kiitos, Gary. Sinäkin olet minun ystäväni…”
   Heti päästyään kotiin Faith alkoi selvittää, miten pääsisi siihen kaupunkiin, missä Ricky olisi viikonloppuna. Hän sai vanhemmiltaan luvan, kun sanoi, että hän pärjäisi yksin ja että se olisi hänelle todella tärkeää. Sen jälkeen he auttoivat Faithia varamaan junaliput.
   Varhain lauantai-aamuna Faith sai vanhemmiltaan kyydin juna-asemalle. Paikkaan oli kolmen tunnin matka, ja kuvaukset alkoivat kahdeltatoista. Faith tunsi hermostuneisuutta. Mitä jos hän ei tapaisikaan Rickyä?
   Faith ei ollut saanut unta miltei lainkaan, ja nukahti junassa. Hän heräsi vasta kuulutukseen, jonka mukaan he olisivat pian perillä.
   Faith katsoi ulos ikkunasta. Hän näki merta ja puita. Näkymä oli todella kaunis.
   Tyttö vaipui ajatuksiinsa. Hän todella halusi nähdä Rickyn, mutta mitä hän sanoisi miehelle? Että halusi välttämättä nähdä tämän? Ettei hän pystynyt jatkamaan elämäänsä ilman Rickyä? Että hän halusi sydämensä pohjasta, että Ricky olisi onnellinen? Ja että Ricky… että Ricky hymyilisi Faithille aina.
    Sinulla on hänelle jotakin kerrottavaa, vai mitä? Niin Gary oli sanonut. Ja Faith tiesi, että se oli totta. Mutta mikä se suurin asia oli, jonka hän halusi kertoa?
   Hän ajatteli Rickyä. Haluan olla hänen lähellään, Faith ajatteli nähdessään miehen hymyilevät kasvot. Haluan hänen hymyilevän. Haluan tuntea hänen lämpönsä. Minä haluan…
   Faith hätkähti muistaessaan Rickyn suudelman. Ja silloin hän tajusi.
   Siitäkö se johtuikin? Minun olisi pitänyt tajuta aiemmin, Faith ajatteli katkerana itselleen. Teen tämän varmaan aivan turhaan. Mutta haluan silti kertoa hänelle… Vastaa hän mitä tahansa.
   Äkkiä junassa kajahti kuulutus, joka ilmoitti heidän olevan perillä. Juna pysähtyi ja Faith pääsi lopulta ulos ihmistungoksesta.
   Tullessaan asemalle Faith tajusi, ettei edes tiennyt, mihin hänen pitäisi mennä. Kuvaukset olisivat rannalla… mutta Faith ei nähnyt sellaista mailla halmeilla. Hän katsoi hädissään ympärilleen – ja teki päätöksensä.
   Faith näki juna-asemalla noin keski-ikäisen miehen, joka seisoi paikoillaan. ”Anteeksi”, Faith sanoi, ”mutta tiedättekö, missä ranta on?”
   ”Mikä ranta? Niitä on kuule aika monia”, mies sanoi murteella, josta Faithin oli vaikea saada selvää.
   Faith nielaisi. Hän ei tiennyt. ”No”, hän sanoi alkaen tulla epätoivoiseksi, ”lähin ranta kai…”
   ”Sinne on kuule aika pitkä matka”, mies sanoi. ”Eikö sinulla ole mitään kyytiä?”
   Faith pudisti päätään. Mies kurtisti kulmakarvojaan.
   ”Voisin muuten antaa sinulle kyydin”, hän sanoi, ”mutta odotan erästä. Voisit tietenkin mennä bussilla…”
   ”Bussilla? Anteeksi, mutta mistä se lähtee?”
   Mies neuvoi Faithille ohjeet siitä, miten hän pääsisi oikeaan bussiin.
   ”Kiitos todella paljon”, Faith sanoi ja lähti miehen neuvomaan suuntaan.
   Faith oli ollut hetken jo huolissaan, mutta huomasi, ettei bussipysäkki ollut kaukana. Hän jäi odottamaan.
   Mutta entä jos se ei olekaan se ranta? Faith ajatteli ja häntä alkoi pelottaa. Jos eksyn tähän kaupunkiin…
   Hän yritti karistaa ajatuksen mielestään. Kun hän oli kerran tullut tänne, hänen piti löytää Ricky. Mutta siitäkin huolimatta hän saattoi mennä aivan väärään paikkaan…
   Pian Faithin bussi tuli ja hän nousi kyytiin. Hän kuuli ympäriltään puhetta, joka kuulosti vieraalta kieleltä. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, vaan ajatteli Rickyä.
   Faith tiesi, ettei hänellä ollut paljon mahdollisuuksia. Hän oli valmis lähtemään heti, kun saisi kerrottua Rickylle asiansa. Ja sen jälkeen… No, sitä hän ei halunnut ajatella.
   Matka tuntui kestävän pitkään. Kun Faith lopulta näki kaukaiselta näyttävän rannan, hän nousi pois bussista. Hän tunsi jännityksensä kasvavan.
