Minä ja Disney

Hyvää juhannusta kaikille! Tämä päivä on myös Court of Eleanorille tärkeä päivä, sillä blogi täyttää tänään vuoden!

Perustin Court of Eleanorin 25.6.2015. Silloin olin ehtinyt olla Disney-fani reilut puoli vuotta. Aluksi perustin blogin, jotta voisin puhua vähän kaikesta, mutta kun Disney-tekstit veivät suurimman osan tilasta, ajattelin, että voisin saman tien tehdä blogista vain Disney-aiheisen. Samaan aikaan perustin toisen blogini nimeltä A Geek Interpreter (jossa on muuten ollut hiljaiseloa aika pitkään... Voin kuitenkin kertoa, että muutos tähän tulee viimeistään ensi kuussa!), jossa puhun laajemmin populaarikulttuurista.

Tämän vuoden aikana olen saanut tutustua joihinkin ihaniin suomalaisiin Disney-faneihin ja saanut blogilleni viisi lukijaa. Kiitos kaikille, jotka ovat seuranneet ja kommentoineet blogia, toivottavasti viihdytte jatkossakin!

Ajattelin juhlistaa blogini 1-vuotispäivää kertomalla omasta Disney-faniudestani. Kuten olen maininnut jo joulukalenterissani, en ole katsonut lapsuudessani erityisen paljon Disney-leffoja. Kerron nyt vähän tarkemmin, mistä tämä johtui ja miten Disneystä on myöhemmin tullut tärkeä osa elämääni.

Katsoin kyllä lapsena paljon animaatioita, mutta muistan oikeastaan paremmin piirretyt sarjat kuin elokuvat. Disneyn sarjoista muistan katsoneeni Ankronikkaa, Nalle Puh- videoita ja mummini luona Disney Channelilta joitakin sarjoja, kuten Välituntia. Disneyn elokuvista muistan nähneeni ainakin Miekka kivessä, Topin ja Tessun (sekä sen jatko-osan), Oliverin ja kumppanit, Robin Hoodin sekä 101 dalmatialaisen jatko-osan. Alakoulussa katsoin koulussa ainakin osan Leijonakuninkaasta. Ensimmäinen näkemäni "prinsessa-elokuva" oli Mulan. Ensimmäinen teatterissa näkemäni klassikko oli muistaakseni Bolt, mutta tuolloin olin jo 9-vuotias.

Mistä tämä Disney-elokuvien vähyys sitten johtui? No, äitini ilmeisesti piti yhtiötä "amerikkalaisena hömpötyksenä" ja ajatteli elokuvien antavan huonon naiskuvan. Sinänsä outoa, että meille tuli kuitenkin Disneyn Prinsessa- lehti, joka sulloi Disneyn parhaimmatkin roolimallit samaan heleänpinkkiin muottiin (minä ja siskoni ilmeisesti halusimme lehden, mutta vähän ironiselta tämä silti tuntuu).

Tutustuin toki Disneyn tarinoihin muutenkin kuin elokuvan kautta. Meille tuli Aku Ankka- lehti ja meillä oli paljon satukasetteja. Muistan tällaiset kasetit (ja niiden mukana tulleet kirjaset) olleen ainakin Basil Hiirestä sekä 101 dalmatialaisesta.  Tätä kautta myös osa elokuvien lauluista tuli tutuksi.

En oikeastaan osannut tiedostaa tätä "Disney-puutetta" moneen vuoteen. Lapsena sitä katsoi lähinnä sitä, mitä vanhemmat sattuvat ostamaan tai mitä TV:stä tuli. Alakoulussa muistan ohimenneeni ihmetelleeni sitä, miten jopa luokan pojat olivat nähneet Tuhkimon, mutta minä en.

Varhaisteini-iässä ei Disney jaksanut kiinnostaa. Tämä taisi olla sitä aikaa, kun animaatioiden katselusta alettiin vähitellen siirtyä näyteltyihin elokuviin (tai kuten minä niitä pienenä kutsuin, "valokuvattuihin elokuviin"). Näin Kaksin karkuteillä- elokuvan teattereissa sen ilmestyttyä, mutta sekään ei saanut minua vielä innostumaan Disneystä. Frozenin ilmestyminen vuoden 2013 lopussa meni minulta kokonaan ohi. Tuolloin minulla ei ollut vielä tietoakaan siitä, että vuoden päästä minusta tulisi Disney-fani.

Miten harrastukseni sai sitten alkunsa? Totta puhuen en muista tarkkaan itsekään. Taisin tajuta Disney-aiheisia YouTube- videoita katsellessani, miten vähän olinkaan nähnyt Disney-elokuvia. Olin utelias ja halusin varmaan myös paikata aukkoa mahdollisessa yleissivistyksessäni. 

Siispä, joululomalla 2014, aloin hankkia kirjastosta käsiini Disney-leffoja. Onneksi minulla oli katsomisseurana isosiskoni, jonka kanssa olemme jakaneet monet asiat. Aloitimme katsomisen renessanssiajan klassikoista. Ensimmäinen näistä oli Notre Damen kellonsoittaja ja sitä seurasivat Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö sekä Pocahontas. Katsoimme elokuvat englanniksi, ja niin olemme tehneet tähän päivään saakka. Minulla kun ei liity suomidubbeihin nostalgia-arvoa ja haluan nähdä elokuvat juuri sellaisena, millaiseksi ne on tarkoitettu. Olen kuitenkin uusintakatselulla katsonut joitakin elokuvia myös suomeksi, kuten suosikkini Kaunottaren ja hirviön.

Tänä päivänä omistan 17 Disney-klassikkoa ja neljä Pixar-elokuvaa. Olisi tietenkin upeaa omistaa koko sarja, mutta en sitten tiedä, onko niitä ei-mielestäni-niin-hyviä elokuvia pakko saada.

On hienoa olla Disney-fani. Ennen harrastukseni alkua en tajunnut ollenkaan, miten paljon vanhempia Disney-faneja onkaan. On ollut ilo löytää nämä Disney-yhteisöt niin blogimaailmasta kuin YouTubestakin. Ujona ihmisenä en ole juuri puhunut innostuksestani Internetin ulkopuolella, mutta toivon saavani vielä joskus ystäviä, joiden kanssa voi puhua Disneystä vaikka koko päivän. 

Minua ei juuri harmita se, etten nähnyt suosikkielokuviani jo lapsena - paitsi sellaisina hetkinä, kun muut puhuvat lapsuusmuistoistaan elokuvien parissa. Disney tarjoaa kuitenkin valtavasti isommallekin lapselle, ja on antanut minulle lyhyessä ajassa jo paljon arvokkaita muistoja.

Olisin halunnut itse tehdä jonkin hienon kuvan, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Kuvan lähde: http://images6.fanpop.com/image/photos/34700000/Disney-Characters-disney-34743393-1024-726.jpg