Kävin hiljattain katsomassa siskoni kanssa Disneyn Zootropolis - eläinten kaupunki -elokuvan (olen vieläkin hämmentynyt tuosta nimestä... miksei se vain voi olla Zootopia?), jota olin odottanut jo pitkään. Ei minulla niin kauheasti odotuksia ollut, mutta kuitenkin elokuva yllätti minut täysin! Kerron nyt vähän ajatuksiani elokuvasta, ilman suurempia juonipaljastuksia. Ei siis mitään pitkää arvostelua (ne kuuluvat toiseen blogiini), vain pieni katsaus tähän elokuvaan.
Kävin katsomassa elokuvan alkuperäisenä englanninkielisenä versiona 3D:nä. En yleensä käy katsomassa elokuvia 3D:nä, mutta tällä kertaa originaalin 2D-version esitysajat olivat niin huonot, ettei ollut oikein muuta vaihtoehtoa... Tottuminen laseihin pitkästä aikaa kesti hetken, mutta pian elokuva vei mennessään ja sen oikeastaan unohti olevan 3D:nä.
En tiennyt elokuvasta etukäteen juuri muuta kuin päähenkilöt ja että tarina oli jokin rikosmysteeri. Tämä sai mielenkiintoni heräämään, Disney-elokuvissa kun ei ole rikosten ratkontaa juuri harrastettu sitten Mestarietsivä Basil Hiiren (1986). Tai ei ainakaan tule mieleen, korjatkaa jos olen väärässä!
Zootropoliksen päähenkilönä on Judy Hopps (Ginnifer Goodwin), kani, jolta ei sisukkuutta tai innostusta puutu. Hän haluaa tulla poliisiksi, mutta edes omat vanhemmat eivät tue tyttärensä unelmaa, nimittäin kanista ei ole koskaan tullut poliisia. Judy ei kuitenkaan anna periksi ja pääseekin lopulta konstaapeliksi Zootropolikseen, moderniin, nisäkkäiden asuttamaan suurkaupunkiin. Siellä hän tutustuu Nick Wilde -nimiseen kettuun (Jason Bateman), huijariin, jonka kanssa Judy päätyy odottamatta selvittämään erään kadonneen saukon tapausta.
Täytyy myöntää, että luulin ennen elokuvan näkemistä päähenkilön olevan Nick eikä Judy (näin ilmeisesti oltiin alun perin suunniteltukin). Olen kuitenkin iloinen, ettei näin ollut. Judy on todella sympaattinen hahmo. Hän ei anna minkään tulla unelmiensa tielle, ei ympäristön odotuksien tai pienen kokonsa. Hän on optimistinen, mutta joskus myös pelokas ja neuvoton. Hän ei ole missään tapauksessa täydellinen, mikä tekee hänestä samaistuttavan. Hän on myös ulkonäöltään todella miellyttävän näköinen ja erityisesti mielialan mukaan liikkuvat korvat ovat suloiset. Judysta ei ole tehty liian söpön näköistä, mikä on hyvä - hän on kuitenkin nuori aikuinen.
Nickistä en pitänyt aivan yhtä paljon kuin Judysta, mutta hänkin on kuitenkin sympaattinen hahmo. Vähän Disneyn Robin Hoodia muistuttava, ilkikurinen mutta hyväsydäminen huijarikettu toi mukavaa vastakkaisuutta Judyn rehellisyydelle. Hän on kyyninen ja viileää ulkokuorta ylläpitävä tyyppi, joka aliarvioi Judyn pahasti ja joutuu siksi pakolla tämän kumppaniksi. Tällainen vastakkainasettelu päähenkilöiden välillä ei toki ole uutta, mutta se kuitenkin toimii.