   Faith katsoi kohti rantaa. Se oli liian kaukana, jotta hän olisi erottanut siellä olevia hahmoja. Mutta hänen silmänsä kirkastuivat, kun hän näki kameroita.
   Faith alkoi miltei juosta rantaa kohti. Hän oli siis tullut oikeaan paikkaan… ainakin toivottavasti. Vaikka kun Faith ajatteli asiaa, niin tuntui epätodennäköiseltä, että jollakin muulla rannalla kuvattaisiin samaan aikaan ohjelmaa.
   Faith tullessa lähemmäksi hän huomasi kylttejä, joiden mukaan rannalle ei saanut mennä nyt. Faith katsoi ympäri rantaa – ja näki Rickyn.
   Hän oli melko kaukana, ja vielä selkä päin Faithia, mutta tyttö erotti hänet silti. Hänen sydämensä tuntui hypähtävän. Hän halusi niin kovasti Rickyn lähelle…
   Mutta miten hän saisi miehen huomaamaan itsensä? Faith päätti ottaa riskin ja astui rannalle, ohi kyltin, joka käski tekemään toisin. Faith alkoi hitaasti lähestyä ryhmää, joiden joukossa Ricky oli…
   ”Mihinkäs sinä kuvittelet meneväsi?” Faith käännähti säikähtäneenä ympäri. Hän näki tuimakatseisen miehen, joka käveli häntä kohti.
   ”Etkö osaa lukea?” mies sanoi ärtyneeseen sävyyn. ”Rannalle ei saa mennä.”
   ”Anteeksi”, Faith sanoi, ”mutta minun täytyy – ”
   ”Älä yritä. Pois täältä.”
   ”Mutta – ”
   ”Pois!”
   ”Minä…” Faith oli lähellä itkua. Mitä hän nyt tekisi?
   ”Älä yritä selitellä. Häivy”, mies sanoi vihaisesti.
   Faith ei pystynyt antamaan periksi tällaisella hetkellä. ”Olkaa kiltti ja kuunnelkaa!” hän huusi. ”Minulla on…”
   ”Faith? Mitä sinä täällä teet?”
   Faith jähmettyi paikoilleen. Hän tunsi tuon äänen oikein hyvin.
   Tyttö hengitti syvään. Sitten hän kääntyi.
   ”Ricky!” Faith ei pystynyt pidättelemään itseään. Hän juoksi halaamaan hämmästyneen näköistä italialaista.
   ”Ricky… Minulla oli sinua ihan kauhea ikävä…” Faith nyyhkytti. Hän oli alkanut huomaamattaan itkeä.
   ”Faith…”
   Mies, joka oli käskenyt Faithin häipyä, sanoi äimistyneenä: ”Mitä tämä oikein on? Kuuluuko tyttö tähän jotenkin?”
   ”Ei”, Ricky sanoi. ”Mutta ette saa karkottaa häntä. Hän on tullut ilmeisesti tapaamaan minua – etkö vain, Faith?”
   Faith nyökkäsi ja irrotti otteensa Rickystä. ”Niin. Minulla oli sinulle kerrottavaa…”
   ”Herra Sapienti!” Faith näki nuoren naisen, joka näytti närkästyneeltä – ja joukon muita ihmisiä, jotka katsoivat Rickyä hämmästyneinä.
   ”Mikä teille oikein tuli?” nainen kysyi. ”Kuvaukset ovat kesken ja – ”
   ”Anteeksi, neiti Courtenay”, Ricky sanoi naiselle. ”Mutta haluaisin puhua hetken Faithin kanssa kaksin.”
   ”Ei tarvitse”, Faith sanoi nopeasti. ”En viivy kauaa.”
   ”Mutta sanoit haluavasi puhua kanssani…” Ricky sanoi hämmentyneen näköisenä.
   ”Niin”, Faith sanoi. ”Mutta minun pitää vain kertoa sinulle yksi asia. En aio häiritä sinua tämän enempää.”
   ”Et sinä häiritse”, Ricky sanoi. ”Voin puhua miten pitkään vain haluat…”
   ”Ei”, Faith sanoi ja yritti hymyillä. ”Sanon vain tämän yhden jutun.”
   Ricky ei sanonut enää mitään, vaikka näyttikin yhä täysin hämmästyneeltä. Faith veti henkeä.
   ”Ricky”, hän sanoi. ”Olen niin iloinen, että olen saanut tavata sinut. Olit aina vierelläni… Vaikka minusta olisi tuntunut kuinka toivottomalta, sinä tuit minua. Ja se teki minut tosi onnelliseksi.”
   Faith piti pienen tauon. Sitten hän sanoi: ”Ricky… Minä tajusin, että rakastan sinua.”
   Rickyn ilme muuttui. Hän katsoi Faithia kuin ei ymmärtäisi mitään hänen puheestaan.
   Faith jatkoi, vaikka se tuntuikin vaikealta. ”Siksi minun oli pakko nähdä sinut uudelleen”, hän sanoi. ”Halusin kertoa sinulle tunteistani… Vaikka se olisikin turhaa.”
   Faith tunsi äänensä murtuvan. Hän alkoi taas itkeä. ”No… Siinä kaikki”, hän sanoi. ”Minä menen sitten…”
   ”Odota!” Ricky huusi. ”Älä mene.”
   Faith ei ollut uskoa korviaan. Hän katsoi Rickyä, joka tuli hieman lähemmäksi häntä.
   ”Miksi sinun pitäisi lähteä?” Ricky kysyi. ”Ajattelitko sinä… etten vastaisi tunteisiisi?”
   ”Niin…” Mutta silloin Faith vaikeni. Tarkoittiko Ricky, että…
   ”Faith”, Ricky sanoi ja punastui hieman. ”Heti kun kohtasimme… Minä… Sitä on vaikea selittää… Siis… tunsin halua… Ei kun…”
   Faith katsoi miestä mitään tajuamatta. Hän ei ollut koskaan kuullut Rickyn puhuvan tuolla tavalla.
   ”Tai siis”, italialainen sanoi ja hengitti syvään, ”minä rakastan sinua niin paljon, että voisin vaikka kuolla vuoksesi.”
   Faith tunsi punastuvansa syvästi. Hän henkäisi ja laittoi kätensä suunsa eteen.
   ”Mutta ajattelin, ettei minulla olisi mitään mahdollisuuksia”, Ricky sanoi ja punastui vain enemmän. ”Olithan sinä ihastunut Garyyn ja… minun piti vain yrittää olla ajattelematta tunteitani. Mutta en lopulta pystynyt siihen.”
   ”Ricky…” Faith sanoi, mutta ei tiennyt miten hänen pitäisi jatkaa. Lopulta hän alkoi huomaamattaan hymyillä.
   ”Mutta sinä siis… vastaat minun tunteisiini?” Ricky sanoi epävarmasti.
   Faith nyökkäsi. ”Kyllä”, hän sanoi. ”Kyllä.”
   Silloin Rickykin hymyili. ”Tämä on uskomatonta”, hän sanoi. ”En usko tätä…”
   Faithista tuntui, että Ricky hymyili hänelle aidommin kuin milloinkaan ennen. Hän ei pystynyt vastustamaan haluaan hypätä miehen kaulaan.
   ”Ricky… Ricky!” Faith sanoi halatessaan miestä. ”Minä rakastan sinua…”
   ”Faith…”
   Faith nojautui taaksepäin ja katsoi Rickyä silmiin. Hän tunsi jännittyvänsä.
   ”Minäkin rakastan sinua”, Ricky sanoi. ”Olen aina rakastanut.”
   Hän tuli lähemmäksi Faithia, jonka sydän löi järjettömän lujaa. Hänen huulensa koskettivat Faithin huulia, mutta - 
   ”Anteeksi”, italialainen sanoi ja perääntyi kiireesti kauemmas. ”Olen todella pahoillani… En tiedä, miksi…”
   Faith katsoi Rickyä ja sanoi: ”Miksi pyydät anteeksi?”
   ”No kun…” Mies punastui voimakkaasti, ”en ajatellut…”
   Vaikka Faith tunsi olonsa hermostuneeksi, hän naurahti huvittuneena. ”En olisi uskonut, että olisit oikeasti noin ujo”, hän sanoi.
   ”Äh… En vain ole koskaan ennen…”
   ”Ymmärrän”, Faith sanoi. ”Mutta tiedätkö mitä? En minäkään.”
   Faith tunsi olonsa varmemmaksi kuin koskaan. Hän kohotti hieman päätään ja suuteli Rickyn huulia.
   Italialainen tuntui aluksi yllättyvän, mutta sitten hän vastasi suudelmaan ja vei kätensä Faithin hiuksille.
   Suudelma oli pitkä ja ihana. Kun se lopulta päättyi ja Faith katsoi Rickyä silmiin, hän tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin koskaan aiemmin.
   ”Faith…”
   Mutta äkkiä heidän ympäriltään alkoi kuulua kätten taputusta. Faith ja Ricky katsoivat ympärilleen ja näkivät sen naisen ja muun tuotantoryhmän, jotka näyttivät samaan sekä yllättyneiltä että iloisilta.
   ”Teillä siis olikin joku?” nainen sanoi. ”Miten ihastuttavaa!”
   ”Löit meidät ällikällä, Riccardo!” joku mies nauroi. ”Esittelisit tyttöystäväsi meillekin!”
   Faith punastui entistäkin enemmän. Kaikki olivat nähneet…
   Myös Ricky oli punastunut, mutta hän yritti puhua rauhallisesti.
   ”Kuulkaa, hyvät naiset ja herrat…” hän aloitti, mutta hänen näytti olevan vaikea keksiä mitään sanottavaa.
   ”Tästä tuli hyviä kuvia!” yksi kuvaajista sanoi äkkiä. Ricky käännähti häneen päin.
   ”Et saa laittaa niitä kuvia minnekään”, hän sanoi miehelle. ”Et minnekään. Tämä pysyy salaisena, onko selvä?”
   Mies katsoi italialaista kummissaan. Sitten hän sanoi: ”Oletteko tosissanne? Vaikka tulisi niin hyvää jutun juurta…”
   ”Ei käy”, Ricky sanoi tiukasti ja kääntyi sitten Faithiin päin. ”En halua, että Faith joutuu tähän mukaan.”
   Faith katsoi miestä liikuttuneena. Ricky ajatteli häntä, hän ei halunnut, että Faith joutuisi kokemaan samaa kuin hän…
   ”Ricky… kiitos”, Faith sanoi. ”Olen niin kiitollinen… Ja olen samaa mieltä. En halua, että tästä tehdään juttua. Mutta ei minun takiani, vaan Rickyn!” hän sanoi puhuen nyt muille paikallaolijoille. ”Hänelläkin on oikeus yksityisyyteen, kuten kaikilla ihmisillä!”
   Tuotantoryhmä katsoi häntä suut auki. Faith tajusi mitä oli sanonut ja yllättyi siitä, miten suoraan hän oli puhunut. Mutta se oli tuntunut hyvältä.
   ”Faith…” Ricky sanoi ja hymyili tytölle. ”Kiitos. Sinusta on tullut vahva.”
   Tyttö hymyili takaisin. ”Se on sinun ansiotasi”, hän sanoi ja halasi miestä hellästi. Sitten hän kuiskasi tämän korvaan: ”Olen niin iloinen, kun sain nähdä sinut taas…”
   Silloin Ricky teki jotakin, mitä Faith ei osannut odottaa: nosti tytön käsivarsilleen. Faith punastui ja sanoi: ”Ricky… Mitä sinä nyt…”
   ”Lähdetään täältä, Faith”, Ricky sanoi. ”Haluan olla kanssasi kahdestaan.”
   Sitten Ricky kääntyi TV-tuottajiin päin. ”Olen pahoillani, neiti Courtenay”, hän sanoi, ”mutta en osallistu ohjelmaan. Pärjäätte varmasti noinkin.”
   Huolimatta nuoren naisen vastalauseista Ricky lähti paikalta kantaen yhä Faithia käsivarsillaan. Kun he olivat päässeet hyvän matkan päähän rannasta, Ricky sanoi: ”Hyvä, että sieltä päästiin.”
   ”Tuota, Ricky…” Faith sanoi yhä syvästi punastuneena, ”voit jo laskea minut alas…”
   ”Jos niin haluat”, Ricky sanoi ja laski Faithin maahan. He jäivät katsomaan toisiaan.
   ”Ricky”, Faith sanoi lopulta, ”missä me olemme?”
   ”Ai”, Ricky sanoi. ”Tosiaan. Mennään hotellille.”
   ”Hotellille?” Faith ihmetteli.
   ”Niin… Yövyn täällä hotellissa. Huoneessani saamme olla rauhassa.”
   ”Huoneessasi…?” Faithin päähän tuli kiusallisia ajatuksia, jotka hän yritti kuitenkin karistaa mielestään. ”Mutta… missä se hotelli sitten on?” hän kysyi.
   ”Aivan lähellä”, Ricky sanoi ja otti Faithin kädestä kiinni. ”Vien sinut sinne.”
   ”Ai, selvä…” Faith sanoi ja antoi miehen johdattaa itsensä hotellille, jonne ei ollut kuin kymmenen minuutin kävelymatka.
   Se oli huippukalliin näköinen kolmen tähden hotelli, ja Faith tunsi olonsa sinne kuulumattomaksi. Kaikki oli kiiltävän puhdasta ja hotellin aula oli täynnä veistoksia ja maalauksia.
   ”Faith? Mikä sinulla on?” Ricky kysyi katsoessaan Faithia, joka tunsi pyörtyvänsä kohta.
   ”Ei mikään”, Faith sanoi. ”Tämä paikka on vain niin… upea.”
   ”Niin kai”, Ricky sanoi, kun kävelivät portaita ylös. ”Olen vain niin tottunut tällaiseen, ettei tämä näytä minusta mitenkään erityisen hienolta…”
   Lopulta he pääsivät oikeaan huoneeseen. Ricky avasi oven ja he astuivat sisään.
   Faith henkäisi. Huone oli upea. Se oli valtavan kokoinen ja siellä oli tilavan makuuhuoneen lisäksi pieni keittiö ja suuri kylpyhuone.
   ”Olisin halunnut pienemmän”, Ricky sanoi, ”mutta minulle varattiinkin tällainen huone. Ole kuin kotonasi.”
   Faith ei uskonut pystyvänsä olemaan kuin kotonaan. Huone oli aivan liian hieno hänelle.
   ”Istu toki alas”, Ricky sanoi ja viittasi Faithia istumaan sohvalle. Myös sohva oli mitä hienointa kangasta, ja se tuntui hyvin pehmeältä istua.
   Ricky istui hänen viereensä. ”No niin”, hän sanoi ja katsoi Faithia, ”olemme viimein kahden.”
   Faith huomasi, että vaikka Ricky puhui tavalliseen tapaan, hänen äänensä kuulosti hieman epävarmalta. Faith hymähti. Ehkä Rickyä hermostutti tosiasiassa yhtä paljon kuin häntäkin…
   ”Faith”, Ricky sanoi. ”Kun kerroit minulle tunteistasi… luulin näkeväni unta. Se oli niin uskomatonta, ja olin ajatellut, ettei sellaista voisi tapahtua…”
   Faith ei sanonut mitään, vaan odotti miehen jatkavan. Nyt Ricky oli taas punastunut vähäsen.
   ”Mutta olen onnellinen”, Ricky sanoi. ”En olisi ikinä uskonut, että voisin todella olla onnellinen. Mutta nyt…”
   Hän hymyili Faithille, ja Faith sanoi: ”Tiesin sen. Tiesin, ettet olisi oikeasti onnellinen.” Sitten hän vaikeni.
   ”Niin”, Ricky sanoi. ”Olen aina vain ajatellut, että pärjään kyllä, jos saan tehdä muut ihmiset onnellisiksi. Mutta lopulta tajusin, ettei se riittänyt.”
   Faith mietti hetken, ja sanoi sitten: ”Mutta oletko sinä nyt onnellinen, Ricky? Sanot niin, mutta jos…”
   Ricky painoi sormensa Faithin huulille. ”Faith”, hän sanoi. ”Minä lupaan, etten enää milloinkaan valehtele sinulle. Eikä se, mitä äsken sanoin, ollut vale.”
   ”Mutta…” Faith sanoi ja epäröi hieman, ”pystynkö minä todella tekemään sinut onnelliseksi?”
   Ricky hymyili. ”Toinen asia, mitä lupaan”, hän sanoi, ”on, että rakastan sinua aina. Ja jos sinä… vastaat tunteisiini, olen onnellinen.”
   ”Ricky…” Faith oli vähällä itkeä, mutta ei halunnut tehdä niin. Sen sijaan hän heittäytyi Rickyn syliin.
   ”Kyllä”, Faith sanoi. ”Minä rakastan sinua, Ricky.”
   ”Faith...” Ricky vastasi tytön halaukseen, ja he olivat hetken aikaa aivan hiljaa. Lopulta Ricky sanoi: ”Faith… Haluan kysyä sinulta jotakin.”
   Faithin sydän sykähti. Hän kohotti katseensa Rickyyn.
   ”En tiedä, olenko liian hätiköivä”, italialainen sanoi, ”ja voit vastata miten haluat, mutta… haluan kysyä tätä sinulta.”
   Faith ei kyennyt sanomaan mitään. Häntä alkoi jännittää.
   ”Faith”, Ricky sanoi, ”haluatko elää vierelläni?”
   Faith punastui voimakkaasti. Hän ei saanut edelleenkään sanaa suustaan. Tarkoittiko Ricky…?
   ”Sinun ei tarvitse vastata minulle heti”, Ricky sanoi punastuneena, ”mutta minä olen valmis siihen. Rakastan sinua, Faith.”
   Hän suuteli Faithin kättä, eikä Faith käsittänyt, miten tunsi punastuvansa entistäkin enemmän. Hän takelteli: ”Ricky… Siis… Tarkoitatko sinä…”
   ”Tiesin, että kysyin tätä liian pian”, Ricky sanoi. ”Mieti miten pitkään haluat.”
   ”En minä sitä!” Faith huudahti äkkiä. ”Minä rakastan sinua, Ricky… mutta… tuo kysymys… mitä se oikeastaan tarkoittaa…?”
   Ricky katsoi Faithia hetken, kunnes vastasi: ”Sitä, mitä sanoin. Haluan olla aina kanssasi. En tarkoita, että sinun pitäisi elää kanssani loppuelämäsi, mutta…”
   ”Siis… Tarkoitatko… seurustelua?” Faith kysyi epävarmana.
   Ricky hymyili. ”Niin kai te sitä kutsutte.”
   Faith huokaisi ja tunsi olonsa nolostuneeksi. ”Ahaa…” hän sanoi. ”Sitä sinä siis tarkoitit…”
   He katsoivat toisiaan silmiin. Nyt Faith ei enää tuntenut epävarmuutta. ”Kyllä”, hän sanoi hiljaa. ”Haluan elää vierelläsi, Ricky.”
   Italialainen katsoi häntä kuin ei uskoisi kuulemaansa. Hän sanoi: ”Todellako?”
   Faith nyökkäsi. ”Niin. Haluan juuri sinut.”
   Silloin Ricky hymyili, kietoi Faithin syleilyynsä ja sanoi: ”Kiitos… Olen niin onnellinen…”
   Hän suuteli Faithia, joka kietoi kätensä miehen kaulaan. Hän tiesi, että halusi tätä. Kun Ricky oli hänen kanssaan, hän tulisi viimein onnelliseksi.
   ”Faith…” Ricky kuiskasi, kun suudelma päättyi, ”ti amo. Per sempre.
   Faith tunsi värähtävänsä. Hän halusi vain olla Rickyn lähellä, karistaa mielestään kaiken muun…
                                                                                                                                                                                           
”Faith!”
   ”Mitä?” punatukkainen tyttö kysyi.
   ”Minne olet menossa?” Mabel kysyi. He olivat kohdanneet sattumalta Faithin ollessa matkalla bussipysäkille.
   Faith hymyili. ”Tapaamaan Rickyä. Tänään on erityinen päivä.”
   ”Niinkö? Onko hänellä synttärit?” Mabel kysyi.
   Faith pudisti päätään. ”Ei.”
   ”Mitä sitten?”
   ”Tänään on kuukausipäivämme. Ensitapaamisestamme on kulunut jo viisi kuukautta.”
   ”Oikeasti? Onnittelut!” Mabel huudahti. ”Kerro sitten terveisiä!”
   ”Selvä”, Faith sanoi. Silloin bussi tuli ja Faith nousi sen kyytiin.
   Sen päivän jälkeen, kun Faith ja Ricky olivat alkaneet seurustella, he molemmat tekivät päätöksen. Faith päätti olla enää salailematta asioita läheisiltään, ja kertoi perheelleen ja ystävilleen Rickystä. Faithin helpotukseksi kaikki suhtautuivat asiaan melko hyvin, vaikka hänen vanhemmillaan kestikin tottua ajatukseen, että heidän tyttärensä oli alkanut seurustella.
   Rickyn päätös oli ollut jotakin paljon suurempaa. Tultuaan onnelliseksi Faithin kanssa hän tajusi, ettei oikeasti ollut nauttinut työstään, ja päätti vetäytyä julkisuudesta. Sen jälkeen hän alkoi työskennellä säännöllisesti Rakkauden Satamassa.
   Faith oli ollut aluksi huolissaan siitä, mitä tapahtuisi kun Ricky lopettaisi ohjelmansa ja alkaisi elää tavallista elämää. Italialainen oli kuitenkin sanonut hänelle, ettei välittänyt lehdistön mielipiteestä ja oli varma päätöksestään.
   Tämän jälkeen Rickystä alkoi liikkua erilaisia huhuja, ja hänen suhteensa Faithin kanssakin tuli ilmi. Ricky ja Faith olivat molemmat jatkuvasti lehdistön kiusattavina, mutta he olivat sopineet, etteivät kertoisi heille mitään.
   Faithin ystävien elämä sujui hyvään malliin. Mabel ja Sean olivat yhä yhdessä ja heidän huhuttiin jopa menneen kihloihin. Faith kuitenkin tiesi, ettei juoruilla ollut mitään perää, sillä jos hänen ystävänsä todella olisivat kihloissa, he olisivat sopineet siitä salassa. Toisaalta Faith ei olisi ihmetellyt, vaikka näin olisikin käynyt, niin vastarakastuneelta pari vaikutti.
   Garyllakin meni oikein hyvin. Heidän joukkueensa oli voittanut koulujen välisen mestaruuden ja pian sen jälkeen Gary oli tunnustanut rakkautensa Amylle, joka oli hetken mietinnän jälkeen alkanut seurustella pojan kanssa.
   Mitä Faithiin tuli, hän oli yhä yhdessä Rickyn kanssa, ja rakastui tähän aina vain enemmän. Kesäloman alettua heillä oli paljon enemmän aikaa toisilleen, ja Faith olikin viettänyt suurimman osan lomasta Rickyn seurassa.
   Oli kaunis elokuinen päivä. Faith oli odottanut innolla tätä päivää. Joka kuukausi sen jälkeen, kun he olivat alkaneet seurustella, Ricky ja Faith olivat juhlistaneet päivää, jolloin he tapasivat ensimmäisen kerran. Tuona päivänä he menivät treffeille ja antoivat toisilleen lahjoja. Ja nyt Ricky oli luvannut Faithille, että tästä päivästä tulisi aivan erityinen.
   Joka kuukausipäivä he tapasivat Rakkauden Sataman luona. Kun Faith lähti bussista kohti rakennusta, hänen sydämensä väpätti innosta ja jännityksestä.
   Kun hän lopulta tuli paikalle, Rickyä ei näkynyt missään. Faith tunsi aluksi pettymystä, mutta sitten hän huomasi jotakin ovella.
   Hän juoksi ovelle ja näki siinä lapun, jossa luki Käy sisään. Faith oli hieman ihmeissään, mutta avasi kuitenkin oven.
   Astuttuaan sisään pyöreään aulaan Faith henkäisi ihastuksesta. Aula oli koristeltu punaisin ruusuin ja Faith kuuli vaimeaa pianomusiikkia. Hän näki edessään upean, vaaleanpunaisen leningin, kiiltävät kengät ja ruusun mallisen hiuskoristeen. Hän meni niiden luokse ja näki mekkoon kiinnitetyn lapun, jossa luki: Pue nämä päällesi.
   Faith luki lapun vielä monta kertaa, mutta teksti pysyi samana. Faith epäröi. Mekko näytti niin kauniilta… jos hän rikkoisi sen vahingossa…
   Lopulta Faith ajatteli, ettei muuta ollut tehtävissä, ja puki leningin hitaasti päälleen. Hän laittoi hiuskoristeen poninhännällä oleviin hiuksiinsa ja laittoi mustat kengät jalkaansa. Sitten hän jäi seisomaan aulaan tietämättä mitä tehdä.
   Missähän Ricky on? Faith ajatteli. Olen varma, että hän teki tämän, mutta…
   Äkkiä musiikki koveni, ja Faith miltei pomppasi säikähdyksestä. Hän käännähti, mutta ei nähnyt ketään. Sitten hän näki käytävään vievän oven aukeavan.
   Faith näki Rickyn, joka oli pukeutunut mustaan pukuun ja valkoiseen solmioon. Hänen kädessään oli hansikkaat ja hänen hiuksensa oli harjattu sileiksi.
   ”Ricky…” Faith sanoi, kun mies asteli hänen eteensä. Hän näytti entistäkin aikuisemmalta puvussa.
   Ricky tarttui Faithin käteen, kumartui, ja suuteli sitä. ”Saisinko luvan, signorina?” hän kysyi.
   Faith tuijotti miestä mitään tajuamatta. ”Mutta… en minä osaa tanssia…” hän sopersi.
   ”Ei sillä ole merkitystä”, Ricky sanoi. ”Olen varma, että tanssit hyvin.”
   ”Mutta…”
   Italialainen ei kuitenkaan välittänyt Faithin vastalauseista, vaan asetti toisen kätensä tytön vyötärölle ja vei Faithin käden olkapäälleen. Faith ei kyennyt sanomaan mitään, kun Ricky alkoi jo viedä häntä.
   Faithin liikkeet olivat kömpelöitä ja häntä hermostutti. ”Ota rauhallisesti”, Ricky kuiskasi. ”Minä vien. Tee vain kuten minä.”
   Faith ei ollut vieläkään täysin rentona, mutta Rickyn läheisyys rauhoitti häntä ja hänen tanssinsa muuttui vähemmän kömpelöksi. Kun he olivat tanssineet hetken aikaa, Faith sanoi: ”En olisi osannut odottaa mitään tällaista.”
   ”Se oli tarkoituskin”, Ricky sanoi hymyillen. ”Halusin yllättää sinut. Onhan nyt erityinen päivä. Kai olet iloinen?”
   ”Tietenkin”, Faith sanoi. ”Mutta näit näin suuren vaivan… Ei sinun olisi tarvinnut…”
   ”Mitäpä en tekisi rakkaani vuoksi?” Ricky sanoi. ”Tämä on lahjani sinulle.”
   ”Kiitos”, Faith sanoi. ”En tiedä mitä sanoa.”
   ”Ei se mitään”, Ricky sanoi. ”Mutta olemme tanssineet jo tovin… Haluaisitko pitää pienen tauon?”
   Faith nyökkäsi, ja he pysähtyivät. Faith tunsi olonsa hengästyneeksi, vaikkeivät he olleet liikkuneet kovin paljon.
   ”Ai niin!” Faith huudahti. ”Minun pitää antaa omat lahjani. Ne eivät kyllä ole niin hienoja kuin sinun, mutta…”
   ”Älä siitä huolehdi”, Ricky sanoi. ”Ne ovat minulle joka tapauksessa arvokkaita.”
   ”Kiitos”, Faith sanoi. ”No niin… Ensin tämä…”
   Faith ojensi Rickylle rasian, jonka mies avasi – ja näki leivoksen, jossa oli marjoja ja kuorrutteella tehty teksti Rakkaimmalleni. Ricky hymyili.
   ”Leivoksesi ovat aina yhtä ihania”, mies sanoi. ”Kiitos, Faith.” Hän suuteli Faithia poskelle.
   ”Ole hyvä”, Faith sanoi. ”Seuraavaksi…” Hän antoi Rickylle vielä pienemmän rasian. Hän odotti jännityksellä, kun tämä avasi sen.
   ”Tämähän on… pyramidi?” Ricky katsoi pientä esinettä, jonka sisällä oli hiekkaa. ”Avaimenperäkö?”
   ”Niin”, Faith sanoi. ”Mutta en oikeastaan ajattele sitä pyramidina. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta minusta se on vuori. Ja minulle vuori symboloi muuttumattomuutta. Vuoret pysyvät paikoillaan, vaikka muu niiden ympärillä katoaisikin.”
   Ricky ei ehtinyt sanoa mitään, kun Faith jo jatkoi: ”Mutta vuoren sisällä on hiekkaa. Hiekkaa, joka liikkuu ja muuttuu. Vaikka vuori sen ympärillä pysyy samana, hiekka liikkuu eri suuntiin. Toisin sanoen…”
   Faith tuli hieman lähemmäksi Rickyä ja otti kiinni hänen vapaasta kädestään. ”Haluan, että suhteemme pysyy. Että tunteemme toisiamme kohtaan pysyvät muuttumattomina. Haluan kuitenkin myös, että jotkin asiat muuttuvat. Että elämme, ja elämäntilanteemme muuttuvat… Mutta pysymme silti yhdessä. Sitä minä haluan.”
   Hän hymyili Rickylle, joka vastasi hymyyn. ”Ymmärrän. Kiitos tästä lahjasta, Faith.”
   Ricky laittoi avaimenperän syrjään ja sanoi: ”No, mitä haluat tehdä nyt? Jatkaa tanssimista?”
   ”Ei ihan heti”, Faith sanoi ja kietoi kätensä Rickyn kaulalle. ”Juuri nyt haluan vain tätä.”
   Hän suuteli Rickyä, joka vastasi intohimoisesti. Faith tunsi pakahtuvansa onnesta.
   Vielä viisi kuukautta sitten hän ei olisi osannut aavistakaan, että se komea nuori mies, jonka hän oli kohdannut täällä, olisi hänelle joskus näin läheinen. Hän ei voinut arvatakaan, että tulisi joskus niin onnelliseksi kuin nyt. Eikä hänellä ollut tietoakaan siitä, että pääsisi joskus yli epävarmuudestaan.
   ”Hyvää kuukausipäivää, Faith”, Ricky sanoi suudelman päätyttyä. ”Tänään on ollut ihanaa.”
   ”Samoin sinulle, Ricky”, Faith sanoi. ”Kun tulin tänne, en arvannut, että tekisit tästä päivästä näin ikimuistoisen.”
   ”Onhan siitä jo viisi kuukautta”, Ricky sanoi. ”Kuulostaa vähältä, mutta on tosiasiassa paljon.”
   ”Totta”, Faith sanoi. ”Eikä päivillä ole merkitystä… Sillä minä olisin joka tapauksessa rakastunut sinuun.”
   He suutelivat toisiaan uudelleen, ja Faith tiesi, että tämä pysyisi. Heidän suhteensa säilyisi aina, niin paljon he rakastivat toisiaan. Se ei ollut haihattelua, sillä nyt Faith uskoi itseensä enemmän kuin koskaan… Ja se kaikki oli alkanut täältä.


~The End~



Ja siihen se päättyi. Tuntuu, että lopetin tarinan turhankin kliseisesti... Mitä mieltä te olette? Kävikö loppu tylsistyttävän romanttiseksi? Toisaalta minä varoitin jo ensimmäisessä osassa, että tarina keskittyy romantiikkaan... Joka tapauksessa, kertokaa toki mielipiteenne tästä osasta ja tarinasta kokonaisuutena! 

2 kommenttia:

  1. Awwww! He saivat kuin saivatkin toisensa! :) Olet ehkä oikeassa, ehkä tässä viimeisessä osassa oli liikaa romantiikkaa... Tai tarinasta olisi ehkä jotenkin tullut napakampi pakkaus, jos tarinan olisi lopettanut parin hotellikohtaamiseen. Nuo italialaiset sanathan olisivat olleet juuri piste ii:n päälle, hyvä kirsikka lopettamaan tarinan! :) Mutta älä kuvittelekaan, että sanoisin tarinan lopun olevan huono! Oikein iloisin ja romanttisin mielin luin viiden kuukauden vuosipäivästäkin!

    Kokonaisuudessaan Monimutkainen rakkaus oli hyvin mukanaan pitävä ja mielenkiintoinen tarina, johon jäin suorastaan koukkuun. Tarinassa oli kuvailtu kivasti teinin pohdintoja epävarmuudestaan ja rakkaudesta - ihan tulee nostalgisesti omat teiniajat mieleen. ;) Osaat kirjoittaa todella hyvin, jatka vain samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Tarinan olisi tosiaan voinut lopettaa tuohon hotellikohtaukseen, mutta olen huomannut, että tykkään tehdä tarinoihini tuollaisen epilogin tyylisen lopun, missä on kulunut vähän aikaa varsinaisen tarinan tapahtumista. Jotenkin minulle itselleni tuntuu varsinkin tällaisissa romanttisissa tarinoissa tarpeelliselta näyttää, että kaikki on hyvin vielä myöhemminkin, vaikkei lukijan sitä tarvitsisi tietää.

      Mutta ihanaa, että pidit tarinasta! Kannatti ainakin julkaista se, vaikka sen kirjoittamisesta nyt onkin vähän aikaa. Lisää tarinoita on mitä luultavimmin tulossa pian, suunnitelmissa olisi tällä hetkellä yksi vielä kirjoittamaton novelli ihan tätä blogia varten, ja pidempi tarina, jota kirjoitan tällä hetkellä. Toivottavasti nekin ovat mielenkiintoista luettavaa! :)

      Poista