 |
| Tämä kohtaus kuului ehdottomasti elokuvan hauskimpiin. Kuvan lähde: http://m.pantip.com/topic/34616247? |
Zootropoliksessa on paljon sivuhahmoja - ehkä liikaakin. Monet tuntuivat esiintyvän liian vähän. Mieleenpainuvimpia hahmoja olivat välinpitämätön poliisipäällikkö Bogo (Idris Elba), lajiltaan kafferipuhveli, iloluontoinen poliisi-gebardi Benjamin Clawhauser (Nate Torrence), Judyn vanhemmat Bonnie ja Stu Hopps (Bonnie Hunt ja Don Lake), laiskiainen Flash (Raymond S. Persi) sekä oma suosikkini rikollispomo Mr Big (Maurice LaMarche) En oikein tiedä miksi, mutta tämä päästäinen oli minusta aivan ihana! Kylmästä ulkokuorestaan huolimatta hän kuitenkin välittää todella tyttärestään.
Zootropoliksen animaatio oli aivan upeaa jälkeä. En ole vieläkään täysin lämmennyt ajatukselle, että kaikki animaatioelokuvat tehtäisiin jatkossakin tietokoneella, mutta siinä on kyllä puolensa. 3D oli siitä hyvä, että välillä tuntui kuin olisi ollut itse turistina Zootropoliksessa. Niin hahmot kuin rakennuksetkin olivat persoonallisia eivätkä tuntuneet etäisiltä, niin kuin tietokoneella tehty animaatio minusta joskus tuntuu. Kehitys on selvästi nähtävissä.
Oli mukavaa, etteivät kaikki elokuvan juonenkäänteet olleet ennalta arvattavissa. Jotkut kohdat eivät toki tulleet yllätyksenä, mutta itse en olisi esimerkiksi elokuvan pääpahista arvannut. Disney taitaa tosiaan pitää yllätyspahiksista nykyään? Minulla on jo vähän ikävä koko elokuvan ajan juonittelevia, peittelemättömän pahoja pahiksia... Kun pahis paljastetaan vasta lähempänä loppua, hänen hahmonsa jää aika yksipuoliseksi. Saamme vain ohimennen tietää hänen motiivinsa, emmekä pääse juuri lainkaan tutustumaan siihen, millainen hän todella on. Mutta muista käänteistä pidin!
Toinen asia, mikä vähän harmittaa, on että Zootropoliksessa ei juuri lauluja ollut. Elokuvassa soi kyllä kaksikin kertaa Zootropolisin kuuluisan laulaja Gazellen (äänenä Shakira) kappale Try Everything. Biisi oli mieleenjäävä ja tarttuva, ja sen soidessa elokuvan lopussa olisi melkein tehnyt mieli yhtyä mukaan. Mutta haluaisin taas kunnon musikaaleja...
Viittauksia toisiin Disney-elokuviin löytyi Zootropoliksesta paljon, huomattavimmin Frozeniin. Elokuvasta löytyy esimerkiksi hahmo, jonka nimi on Weaseltonin herttua. Nimi on selvästi viittaus Frozenin Weseltonin herttuaan, ja hahmoilla on vieläpä sama ääninäyttelijä Alan Tudyk. Pidin myös paljon tästä poliisipäällikkö Bogon lausahduksesta: "Life isn't some cartoon musical where you sing a little song and all your insipid dreams come true. So let it go."
Kokonaisuutena pidin kuitenkin Zootropoliksesta paljon. Olin yllättynyt siitä, miten kypsä elokuva loppujen lopuksi oli. Jotkin aiheet tuntuivat kovin aikuismaisilta, vaikka kyllä lapsetkin varmaan tästä pitävät. Huumori oli osuvaa ja sitä oli sopivassa suhteessa vakavimpiin kohtauksiin. Elokuva oli kyllä todella pitkä animaatioksi, välillä mietin, että milloin tämä loppuu. Ei sillä, että olisin kyllästynyt, kyllä Zootropolis piti otteessaan alusta loppuun saakka. Hyväntuulinen elokuva, jossa oli sympaattisia hahmoja, upeaa animaatiota ja ehdottoman tärkeä sanoma. Jatko-osa voisi olla kiva (hyvin tehtynä), Zootropoliksessa on varmasti vielä paljon nähtävää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti