1/2 Joulukalenteri, 12. luukku

On tullut joulukalenterini viimeisen luukun aika. Tätä joulukalenteria on ollut ihana, vaikka välillä stressaavakin tehdä. Nyt ainakin huomaan, että oli hyvä ratkaisu tehdä luukkuja vain joka toinen päivä, sillä olin tälläkin aikataululla välillä myöhässä... Toivon, että myös teillä lukijoilla on ollut hauskaa joulukalenteriani lukiessa! 

Tässä luukussa otan huomioon kaikki elokuvat, joiden laulut kuuluvat suosikkeihini. Lasken elokuvien saamat "pisteet" sen mukaan, mille sijalle niiden laulut ovat kulloinkin yltäneet. Kolmannesta sijasta tulee yksi piste, toisesta kaksi ja ensimmäisestä sijasta kolme pistettä. Eniten pisteitä saaneet elokuvat pääsevät valokeilaan ja kerron, miksi pidän elokuvan musiikista ja mistä sen laulusta pidän eniten ja mistä vähiten. Lasketaanpa siis pisteet yhteen! 


1 piste: Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Oliver ja kumppanit, Aarreplaneetta

2 pistettä: Tuhkimo, Viidakkokirja, Herkules, Mulan, Tarzan

3 pistettä: Prinsessa Ruusunen, Aladdin, Prinsessa ja sammakko

5 pistettä: Pieni merenneito, Pocahontas, Kaksin karkuteillä, Frozen

7 pistettä: Leijonakuningas

8 pistettä: Kaunotar ja hirviö

9 pistettä: Notre Damen kellonsoittaja



Näin ollen erittäin tasaiseksi kärkikolmikoksi nousevat Notre Damen kellonsoittaja, Kaunotar ja hirviö sekä Leijonakuningas! Eikä ihme, sillä näiden renenssassiklassikoiden musiikki on todella kaunista ja mieleenpainuvaa. Otan ne nyt syvempään tarkasteluun ja mietin, mikä niiden musiikista tekee niin hyvää! Kuvat ovat lähtöisin Disney Wikistä.

3. Leijonakuningas (1994) 

Leijonakuningas on edelleen maailman menestynein 2D-animaatioelokuva, varmasti osaksi mahtavan musiikkinsa ansiosta. Elokuva voittikin kaksi Oscar-palkintoa musiikistaan. Letkeästä Hakuna Matatasta eeppiseen Circle of Lifeen, Leijonakuninkaasta löytyy lauluja moneen makuun, ja ne muodostavat sopivan tasapainon. Taustamusiikki on myös mahtavaa kuunneltavaa, täytyy kuunnella sitä tarkemmin Leijonakuninkaan seuraavalla katselukerralla. Kaikki laulut ovat ihania kuunnella eikä mikään niistä jää selvästi varjoon. Kyllä Leijonakuninkaan musiikki on ansainnut kehunsa!  

Suosikkikappale: Circle of Life, kuvaa ihanasti koko elokuvaa eikä koskaan lakkaa säväyttämästä!

Vähiten pidän: Vähän hankala kysymys, kaikki laulut ovat niin ihania. Hakuna Matata on ehkä vähiten vaikuttavin laulu, vaikka siitäkin pidän kovasti. Jos lasketaan mukaan Timonin ja Pumban lyhykäinen laulu heidän harhauttaessaan hyeenoja, niin sitten se (vaikka sekin on hulvaton) on listani häntäpäässä.

2. Kaunotar ja hirviö (1991)

Pidän suosikkiklassikkoani Kaunotarta ja hirviötä myös parhaimpana Disney-musikaalina. Sen kaikki laulut eivät ole välttämättä niin legendaarisia kuin vaikkapa Leijonakuninkaan, mutta lauluja on paljon erilaisia ja kokonaisuus toimii saumattomasti. Myös Kaunotar ja hirviö voitti kaksi Oscar-palkintoa musiikistaan. Ei ihme, että elokuvasta tehty live-musikaali on ollut menestys maailmalla - Kaunottaren ja hirviön laulut on kuin tehty esitettäväksi teatterissa. Rakastan myös taustamusiikkia, kaikkein parhaiten mieleen on jäänyt prologissa soiva, lähes aavemainen musiikki. Olenko maininnut, että Alan Menken on suosikkisäveltäjäni? Ihailen häntä aivan valtavasti, miten joku voi osata tehdä niin maagista musiikkia! En malta odottaa live-action-elokuvan ilmestymistä, olisipa jo vuosi 2017! Toivottavasti laulut on toteutettu hyvin. Ja Menkeniltä tulee myös uusia lauluja, ihanaa (varmaan huomasitte, että olen ihan täpinöissäni... Käteni suorastaan tärisevät tätä kirjoittaessani)! 

Suosikkikappale: Pitääkö sellainen valita? Kaikki ovat niin hyviä! Beauty and the Beast on ihanan klassinen ja onnistuu aina säilyttämään lumonsa, Belle on todella onnistunut avausbiisi ja Something There ilmaisee upeasti Bellen ja Hirviön tunteet... Ei näistä voi valita yhtä! 

Vähiten pidän: Hmm, jos täytyy yksi valita, se on varmaan Gastonin ja kyläläisten laulama Mob Song. Pidän kyllä siitäkin, mutta sitä tulee kuunneltua näistä vähiten. Se on niin synkkä, mutta toisaalta aika tarpeellinen juonen kannalta. 

1. Notre Damen kellonsoittaja (1996)

Ylistin juuri Kaunottaren ja hirviön musiikin maasta taivaisiin, mutta niin siinä vain kävi, että Notre Damen kellonsoittaja sai yhden pisteen enemmän. Nimittäin kaikki kolme laulua, joita joulukalenterissa käytin, saivat listallaan ensimmäisen sijan. Notre Damen kellonsoittajassa ei iloisia lauluja juuri kuulla, lukuunottamatta Houkkien juhlassa kuultavaa Topsy Torvy:a, gargoilien esittämää A Guy Like You- kappaletta ja sinänsä pirteää, mutta synkästä aiheesta kertovaa Court of Miracles- laulua. Sen sijaan saamme kuulla vapaudenkaipuuta, himoa ja rukoilua. Ja lopputulos on täydellinen. Notre Damen kellonsoittajan musiikki on upeaa, mutta aliarvostettua (niin kuin koko elokuva tuntuu nykypäivänä olevan, surullista kyllä). Pidän siitä, miten läpi elokuvan on hyödynnetty latinankielistä kuoroa, se tuo juuri oikean tunnelman. Kuten ensimmäisessä luukussa kerroin, Notre Damen kellonsoittaja oli ensimmäinen katsomani elokuva ennen kuin minusta tuli Disney-fani. Voisi sanoa, että osaksi sen johdosta olen nyt sillä tiellä. Nyt siitä, kun olen elokuvan ensimmäisen ja ainoan kerran nähnyt, on vuosi aikaa. Pitäisi ehdottomasti katsoa se uudelleen ja nauttia jälleen kerran sen kiehtovasta tarinasta ja ihanasta musiikista. 

Paras laulu: Out There, sanoisin. Laulu on niin koskettava ja toiveikas, mutta silti surullinen... Myös Bells of Notre Dame kuuluu ehdottomiin suosikkeihini! 

Vähiten pidän: Kuten monien muidenkin mielestä, A Guy Like You ei oikein sovi elokuvan musiikilliseen kokonaisuuteen, vaikka ihan okei sekin on. Itse asiassa olin jo unohtaa koko laulun.




Ja näin tuli vähän aiempia luukkuja pitempää sepustusta. Mitä piditte tästä luukusta ja joulukalenterista yleensä? Otan kommentteja ilomielin vastaan, myös joulun jälkeen! Toivon teille kaikille rauhallista, ihanaa joulua! 

1/2 Joulukalenteri, 11. luukku

Vaikea uskoa, mutta niin se vain on, että kahden päivän päästä on jouluaatto. Itse en ole koko kuukauteen ollut kovin joulufiiliksissä, johtuu osittain varmaan säästä. Täällä Turussa ei ole tullut lunta nimeksikään, vettä vain. Joulukalenteria on kuitenkin ollut hauska kirjoittaa, ja surettaakin vähän, että sekin loppuu pian. Mutta eipä vielä murehdita, nimittäin vielä on kaksi luukkua jäljellä! 

Ensimmäisessä luukussa listasin parhaat aloitusbiisit, ja nyt toiseksi viimeisessä luukussa on loppubiisien aika. Tällä tarkoitan nimenomaan lopputeksteissä soivia kappaleita. Tätä ehdotti Anna, kiitos hänelle (ja kiitos muutenkin ehdotuksista, katsotaan, josko vielä jäljellä olevista saisi tehtyä tulevaisuudessa listaa)! Sellaisen säännön olen asettanut, että mukana ovat vain kappaleet, joita ei kuulla aiemmin elokuvassa. En siis ota mukaan elokuvan laulujen pop-versioita, joista en muutenkaan niin kauheasti välitä... Tällaisenaankin valinnanvaraa on paljon, sillä hyviä loppubiisejä on paljon! 

 

3. True to Your Heart - Mulan

Ensinnäkin, tämä kappale on päähänjäävä. Lopputekstien kappaleet eivät kovin usein jää itselläni mieleen, mutta tässä on poikkeus. Sanat ovat myös kivat, mutta ihmettelen vähän, että tämä on kuitenkin rakkausbiisi, eikä Mulanin pääasia ole romantiikka... Tosin kyllähän lopussa siihen suuntaan vihjataan, että romantiikkaa on tulossa. Kaiken kaikkiaan kappaleessa on mukava rytmi ja tekee heti mieli alkaa laulaa mukana. 

 

2. Something That I Want - Kaksin karkuteillä  

Tämä kappale on oikeastaan melko tavanomainen pop-biisi, ja kuulostaakin siltä että olen kuullut sen jossain aiemmin... Kappaleen menevä tunnelma kuitenkin sopii elokuvan onnelliseen loppuun ja sanoitukset ovat aika suloiset. Lisäpisteitä tulee hauskasta loppuanimaatiosta!

 

1. Never Knew I Needed  - Prinsessa ja sammakko

En totta puhuen edes muistanut tätä kappaletta ennen kuin aloin kuunnella lopputekstien biisejä. Mutta sitten kuulin tämän - ja ihastuin. Tiana ja Naveen ovat yksi suosikkipareistani,  ja tämä kappale kuvaa heitä kauniisti. Pidän laulun rauhallisesta tunnelmasta, sanoituksista ja loppuanimaatiosta. Pidän oikeastaan kaikesta tässä kappaleessa, ja siksi se sijoittuukin ykköseksi listallani! 





Tämä lista oli väsymyksen vuoksi ehkä vähän hutaisten tehty, enkä kuunnellut aivan kaikkia loppubiisejä. Nämä ovat kuitenkin suosikkini tällä hetkellä. Mistä lopputekstien kappaleista te lukijat pidätte eniten?

Seuraava luukku onkin viimeinen, jolloin luvassa on jotain vähän erilaista. En totta puhuen ole itsekään vielä täysin varma, millainen siitä tulee, mutta Disney-laulujen maailmassa yhä liikutaan! 

1/2 Joulukalenteri, 10. luukku

Kolmanneksi viimeistä luukkua viedään, ja joulu on jo ovella... Kauhean nopeasti on aika mennyt! Siirrytäänpä nyt joulukalenterin pariin. Olen huomannut, että koska renessanssiajan biisit ovat mielestäni kaikkein parhaimpia Disney-lauluja, vanhemman tuotannon laulut ovat jääneet aika lailla sivuun. Siispä teen tässä luukussa poikkeuksen ja listaan kolme parasta Walt Disneyn aikaista biisiä! Ehdokkaina ovat siis vuosien 1937- 1967 laulut (vaikka Walt kuoli 1966, oli hän silti mukana Viidakkokirjan teossa, ja siksi lasken senkin mukaan). Siispä vanhoja, mutta ajattomia säveliä kuuntelemaan! 

3. One Song - Lumikki ja seitsemän kääpiötä 

Ennen en pitänyt tästä laulusta lainkaan, mutta nyt olen oppinut arvostamaan ja jopa pitämään siitä. Lumikin lauluissa on se vahvuus, että ne kaikki jäävät ainakin jollain tasolla mieleen, ja hahmot laulavat paljon itse (Lumikin lauleskelua olisi voinut hieman vähentääkin, en kestä kuunnella hänen ääntään kovin pitkään). Itse en (pelkästään) kuoron laulamista kappaleista niin välitä. One Song:issa on siistiä se, että kukaan muu Disneyn miehistä ei vedä täysinäistä serenadia rakastetulleen kuin Lumikin prinssi. Unohdetaan ensi silmäyksellä rakastuminen ja epähygieeniset lintusuudelmat ja keskitytään siihen, että tämä oikeasti on romanttinen laulu. Englanninkielisissä (ja kyllä suomenkielisissäkin) sanoituksissa on jotakin niin mukavan vanhanaikaista, että pidän niistä kovasti.

 

 

2. So This Is Love - Tuhkimo 

Myönnetään, että elokuvaa katsoessani sivuutin tämän kappaleen kauneuden ajattelemalla: "Ei noin nopeassa ajassa voi rakastua!" Laulun lumo piilee kuitenkin juuri siinä, että se saa katsojan uskomaan tosirakkauteen vasta tavanneen parin välillä. Kohtaus on myös animaationsa puolesta aivan käsittämättömän upea, maalatut taustat ja parin liikkeet hivelevät silmiä. Samaa tyyliä edustaa Kaunottaren ja kulkurin Bella Notte, jota myös harkitsin listalle. En ole kuitenkaan kyseistä elokuvaa vielä nähnyt, joten tutumpi Tuhkimo vei voiton. Suomiversio kappaleesta on ihan hieno ja käännöskin on onnistunut, mutta Anna Kuoppamäen sinänsä kaunis ääni ei vedä vertoja ihastuttavalle Ilene Woodsille, joka onnistuu todella tekemään ajattoman roolisuorituksen. 

 

1. Once Upon a Dream - Prinsessa Ruusunen

Listan ykkönen oli selvä alusta saakka, nimittäin Once Upon a Dream on oikea helmi oikeastaan Disneyn koko tuotannon joukossa. Se on romanttinen, mutta ei imelä. Vanha, mutta ei vanhentunut. Prinsessa Ruususen muut laulut (I Wonder:ia ehkä lukuunottamatta) ovat helposti unohdettavia ja auttamattoman vanhanaikaisia nykykatsojalle. Mutta sitten tulee tämä laulu, joka nostaa elokuvan yhdeksi suosikeikseni Waltin aikaisista elokuvista. Se saa minut pitämään Aurorasta ja Phillipistä parina, vaikka heitä ei yhdessä juuri muuten nähdä. Lisäksi kohtauksen animaatio on ihanaa: Auroran liikkeet, parin tanssi, taustat... Kaiken kaikkiaan rakastan tätä kappaletta, enkä osaa edes täysin selittää minkä vuoksi. Mitä tulee dubbeihin, Päivi Virtanen kuulostaa enemmän Auroran ikäiseltä kuin Mary Costa, ja hänellä on todella suloinen ääni (ottaa kyllä välillä korvaan korkeat nuotit). Costan äänessä on puolestaan jotain todella klassista ja sitä on ilo kuunnella. Tom Nymanin Phillip on aivan hurmaava, voisin kuunnella hänen ääntään joka päivä. Tosin ei Bill Shirley sen huonommin suoriudu. Vaikea näiden kahden väliltä on valita, mutta menköön nyt alkuperäinen.




Anteeksi että luukun kanssa kesti, tässä joulun alla on kaikenlaista... Joka tapauksessa nyt se on tehty! Mitkä ovat teidän suosikkejanne "vanhoista" Disney-lauluista? 

1/2 Joulukalenteri, 9. luukku

Lukion ensimmäisen vuoden syksy on nyt takana, ja joululoma on alkanut. Joulukalenterin kirjoittaminen sen sijaan jatkuu aattoon asti. Aiheen valitseminen tälle luukulle otti aikansa, mutta lopulta päädyin Lotan ehdotukseen elokuvista pois jätetyistä kappaleista. Disney-elokuvissa on paljon musiikkia, eikä kaikkia sävellettyjä kappaleita voi keskimäärin puolentoista tunnin elokuviin sisällyttää. Joidenkin kappaleiden pois jättämisen ymmärtää, mutta jotkut ovat niin hyviä, että harmittaa, ettei niitä elokuvassa kuulla. En ole kuullut läheskään kaikkia näistä ulkopuolelle jääneistä lauluista, ja hyviä on vielä paljon enemmän, mutta tässä kolme suosikkia kuulemistani. 

 

 

3. Babkak, Omar, Aladdin, Kassim - Aladdin

En tiedä kovin tarkkaan Aladdinin tekovaiheita, mutta ilmeisesti Aladdinilla oli alun perin kolme ystävää, jotka myös elivät kaduilla, ja tämä olisi ollut heidän tunnuskappaleensa. Laulu on otettu kuitenkin mukaan esimerkiksi Broadway-versioon. Jos ette ole kuulleet tätä kappaletta, suosittelen tekemään niin! Kappaleessa on tarttuva sävel ja hauskat sanoituksetkin. Monet muutkin Aladdinin poisjätetyistä kappaleista ovat hyviä, esimerkiksi koskettava Proud of Your Boy.

2. Life's Too Short - Frozen

Tämä kappale olisi ollut samassa kohdassa kuin For the First Time in Forever:n repriisi on, eli Annan saapuessa Elsan jääpalatsiin. Niin paljon kuin edellämainitusta laulusta pidänkin, olisi hauskaa nähdä tämä kappalekin elokuvassa, sillä siinä siskosten välinen jännite on vielä suurempi ja heidän välilleen puhkeaa riita. Se olisi ollut ehkä hivenen realistisempi vaihtoehto, sillä vietettyään monta vuotta ilman kontaktia välillään Annan ja Elsan olisi voinut ajatella olevan paljon huonommissa väleissä. Onhan niitä erimielisyyksiä lopullisessa elokuvassakin, mutta tällainen kappale olisi tuonut vielä selkeämmin esille sisarusten erilaisuuden ja yksinäisyyden. Sävel on myös mieleenpainuva.

1. If I Never Knew You - Pocahontas

Tämä laulu on niin kaunis, että harmittaa, ettei sitä otettu mukaan elokuvaan. Se soi kyllä lopputeksteissä, mutta varsinaisesta elokuvasta puuttuu kuitenkin rakkauslaulu, ja tämä olisi täyttänyt sen aseman täydellisesti. Sanoitukset ovat ihanat, ja vaikka laulu on surullinen, siinä on myös toivoa. Vaikka en niin välitä Pocahontasista ja John Smithistä parina, tämä kappale on silti liikuttava. En ole nähnyt elokuvan juhlajulkaisua, johon kappale otettiin mukaan, mutta näkisin sen mielelläni ihan vain tämän vuoksi. Kohtaus on kaunis ja melko aikuismainen, saan siitä kylmiä väreitä.




Enää on kolme luukkua jäljellä, joten aihe-ehdotukset eivät taida enää olla tarpeen. Pitää vain päättää, mitä niistä käyttäisin... Kuulen mielelläni, mistä poisjätetyistä kappaleista lukijat pitävät!

1/2 Joulukalenteri, 8. luukku

Hei taas! Tänään liikumme joulukalenterissa romanttisissa kuvioissa, nimittäin luvassa ovat parhaat rakkauslaulut. Laulu voi olla soolo, duetto tai mikä vain, kunhan se kertoo rakkaudesta. Tämä on vähän vaikea kategoria, sillä Disney-elokuvissa on lukuisia rakkaustarinoita ja luonnollisesti myös paljon ihanan romanttisia lauluja. Kolme suosikkia täytyy kuitenkin valita, tässä siis minun listani! 

 

3. Can You Feel the Love Tonight - Leijonakuningas

Tämä kappale ja kohtaus ovat yksinkertaisesti kauniita. Simba ja Nala ovat suosikkini Disneyn eläinpareista juuri siksi, että tämän kappaleen aikana näkyy, miten heillä on hauskaa yhdessä ja miten paljon he välittävät toisistaan. Kappaleessa näkyy myös hauskasti Timonin ja Pumban negatiivinen näkemys rakastumisesta, ja saamme kuulla myös Simban ja Nalan ajatuksia. Todellinen rakkausbiisi! 

2. Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö

Elokuvan ja sen pääparin suurena fanina saan tästä kappaleesta joka kerta kylmiä väreitä. Beauty and the Beast on klassikkojen klassikko, laulu, jonka lumo ei himmene. On outoa, etten aluksi elokuvan nähtyäni edes välittänyt tästä kappaleesta niin paljon, mutta nyt rakastan sitä. Howard Ashmanin alkuperäiset sanoitukset kertovat ihanasti tästä parista ja rakkaudesta ylipäätään, enkä usko minkään käännöksen aivan pääsevän niiden tasolle. Kohtaus itsessään on myös puhdasta kultaa. Ja silti, kaiken tämän hehkutuksen jälkeenkin tämä laulu ei pääse ykkösekseni, vaikka läheltä liippasi. Pidän sitä kuitenkin näistä kappaleista suurimmassa arvossa sen ajattomuuden vuoksi.   

1. I See the Light - Kaksin karkuteillä

Beauty and the Beast olisi voinut päästä tämän kappaleen ohi, mutta päädyin kuitenkin tähän, koska I See the Light antaa henkilökohtaisemman kuvauksen parin tunteista. Tähkäpää ja Eugene laulavat kumpikin aluksi omasta elämästään, ja ymmärtävät sitten elämänsä muuttuneen paremmaksi toistensa ansiosta. Tämä ajatus ja kappaleen sanoitukset ovat niin kauniit, että liikutun aina sitä kuunnellessani. Tämän kuulisin mielelläni mahdollisissa häissäni, kuten myös Beauty and the Beast:in. Voi, kun löytäisi itsekin rakkauden! 




Saatoitte ehkä huomata, että minussa on romantikon vikaa... Pahoittelen, jos meni liian siirappiseksi. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun kaikki kappaleet ovat englanninkielisinä versioina, johtuen varmasti sanoituksista, jotka ovat minusta ensiarvoisen tärkeitä rakkauslauluissa. (Muokkaus 18.12.: Eipäs ollutkaan, myös pahislaulut olivat kaikki originaaleina!) Mitkä ovat lukijoiden suosikkeja Disneyn romanttisista biiseistä? Ja ehdotuksia tuleviin luukkuihin saa edelleen antaa! 

1/2 Joulukalenteri, 7. luukku

Loma häämöttää jo, mutta koulustressi pukkaa vain päälle. Joulukalenteri kuitenkin jatkuu tuttuun tapaan. Tämän luukun aiheena ovat repriisit eli kertaukset. Useissa Disneyn musikaalielokuvissa on kertaus ainakin yhdestä laulusta, ja useimmissa tapauksissa nämä toistavat varsinaisen kappaleen teemaa mutta tuovat jotain uutta mukaan. Minusta on mukava kuulla jo tuttu sävelmä myöhemmin elokuvassa, ja joskus kertaukset onnistuvat koskettamaan jopa enemmän kuin sama kappale aiemmin. Tässä siis kolme mielestäni parasta kertausta! 





3. Prince Ali reprise - Aladdin

Jafarilla ei Aladdinissa ole varsinaista omaa kappaletta, mutta pääsee hänkin näyttämään laulutaitonsa lähellä elokuvan loppua esitetyssä Prince Alin kertauksessa. Pidän varsinaisesta kappaleestakin paljon, ja minusta on ovelasti keksitty, että sitä voi näin käyttää uudelleen. Laululla on tietenkin myös suuri merkitys juonen kannalta. Ja täytyy sanoa, että vaikka Aladdinin suomidubbi on yksi parhaita ja Jarkko Rantanen vetää Jafarin roolin moitteettomasti, mutta tähän lauluun hän ei saa samaa kierouden tunnetta kuin alkuperäisääni Jonathan Freeman. 





2. Belle reprise - Kaunotar ja hirviö 

Elokuvan alussa kuultu Belle esittelee loistavasti Bellen hahmon ja kyläläisten suhtautumisen häneen. Jo silloin saamme tietää, ettei Belle ole aivan tyytyväinen elämäänsä kylässä. Gastonin kosinnan jälkeen Belle turhautuu ja alkaa laulaa siitä, miten haluaa elämäänsä seikkailuja ja jonkun, joka ymmärtäisi häntä. Repriisissä Bellen kaipuu muualle käy yhä voimakkaamaksi, ja voin jollain tavalla samaistua häneen. Kyllä sitä itsekin välillä arkeen tylsistyy, ja on aina jännittävää
uneksia seikkailuista. Päätin muuten taas vähän vaihdella kieliä ja käytin ranskankielistä Belleä. Ääni sopii hyvin Bellen persoonaan ja kieli tuntuu luontevalta, onhan ranska Bellen äidinkieli. 





1. For the First Time in Forever reprise - Frozen

Tämä onkin ensimmäinen kappale Frozenista, joka pääsee joulukalenteriini. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi elokuvan lauluista, mutta 90-luvun laulut vain ovat minusta Disneyn parhaimmistoa. Kuitenkin tämä repriisi on ehkä suosikkini Frozenin lauluista ja mielestäni varsinaista kappaletta parempi. Annan ja Elsan duetto kuulostaa upealta, ja erityisesti pidän siitä, miten se vain kiihtyy loppua kohden. Siskosten erilaiset luonteet ja asenteet tulevat tässä laulussa hyvin esille, ja samalla on selvää, miten paljon he yhä välittävät toisistaan. Kaikkiaan hyvin onnistunut laulu, joka on myös melko pitkä repriisiksi. Osoitan jälleen ihastukseni ruotsinkielisiin dubbeihin vinkkaamalla Mimmi Sandénin ja Annika Herlitzin ihanan vahvaa duettoa, joka on paras tästä kappaleesta kuulemani versio. Pitäisi varmaankin katsoa Frozen seuraavan kerran ruotsiksi!




Sain tämänkin luukun sitten tehtyä, vaikka myöhäiseksi meni. Mistä repriiseistä lukijat pitävät eniten? Ja koska aiheet alkavat uhkaavasti loppua kesken, saa myös ehdottaa, mistä lauluaiheista voisin tehdä tulevia luukkuja!

1/2 Joulukalenteri, 6. luukku

Joulukalenterin on aika jatkua, ja tällä kertaa valokeilaan pääsee yksi suosikkikategorioistani, nimittäin pahisten laulut. Jos jotain hyvää on Disney-pahiksissa, niin heidän musiikkimakunsa. Lähes aina kun pahis oman laulunumeronsa saa, se on mahtavaa kuunneltavaa. Voisin tehdä pahisten lauluista pidemmänkin listan, mutta nyt vain kolme suosikkiani, olkaa hyvät! 




3. Gaston - Kaunotar ja hirviö

Tässä kappaleessa parasta on se, että siinä pahista ei kuvata pahana, vaan koko kylän ihailemana. Eikä Gaston tässä vaiheessa elokuvaa mitään kovin pahaa olekaan tehnyt, joten humoristinen laulu sopii oikein hyvin hänen imagoonsa. On outoa, ettei kukaan Gastonin ihailijoista mainitse hänen laulutaitoaan, koska minusta hänen baritoniäänensä on hyvinkin korvia miellyttävä, ja kaikki kuuntelemistani dubeista onnistuvat kuulostamaan melko samalta kuin Richard Whiten alkuperäisääni. Myös kappaleen menevä melodia on mukavaa kuunneltavaa.  




2. Be Prepared - Leijonakuningas

Ja sitten mennäänkin aivan erilaiseen lauluun, nimittäin tämä kappale suorastaan uhkuu ilkeyttä. Scar punoo juoniaan erittäin tarttuvan laulun keinoin, ja onnistuu saamaan hyeenatkin mukaan. Minä pidän aivan valtavasti alkuperäisversion Jeremy Ironsin äänestä (vaikkei hän tätä kappaletta aivan kokonaan laulanutkaan), ja se sopii hyvin Scarin sarkastiseen ja kieroon luonteeseen. Scar on myös yksi suosikkipahiksistani, ja tämä laulu vain nostaa hänen pisteitään. 


1. Hellfire - Notre Damen kellonsoittaja

Listan ykkönen ei ollut minulle missään vaiheessa epäselvä. Hellfire-kappaleessa Frollo tuskailee Esmeraldaan kohdistuvien himojensa ja uskonsa kanssa, ja tuloksena on yksi kiehtovimmista ja henkilökohtaisimmista pahislauluista, mitä Disney on tehnyt. Mieleeni ei ainakaan tule kappaletta, joka kuvaisi pahiksen ajatuksia yhtä syvällisesti kuin tämä, eikä laulu muutenkaan ole ihan sitä tyypillisintä Disneytä. Ehkä juuri siksi pidänkin tästä kappaleesta niin paljon, että se on aivan omaa luokkaansa. Sävel on synkkä, mutta myös tarttuva, ja Frollon ääni sopii siihen täydellisesti sekä englannin- että suomenkielisessä versiossa. Englanninkielistä tässä käytin siksi, että sanoitukset ovat minusta paremmat (vaikka ei suomi-käännöskään huono ole), ja edelleen Notre Damen kellonsoittaja on minulle tutumpi englanninkielisenä. 




Siinä siis suosikkini pahislauluista, maininnan arvoisia olisi tosiaan ollut enemmänkin! Mitkä teistä ovat parhaita pahisten lauluja?

1/2 Joulukalenteri, 5. luukku

Tulee tätä kirjoittaessa vähän sellainen olo, että kategoriat loppuvat ennen pitkää kesken... No, ei sitä ihan vielä onneksi tarvitse murehtia. Nyt päivän luukkuun. Viimeksi puhuin naisten sooloista, nyt on miesten laulujen vuoro. Tällä kertaa kappaleen ei tarvitse olla pelkästään sankarin laulama, koska miespääosien sooloja on huomattavasti sankarittarien lauluja vähemmän. Liian vähän minusta... Joka tapauksessa laulun täytyy olla suurimmaksi osaksi miespääosan laulama. No niin, sitten komeita miesääniä kuuntelemaan!





3. I'm Still Here - Aarreplaneetta

Totta puhuen en aluksi edes muistanut tätä kappaletta, johtuen varmaan siitä että Aarreplaneetasta ei kovin usein puhuta. Tämä kappale on kuitenkin todella koskettava! Vaikka päähenkilö Jim ei varsinaisesti laula, kuvastaa tämä soolo selvästi hänen ajatuksiaan ja siksi laskin sen mukaan. Disney-lauluissa sanat ovat aika usein helposti ymmärrettävissä, mutta tämä kappale vaatii kuuntelijalta ainakin jonkin verran pohdintaa ja elämänkokemusta jotta sen ymmärtää. Valitsin tähän suomenkielisen version, koska laulaja Antti Pitkäjärven ääni tuntui sopivan paremmin Jimin luonteeseen ja ikään kuin englanninkielinen John Rzeznikin ääni. 




2. Go the Distance - Herkules

Tässä aidosti liikuttavassa laulussa Herkules ilmaisee unelmansa jonnekin kuulumisesta. Sankarin (tai sellaiseksi tulevan) koruton, mutta silti vahva ääni on musiikkia korville, ja sävelmä on yksi kauniimmista Alan Menkenin taidonnäytteistä. Myöhemmin laulusta kuullaan myös kertaus, jossa Herkules entistä itsevarmempana lentää Pegasoksen selässä auringonnousuun. Tämä laulu oli lähes ensimmäisenä listalla, mutta eräs toinen vei sittenkin voiton... 



1. Out There - Notre Damen kellonsoittaja

Lähes joka kerta kun kuulen tämän kappaleen, liikutun. Laulun alussa Frollo kertoo Quasimodolle, miten kukaan ulkomaailmassa ei hyväksyisi häntä, mitä on aika hirvittävää kuunnella. Mutta Frollon lähdettyä Quasimodo aloittaa oman soolonsa, jossa ilmaisee vapaudenkaipuunsa tämän ihanan laulun säestämänä. Melodia on juuri mieleiseni (kiitos tästäkin, Alan Menken!) ja Quasimodo laulaa niin kauniisti ja aidosti, sekä englannin- että suomenkielisessä versiossa, (ja monissa muissakin mitä on tullut kuultua) ja mietinkin pitkään, kumpaa käytän tässä... Ei sillä että se niin vakava asia olisi, mutta kuitenkin. Lopulta tuli kuitenkin käytettyä alkuperäistä Tom Hulcen versiota, koska sellaisena kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa. Lisäksi hänen äänensä on minusta melko mieleenpainuva. Notre Damen kellonsoittajassa on kyllä liian aliarvostetut laulut!




Vihdoin sain tämänkin luukun tehtyä. Yritän saada julkaistua huomisen luukun ajallaan, mutta myös päivän viivästys on taas mahdollinen. Teen kuitenkin parhaani, jotta luukut ilmestyisivät ajallaan! Ja kertokaa toki omat mielipiteenne parhaista miesten lauluista! 

1/2 Joulukalenteri, 4. luukku

On tullut aika joulukalenterini neljännelle luukulle. Tänään aiheena ovat parhaat sankarittarien laulamat kappaleet. Mukaan on otettu vain ne, jotka naispääosa laulaa kokonaan soolona. Hyviä lauluja on tässä kategoriassa todella paljon, ja harmittaa valita niistä vain kolme... No, mitäpä tässä enää turhia selittelemään, vaan lauluja kehiin! 



3. Reflection - Mulan 

Mulanin laulama Reflection on lyhyt, mutta sitäkin koskettavampi laulu. Kukapa meistä ei olisi joskus tuntenut epävarmuutta itsestään niin että omaa peilikuvaansakaan ei ole tunnistaa? Mulanin laulaessa tämän kappaleen tekisi vain mieli mennä lohduttamaan ja sanoa, että olet ihan hyvä tuollaisena! Onneksi Mulankin ymmärtää asian tarinan edetessä. Tähän valitsin suomiversion, sillä vaikkei Lea Salongan kirkkaassa ja koskettavassakin äänessä ole mitään vikaa, Heidi Kyrön maanläheinen tulkinta sopii Mulanin hahmoon hieman paremmin.




2. Colors of the Wind - Pocahontas

Colors of the Wind on yksi kauneimmista ja merkityksellisimmistä Disney-lauluista koskaan. Pocahontas opettaa vaikuttavassa soolossaan John Smithille ja samalla katsojalle, että luontoa ja elämää tulee kunnioittaa. Sanoitukset ovat aidosti koskettavat ja laulua kuunnellessaan saa helposti kylmät väreet. Pohtiessani, mitä versiota tässä käytän, päädyin ruotsinkieliseen. Kannattaa kuunnella, Heléne Lundströmillä on todella kaunis ääni ja hän tuo hyvin esille niin Pocahontasin viisauden kuin leikkisyydenkin. Sanoitukset ovat myös onnistuneet hyvin. Suosittelen muutenkin kuuntelemaan ruotsinkielisiä Disney-lauluja, myös naapurimaassa osataan dubata erinomaisesti! Ja oppiihan siinä kieltäkin. 




1. Part of Your World - Pieni merenneito

Ykkösekseni pääsee kuitenkin Arielin tunnuslaulu Part of Your World, jossa merenneito ilmaisee syvän halunsa päästä ihmisten maailmaan. Totta puhuen en aluksi välittänyt tästä kappaleesta paljonkaan. Jossakin vaiheessa kuitenkin ymmärsin sen kauneuden ja nyt voisin jopa sanoa sitä suosikikseni Disneyn lauluista, jos sellainen täytyisi nimetä (oikeasti hyviä Disney-lauluja on niin paljon, että olisi epäreilua pyytää nimeämään paras!). Tämä laulu on samaan aikaan iloinen ja surullinen. Ariel unelmoi hymyssä suin, mutta tuntee samalla sydäntäraastavaa kaipuuta päästä maan päälle. Kappaleen kertauksessa, joka on vähintäänkin yhtä kaunis, Ariel kohtaa Ericin ja vannoo näkevänsä tämän vielä uudelleen, jolloin lauluun tulee toiveikkaampi sävy. Laulan tätä kappaletta kotona niin usein, että perheeni luulisi olevan jo kyllästyneitä siihen... Mutta minä en ole kyllästynyt, ja Part of Your World on säilynyt suosikkinani Disneyn naissooloista. 




Siinä ne sitten olivat. Disneyn naissoolot ovat usein emotionaalisesti parhaiten onnistuneita kappaleita ainakin minusta. Mitkä ovat lukijoiden suosikkeja sankarittarien lauluista?

1/2 Joulukalenteri, 3. luukku

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! On tullut aika julkistaa joulukalenterini kolmas luukku. Itsenäisyyspäivän kunniaksi kaikki laulut ovat tällä kertaa suomenkielisinä versioina. Ja mikäs siihen olisi parempi aihe kuin lapsuuden nostalgia! 

Eli esittelen kolme Disney-laulua, jotka ovat omasta lapsuudestani tuttuja. Kuten ensimmäisessä luukussa sanoin, Disney-elokuvat eivät ole olleet kovin suuri osa lapsuuttani, ja monet niiden tarinoista tulivat minulle tutuiksi kuunnelmakasettien kautta. Laulut eivät ole kyllä jääneet mieleeni kaikkein parhaiten, enkä tätä luukkua miettiessäni keksinytkään kuin kolme laulua. Tässä luukussa laulut eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan ykkösenä on se, minkä muistan parhaiten. Tässä siis pieni kurkistus lapsuusmuistoihini!



3. Ei nyt siis surra - Oliver ja kumppanit

Tämä elokuva oli meillä videolla, ja sitä tuli muistaakseni useammankin kerran katsottua. Nyt kuunnellessa suomidubbi särähtää puhekohdissa vähän korvaan... Laulut eivät kuitenkaan ole hullumpia. Tätä kohtausta katsellessa tulee kyllä lapsuus mieleen, ja kappale on mukavan menevä. Pitäisi tämäkin elokuva varmaan uudelleen nähdä...



2. Karhun elämää - Viidakkokirja

Olen melko varma, että meillä oli Viidakkokirja kasettina, koska itse elokuvaa en ole lapsena enkä vielä nytkään nähnyt. Tämä Baloon rytmikäs laulu on kuitenkin lapsuudesta tuttu ja pidän siitä yhä kovasti. Nyt tätä kuunnellessani Pekka Lehtosaaren ääni alkaa jostain syystä naurattaa, ei sillä että dubbi sinänsä olisi huonon kuuloinen, mutta jotain hassua siinä on. Joka tapauksessa minun pitäisi varmaan katsoa tämä elokuva, kun live-action- versiokin on tulossa. Onneksi lomalla on aikaa!



1. Hakuna Matata - Leijonakuningas

"Hakuna Matata, sana ihana on..." Tämän laulun sanat ovat olleet muistissa niin pitkään kuin muistan. Leijonakuningasta en elokuvana ole lapsena muistaakseni nähnyt kuin joskus osan koulussa, mutta hahmot ja tarina ovat kuitenkin olleet melko tutut jo ennen kuin elokuvan teini-iällä katsoin... Hm, ehkä tämäkin on sitten ollut kasetilta tuttu? Joka tapauksessa Hakuna Matata on mitä tutuin ja nostalgisin laulu minulle. Timon ja Pumba tulivat myös lapsuudessa tutuiksi oman TV-sarjansa myötä. Ihana laulu kyllä!




Heh, kaikki nämä kappaleet kertovat huolien unohtamisesta ja rennosta elämästä... Taisi sitten olla aika huoleton lapsuus minulla. Mitkä laulut herättävät lukijoissa eniten nostalgiaa? 

1/2 Joulukalenteri, 2. luukku

Hei taas! Tänään joulukalenterini jatkuu uudella aiheella. Tänään valokeilaan pääsevät sivuhahmojen eli "sidekickien" biisit. Tiedättehän, miten Disney-elokuvissa päähenkilöillä on usein apureita ja ystäviä, jotka saavat usein laulaa ne kaikkein tarttuvimmat kappaleet? 

Hyviä sidekick-biisejä on aivan liikaa, joten asetin kappaleille sellaisen kriteerin, ettei päähenkilö laula niissä lainkaan ja näyttämö on yhdellä tai useammalla sidekick-hahmolla. Tämä rajaa pois esimerkiksi muuten hauskan Leijonakuninkaan Hakuna Matatan sekä ihanan I've Got A Dream- kappaleen Kaksin karkuteillä- elokuvasta. Ei kai tässä muuta sitten kuin biisejä kuuntelemaan! 



3. Friend Like Me - Aladdin

Aladdinin kohdatessa Hengen ensimmäistä kertaa hän on luonnollisesti epäuskoinen, joten Henki päättää selventää asioita ja näyttää, mihin kaikkeen pystyy. Taikoessaan kaikenlaista Henki laulaa tarttuvan soolobiisin, joka jää päähän pidemmäksikin aikaa. Tällä kertaa valitsin kappaleen suomenkielisen version, koska Vesa-Matti Loiri vetää tämän vaativan roolin niin uskomattoman hyvin. Pidän kyllä myös Robin Williamsin alkuperäisversiosta, ja mietinkin hetken, kumpaa versiota tässä käytän. Molempia versioita kannattaa kuunnella, ja miksei myös muunkielisiä!




2. Under the Sea - Pieni merenneito

Ariel on kovin halukas elämään maan päällä, jolloin Sebastian-rapu kertoo laulamalla, miten paljon parempaa meressä on maahan verrattuna. Ariel ei tästä vakuutu, mikä on ihme, koska Under the Sea on mahtava biisi! Letkeän reggaesävelmän kuullessaan tekee heti mieli laulaa mukana. Lisäksi pidän tosi paljon Sebastianin alkuperäisäänestä, se tuo kappaleeseen vielä lisää tarttuvuutta. 




1. Be Our Guest - Kaunotar ja hirviö

Belle on nälkäinen, joten Hirviön esineiksi taiotut palvelijat Lumiéren johdolla näyttävät laulun sävelin, millaista palvelua vieraat linnassa saavat. Lumiéren ranskalaisaksentti on aivan ihanaa kuultavaa, ja laulusta tulee muutenkin hyvälle mielelle. Jos omankin illallisen saisi joskus tuolla tavalla tarjoiltuna! 




Ihania lauluja kaikki! Sinänsä harmi että teen vain kolmen listoja, kun tästä jäi niin paljon hyviä kappaleita pois... Mutta toisaalta on kiva tehdä tällaisia pikalistoja, kun ei kulu niin paljon aikaa ja lukijakin voi ne nopeasti lukaista. Kertokaa toki, mitkä ovat teistä parhaita sidekick-biisejä! 

 

 

 

 

 

1/2 Joulukalenteri, 1. luukku

Hyvää joulukuuta kaikille! Kuten viime postauksessani sanoin, mietin joulukalenterin tekemistä tälle blogille. No, nyt se on tavallaan toteutunut! Sillä kuten otsikko kertoo, teen joulukalenterin puolikkaan eli julkaisen yhteensä 12 "luukkua". Syynä tähän on se, että jokapäiväisen joulukalenterin tekeminen on melko aikaavievää puuhaa. Uusi luukku on siis luvassa joka toinen päivä, jos onnistun aikataulussa pysymään!

Ja nyt asiaan. En ole vielä lainkaan puhunut yhdestä suurista intohimoistani, eli Disney-musiikista. Kuuntelen suosikkilaulujani lähes joka päivä, enkä silti ole saanut edes TOP-listaa niistä aikaiseksi. Nyt asiaan tulee muutos, nimittäin tässä kalenterissa esittelen kolme mielestäni parasta Disney-kappaletta eri kategorioista. Eli paras rakkauslaulu, paras pahisbiisi jne.... Joka päivä otan käsittelyyni eri kategorian (En tosin ole vielä täysin varma, keksinkö 12 kategoriaa...)!

Ensimmäisenä, joulukalenterini alun kunniaksi, listaan kolme parasta elokuvan aloitusbiisiä! Ensimmäinen laulu on tietenkin tärkeä koko elokuvan kannalta, sen aikana esitellään usein tapahtumapaikka ja voidaan myös kertoa tarinaa. Ensimmäisen laulun pitää herättää katsojan kiinnostus elokuvaa kohtaan!  

Ei siis muuta kuin asiaan:


3. Circle of Life - Leijonakuningas

Legendaarinenhan tämä kappale on, ei oikein voi muuta sanoa. Minulle tulee kylmät väreet nähdessäni kaikki savannin eläimet liikkumassa tämän upean laulun tahtiin... Itse asiassa Circle of Life on ollut minulla soittoäänenäkin, ja haluaisin joskus herätä tuohon mahtavaan "nants ingonyama bagithi Baba!" -huutoon!



2. Two Worlds - Tarzan

 
Tähän lauluun on saatu niin paljon tunteita ja tapahtumia, ettei sitä voi kuin ihailla. Sävel itsessään on todella ihana ja sanat kuvaavat hyvin koko elokuvaa. Tarzania ensi kertaa katsoessani oli hyvä, ettei tullut kyyneleet silmiin tässä laulussa... (sama koskee koko elokuvaa!) Sama kappale toistuu ihanasti vielä elokuvan lopussa! 




1. Bells of Notre Dame - Notre Damen kellonsoittaja

Tämä laulu on ensimmäisellä sijalla suureksi osaksi siksi, että sillä on minulle tunnearvoa. En ole lapsena katsonut (surullista kyllä) kovinkaan paljon Disney-elokuvia, ja kun sitten teini-iällä tajusin, mistä olen jäänyt paitsi, lähdin heti lainaamaan niitä kirjastosta. Sattumoisin ensimmäinen elokuva, jonka näistä katsoin siskoni kanssa, oli Notre Damen kellonsoittaja. Alku oli kylmät väreet nostattava ja herätti heti kiinnostukseni elokuvaan. Kiitänkin osaksi tätä laulua siitä, että olen nyt Disney-fani! Sävel on upea ja sanoitukset kertovat tarinan todella kiintoisalla tavalla. Rakastan tätä kappaletta! Englanninkielistä versiota itse elokuvasta ei YouTubesta näyttänyt löytyvän, joten otin ranskankielisen version! Tunnelmallisen kuuloinen, eikö vain? 



Siinä ensimmäinen luukku sitten oli. Tällä kertaa tuli kommentoitua huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmissa postauksissani, mikä on ihan hyvä. Musiikistahan nauttii parhaiten kuuntelemalla, ei lukemalla pitkiä höpinöitä! 

Kommentit ovat tervetulleita! Onko idea hyvä vai ihan tylsä? Onko joulukalenterin puolikkaallani tulevaisuutta? Mitkä ovat lukijoiden suosikkeja Disneyn alkukappaleista? 

How 'bout a girl who's got a brain, who always speaks her mind?

Heinäkuussa julkaisin päivityksen komeimmista Disney-miehistä. Nyt on tullut aika päästää Disneyn naiset valokeilaan. Toisin kuin miesten listassa, tässä pääpainona ei ole neitojen ulkonäkö vaan persoonallisuus. Disneyltä on vuosien varrella tullut hyvin monenlaisia sankarittaria, joista monet ovat aivan valloittavia tapauksia. Tässä yksitoista suosikkiani heistä (tiedän, epälooginen luku... Piti olla kymmenen, mutta olin epähuomiossa tehnyt laskuvirheen enkä enää viitsinyt ottaa ketään pois)! Kuvat ovat Disney Screencaps- sivustolta. Ai niin, ja teksti sisältää ihan vähän juonipaljastuksia!


11. Tuhkimo 



Tuhkimon pääseminen listalle yllätti minut, jos totta puhutaan. En niin kauheasti välitä hänen elokuvastaan (en kyllä ole nähnyt sitä aivan kunnolla DVD:n pätkimisen vuoksi), ja pidin hänen hahmoaan pitkään tylsänä tapauksena, mutta tarkemman pohdinnan jälkeen hän onkin aika hurmaava neito. Olkoonkin, että Tuhkimo on nykykatsojalle aika passiivinen hahmo, joka ei paljon omilla tekemisillään vaikuta onnelliseen loppuunsa, mutta hänessä on tiettyä särmää ja pilkettä silmäkulmassa. Tuhkimo on kiltti kaikille, mutta hän osaa myös puolustaa itseään (yksi suosikeistani on kohtaus, jossa hän sanoo pilkkaaville sisarpuolilleen, että on itsekin talon tytär ja hänellä on siksi oikeus päästä tanssiaisiin). On harmi, ettei elokuva hyödynnä Tuhkimon älykkyyttä enemmän, hänessä olisi minusta ainesta entistä päättäväisemmäksi sankarittareksi. Tällaisenaankin hän on kuitenkin oikein kiva hahmo ja suosikkini kolmesta ensimmäisestä prinsessasta! 



10. Tähkäpää  



En aluksi ollut lainkaan varma Tähkäpään pääsemisestä tälle listalle. Hän on toki aktiivinen päähenkilö, jota voi todella kutsua tarinan sankarittareksi. Mutta ajatellessani Tähkäpäätä tulee mieleeni päällimmäisenä hänen naiiviuutensa, mikä on vähän itseäni ärsyttävä piirre, mutta toki normaalia 18 vuotta tornissa viettäneelle tytölle. Hänen energisyytensä on toisaalta hauskaa katsottavaa, mutta rauhallisena ja melko vetäytyvänä ihmisenä en pysty oikeastaan samaistumaan hänen innokkuuteensa. Täytyy kuitenkin antaa Tähkäpäälle kaikki kunnia hänen monitaitoisuudestaan! Harva teinityttö jaksaa saman päivän aikana leipoa, maalata, lukea, neuloa... Mutta toisaalta Tähkäpää ei olekaan mikään tavallinen tyttö, ainakaan kasvatuksensa puolesta. Ihmetystä minussa herättää Tähkäpään nopea sopeutuminen ulkomaailmaan, luulisi hänen olevan vähän varovaisempi kaikkien Gothelin pelottelujen jälkeen...



9. Ariel



Arielin kanssa minulla on vähän sama ongelma kuin Tähkäpään. Merenneito on ihanan seikkailunhaluinen ja unelmoiva, mutta myös aika yksinkertainen. Hänen kapinointinsa isäänsä vastaan on ymmärrettävää, mutta joskus myös ärsyttävää. Arielia ei yksinkertaisesti kiinnosta vanhemman käskyt, koska hän on aivan toisessa maailmassa elävä teinityttö. Tai ehkä minä en vain ymmärrä häntä, koska en ole koskaan käynyt läpi ns. kapinavaihetta... En puutu monien valittamaan "Ariel uhraa kaiken vasta tapaamansa miehen vuoksi"- väitteeseen, koska se veisi aivan liikaa tilaa... Joka tapauksessa pidän kyllä Arielista, hänen innokkuuttaan ihmismaailmaa kohtaan on kiva katsoa ja pidän hänen laulustaan todella paljon. Ja vaikka hänen teinikäytöksestään valitinkin, se lisää kuitenkin hänen hahmonsa uskottavuutta.




8. Elsa



Monet Disneyn sankarittaret ovat elokuvan alussa tilanteessa, johon ovat tyytymättömiä ja jota haluaisivat muuttaa. Kukaan heistä ei joudu kuitenkaan piilottelemaan todellista itseään samalla tavoin kuin Elsa. Kuningattareksi joutuessaan Elsa on luonnollisesti peloissaan voimiensa paljastumisesta. Hän on varmasti joutunut kestämään käsittämättömän paljon surua ja pelkoa eläessään eristyksissä (itse pidän syypäinä Elsan ja Annan vanhempia, jotka käyttivät aivan väärää tapaa yrittäessään auttaa Elsaa). Elsan vapauttaessa viimein voimansa hänen innokkuutensa on ihanaa katsottavaa. Hän on ymmärrettävä ja uskottava hahmo, joka tekee inhimillisesti virheitä, mutta lopulta korjaa ne ja oppii rakastamaan sekä läheisiään että itseään. Elsan onnelliselle lopulle ei voi kuin hymyillä!



7. Megara



Megaran kopean sarkastinen asenne on välillä ärsyttävä, mutta hän on niin erottuva muista naishahmoista, että saa minulta lisäpisteitä. Ensinnäkin hän työskentelee elokuvan pahikselle, mikä on aivan poikkeuksellista "hyvishahmolle" ja etenkin sankarittarelle! Katsojalle selviää pian, ettei Megara oikeasti haluaisi olla Hadeksen leivissä, vaan on myynyt sielunsa pelastaakseen entisen rakkautensa. Nämä taustatiedot tekevät hänestä mielenkiintoisen, haavoittuneen hahmon ja tuovat neidon kovaan ulkokuoreen herkkyyttä. Kiintoisaa on myös Megin kielteinen asenne hänen rakastuessaan Herkulekseen. Hän on lisäksi hyvin rohkea uhrautuessaan Herkuleksen puolesta. Megara on ansainnut paikkansa listassani!


6. Tiana



Tiana ei tyydy monien muiden sankarittarien tapaan vain unelmoimaan vaan tekee kovasti töitä saavuttaakseen tavoitteensa. Tianalla on suurelliset haaveet ravintolan perustamisesta, mutta hän ei valita vaan tekee töitä aamun illoin eikä anna aikaa hauskanpidolle. Tällainen asenne on toki hyvin ihailtava, mutta kuten Naveen Tianalle opettaa, elämässä pitää osata myös ottaa rennosti. Pidän kovasti Tianan määrätietoisuudesta ja huumorintajusta. Hän saattaa olla työnarkomaani ainakin elokuvan alussa, mutta hänellä on myös lämmin ja hyvä sydän. Hänen rakastumistaan aluksi inhoamaansa Naveeniin on myös ihana katsella. Kaiken kaikkiaan pidän hänestä paljon! 




5. Jane Porter



Jane esiintyy vasta Tarzanin puolivälissä eikä hänen hahmoonsa syvennytä kovin paljon, mutta hän on silti vienyt sydämeni. Jane on ihanan elämäniloinen, hetkessä elävä nuori nainen. Hän on aivan yhtä innoissaan viidakosta ja näkemistään eläimistä kuin tutkija-isänsäkin. Janessa tapahtuu elokuvan aikana myös kiintoisa muutos englantilaisesta hienostoneidistä vapaaksi viidakon asukiksi, ja tämä näkyy myös hänen pukeutumisessaan. Jane on niin avaramielinen, hauska ja suloinen hahmo, että voisin katsoa koko elokuvan hänen näkökulmastaan. Ei sillä, etten pitäisi Tarzanista, mutta Jane vain on aivan ihana (minkä kaikki varmaan tajusivat tähän mennessä, joten voisin lakata höpisemästä).



4. Anna



Monet tuntuvat kohottavan Elsan korkeammalle jalustalle kuin Annan, mutta minä tiesin heti alussa, että Annasta tulee suosikkini näistä kahdesta. Sanoin kyllä aikaisemmin listassa, että naiivius on mielestäni ärsyttävä piirre, mutta Annan lapsekkuus on niin hurmaavaa, ettei häntä voi moittia. Toki hänen päähänsä tekisi mieli välillä takoa vähän järkeä ja harkintakykyä, mutta kokonaisuutena hänen hahmossaan on paljon muutakin. Hän välittää sisarestaan valtavasti, vaikka he ovat olleet monia vuosia suljetun oven erottamia. Anna on rohkea, optimistinen ja eläväinen - ja lisäksi hän pelastaa itse itsensä! Voin muuten tällä hetkellä samaistua Annaan, koska olen aina ollut hyvin läheinen isosiskoni kanssa ja nyt hän on niin paljon poissa kotoa, että tuskin näemme toisiamme... Mutta ei tilanne sentään niin vakava ole, että joutuisin laulamaan yksinäisyydestäni siskoni oven takana! 




3. Esmeralda




On vaikea keksiä huonoa puolta Esmeraldasta. Hän on oikeudentajuinen, urhea, vahva, välittävä... Asiaan saattaa kyllä vaikuttaa sekin, että minulla tämän elokuvan näkemisestä on aivan liian pitkä aika enkä muista kunnolla. Kyllä Esmeraldallakin taisi heikot hetkensä olla... Esmeralda osoittaa elokuvan alussa, että on varsin nokkela ja pärjää omillaan, mutta tulee kuitenkin lopulta Quasimodon pelastamaksi. Tietenkin hän on jo aiemmin auttanut Quasimodoa valtavasti itsensä hyväksymisessä, enkä minä oikeastaan loppuratkaisua kritisoi, sillä Quasimodohan se tarinan päähenkilö on. Joka tapauksessa Esmeralda on melkoinen nainen, minkä osoittaa jo sekin, että kaikki keskeisimmät mieshahmot tuntevat jonkinlaista vetoa häntä kohtaan. Hän on oikea kaunotar, joka ei kuitenkaan jää vain "love interest" -hahmoksi, vaan on yksinäänkin varsin toimiva hahmo. Pidän kovasti hänen kapinallisesta asenteestaan, sillä toisin kuin Ariel, joka on kapinoiva teini, Esmeralda on selkeästi aikuinen nainen, joka haluaa kansalleen oikeutta eikä ajattele vain itseään (anteeksi nyt, Ariel-fanit...). Kovin ihailtava hahmo! 



2. Fa Mulan



Mulanissa ihaninta on se, että hän on niin realistinen. Hän on epävarma, koska ei täytä ympäristönsä odotuksia. Mulanille hänen perheensä kunnia on hyvin tärkeä asia, minkä vuoksi hän yrittääkin parhaansa mukaan sopeutua rooliin, joka ei sovi hänelle. Mulan ei ole hienostunut tai pidättyvä, niin kuin hänenlaisensa tytön odotettaisiin olevan, vaan älykäs ja melko kömpelö. Mulan on ennen kaikkea päähenkilönsä kasvutarina. Kun Mulan lähtee sotaan isänsä puolesta, hänestä kasvaa vähitellen määrätietoinen ja urhea nuori nainen. Edes paljastuttuaan naiseksi hän ei luovuta, vaan jatkaa taistelemista ja pelastaa koko Kiinan. Tämän jälkeenkin hän on kuitenkin oma vaatimaton itsensä, jolle perhe on kaikista tärkein asia. Aivan ihana hahmo! 



1. Belle



Blogiani lukeneille ei varmaan tule yllätyksenä, että Belle on suosikkini Disneyn naishahmoista. Näen hänessä yksinkertaisesti niin paljon itseäni, etten voi olla pitämättä hänestä. Olen itsekin melkoinen unelmoija ja lukutoukka. Jos näen jossain kirjahyllyn, minun tekisi heti mieli mennä tutkimaan sen aarteita. Myös Bellen hienoinen sarkasmi tuntuu tutulta. Pidän aivan valtavasti tavasta, millä Belle käsittelee inhoamaansa Gastonia. Vaikka miestä tekisi varmasti mieli kohdella töykeämminkin, Belle toteaa rauhallisen sarkastisesti, että onpa Gaston älykäs (alkuperäisessä versiossa Belle käyttää sanaa "primeval", eli alkukantainen). Belle pystyy myös helposti pitämään puolensa Hirviötä vastaan, vaikka onkin tämän vankina. Yksinkertaisesti Belle on oman arvonsa tunteva neito, joka ei kuuntele epäoikeudenmukaista puhetta itsestään eikä läheisistään. Hän on myös hyvin utelias ja haluaa varta vasten nähdä, mitä kielletty länsisiipi pitää sisällään. Myönnän, että Belle on välillä turhankin omapäinen, mutta sekin on osa hänen moniulotteista luonnettaan. Hän on selkeästi tarinan sankaritar, jolla on hyvä sydän ja joka osaa käyttää omaa päätään.



Huh, tulipas kirjoitettua pitkästi... Listastani saattaa huomata, että pidän älykkäistä ja elämäniloisista naishahmoista. Olen iloinen, että sain tällaisenkin väkerrettyä (ja pitkästä aikaa päivitettyä, jee!)

Sitten vielä yksi asia. Olen miettinyt, että tekisinkö tänne blogiin jonkinlaisen joulukalenterin. Olen miettinyt jonkinlaista jatkotarinaa (tosin sen kirjoittamiseen saattaisi kulua liikaa aikaa), tai sitten jotain Disney-aiheista. Olisiko lukijoilla ehdotuksia? Ja ketkä ovat teidän suosikkejanne Disneyn neidoista? Kommentteja, kiitos!

She really is a funny girl, that Belle!

Onpas aika kulunut nopeasti... Lukioelämän ja teatteriharrastuksen myötä elämäni on äkkiä muuttunut kiireisemmäksi kuin koskaan. Blogin ylläpidolle jää vähän aikaa, mutta sain sentään pienen päivityksen aikaiseksi.

Olen jo pitkään ollut animeharrastaja, ja vuodesta 2012 lähtien olen aina pukeutunut eri tapahtumissa cosplay-asuun. Disney-harrastukseni innoittamana pukeuduin tämän vuoden Tracon-tapahtumaan Belleksi. Tapahtuma oli jo syyskuussa, joten olen vähän myöhään liikkeellä, mutta tässä joka tapauksessa kuvia minusta Bellenä hänen sinisessä mekossaan!

Asu on lähes kokonaan isosiskoni käsialaa ja olen todella kiitollinen, että hän jaksoi nähdä vaivaa. Eihän kyseinen asu mikään kovin vaikea ole toteuttaa, mutta itse en pystyisi samaan (ompelutaidoistani kertoo paljon se, etten yläkoulun käsityötunnilla tiennyt, mitä joustava kangas tarkoittaa...). Asu on suosikkini tähänastisista cosplay-asuistani ja olen erittäin kiintynyt siihen.

Kerronpa vähän tämän puvun synnystä. Alun perin Disney-cosplayta miettiessämme minun ja siskoni ensimmäinen idea oli, että pukeutuisimme Frozenin Annaksi ja Elsaksi. Heidän asunsa eivät kuitenkaan siitä helpoimmasta päästä ole (toivon kuitenkin, että idea toteutuisi vielä joskus!), joten vaihdoimme prinsessoja. Minä halusin olla suosikkini Belle ja siskoni Ariel. Sitten ei tarvinnut muuta kuin ostaa kankaat ja muut tarvittavat asusteet. Asuun kuuluu pitsireunainen alushame, hihaton päällyshame, valkoinen paita, esiliina, mustat kengät, peruukki ja sininen hiusnauha. Se on melko lähellä elokuvan vastaavaa asua, joskin tarkemmin katsoessaan saattaa huomata, että paidan kaulus on eri mallinen. Paitaa ei tehty itse, vaan se löytyi muistaakseni Prismasta. Kankaat ja pitsi ovat peräisin Jättirätistä, kengät Aleksi 13:sta, peruukki Punanaamiosta ja hiusnauha Eurokankaasta.  

Olennainen osa Belleä on tietenkin hänen rakkautensa kirjoihin, joten lähes kaikkiin kuviin pääsi mukaan kirja. Kuvissa näkyvä kirja on Lennart Lidforsin Rakkaus, lahja tähdiltä. En itse asiassa ole lukenut kyseistä teosta kuin vähän vuosia sitten, mutta se kävi rekvisiitasta, koska muistuttaa Kaunottaressa ja hirviössä nähtyä Bellen suosikkikirjaa. 

Asussa oli mukava liikkua, tosin peruukki vähän kiristi. Minulla on kyllä oikeastikin ruskeat hiukset, niin ettei sen pois ottaminen olisi kovin paljon haitannut... Päällyshame oli myös vähän tiukka ja sen riisuminen tuotti välillä vaikeuksia. Cosplay on kyllä vähän sellainen harrastus, että asuissa on aina jotain ärsyttävää. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin todella hauskaa viettää viikonloppu Bellenä! 

Minä ja siskoni Arielina.

 
Tässä siis oli pieni kurkistus vapaa-aikaani, toivottavasti piditte! En osaa yhtään sanoa milloin päivitän blogia seuraavan kerran, varsinkin seuraavat päivät ovat kauhean kiireisiä, koska minulla on teatterissa näytelmän ensi-ilta (ja jännittää aivan liikaa), mutta ensi kuussa pitäisi taas onneksi olla vähän rauhallisempaa. Suunnitelmissa on ainakin pari TOP-listaa ja tarinoita (ei tässä blogissa paljon muuta olekaan). Hyvää syksyn jatkoa ja Halloweenia!
                 

Kultakutri ja punapää, luku 1

Pitkästä aikaa! Anteeksi, kun olen nyt pitänyt näin pitkää taukoa. Olen juuri aloittanut lukion enkä ole oikein ehtinyt ajatella blogia. Yritän nyt kuitenkin päivittää useammin!  

Nyt aloitan uuden tarinan nimeltä Kultakutri ja punapää. Tarinasta piti alun perin tulla novelli, mutta kuinka ollakaan, teksti venyi ja jo tästä ensimmäisestä luvusta tuli 18-sivuinen... Toivottavasti jaksatte lukea joka tapauksessa! 

Ennen tarinan alkua haluan osoittaa erityiskiitoksen sivustolle nimeltä Behind the Name, josta on ollut valtavasti apua tarinoideni henkilöiden nimissä. Sivuilta löytyy todella monipuolisesti niin etu- kuin sukunimiäkin eri maista, ja suosittelen sitä lämpimästi!  

Haluaisin tässä vielä mainita yhdestä asiasta, joka on mietityttänyt minua, nimittäin kommenteista. Blogillani on melko paljon katselukertoja, muttei kovin paljon kommentteja. Toivoisin siis, että jos käytte blogissani, niin jättäisitte ainakin muutaman sanan merkiksi käynnistänne! 

Mutta nyt, toivottavasti pidätte uusimmasta tarinastani!  



                                                Kultakutri ja punapää

                                                    

                                          Ensimmäinen luku: Neidon päätös

”Oi!”

   ”Onko se mieleenne, neiti?” 

   Rosalind katsoi kuvajaistaan peilistä. Tai pikemminkin yllään olevaa mekkoa.  Juhlapuku oli hempeän vaaleanpunainen, monikerroksinen ja hänelle täydellisesti istuva. Hän ei saanut näystä tarpeekseen.

   ”Se on täydellinen”, Rosalind sanoi seuraneidilleen Katharinalle. ”Kerta kaikkiaan upea.” 

   ”Se pukeekin teitä täydellisesti”, Katharina sanoi lämpimästi. Rosalindin hymy leveni. 

   ”Ajattele”, hän sanoi huokaisten. ”Huomenna tapaan viimein hänet.”

   ”Niin, neiti”, Katharina sanoi myös hymyillen. ”Toivottavasti hän on odotustenne mukainen.” 

   ”No, kaikkihan häntä kehuvat”, Rosalind sanoi haaveilevalla äänellä. ”Sanovat, että Ansgar on täydellinen ehdokas aviomieheksi. Niin sen täytyy olla.”

   Nuori nainen yritti parhaansa mukaan peittää epävarmuutensa. Kyllähän hän haaveili rakkaudesta, piti jo Ansgaria unelmiensa miehenä…  mutta olisiko naimisiinmeno sittenkään sellaista kuin hän kuvitteli? Oikeasti häntä pelotti vähän. 

   Mutta kuten tavallista, Katharina näki hänen lävitseen. ”Ettekö ole varma valinnasta, neiti?” 

   Rosalind hymähti. ”Eihän se minun valintani ollut. Vaan isän ja äidin. Aivan niin kuin Siegfriedin kohdallakin. Me emme saa päättää mitään itse.” 

   Kun Katharina pysyi vaiti, Rosalind jatkoi. ”Mutta silti… minusta tuntuu, ettei Ansgar tuota pettymystä. Hän on varmasti mies, jolle voi uskoutua, jonka kanssa voi tuntea olonsa turvalliseksi.” 

   Katharina hymyili vaisusti. ”Toivon tosiaan, että niin on. En toivoisi teidän joutuvan naimaan ketään, joka ei ole arvoisenne.”  

   ”Hän on varmasti arvoiseni”, Rosalind sanoi ja katsoi jälleen peilikuvaansa. Tällä kertaa hän tarkasteli kasvojaan, pitkiä, kultaisia kiharoitaan, punertavia poskiaan ja suuria, sinisiä silmiään. Mahtoiko hän kelvata tulevalle aviomiehelleen? Ainakin hän toivoi niin. 

   Rosalind Blumstein oli Eichendorfin krevin tytär, mikä tarkoitti sitä, että hän oli melkoisen korkeassa asemassa. Blumsteinin suvun juuret ulottuivat monen sadan vuoden taa ja sukukartano oli ollut nykyisellä paikallaan viimeiset kaksisataa vuotta. Rosalind oli elänyt aina loiston keskellä eikä osannut kuvitellakaan elämää ilman ylellisyyksiä ja palvelijoita. Eikä hänellä mitään valittamista nykyiseen tilanteeseen ollutkaan.  

   Nyt, seitsemäntoista vuoden ikäisenä, Rosalind oli päätetty naittaa naapurikaupunki Grünhügelin kreivin pojalle Ansgarille, joka oli häntä kolme vuotta vanhempi ja huhujen mukaan erittäin ihailtu mies. Vaikka kihlauksesta oltiin sovittu jo kuukausi sitten, eivät Rosalind ja Ansgar olleet vieläkään tavanneet toisiaan henkilökohtaisesti.  Ja viikon päästä olisivat heidän kihlajaisensa. Rosalind saattoi vain toivoa parasta, sillä aivan ketä tahansa hän ei suostuisi naimaan.

   Hänen veljensä Siegfried oli kyllä turhankin innokas kertomaan avioliiton huonoista puolista. Ei Rosalind tosin ymmärtänyt veljensä valituksia, sillä hänen vaimonsa Konstanze, Steindahlin vapaaherran tytär, oli paitsi kuvankaunis myös sivistynyt nuori nainen. Mutta he olivatkin olleet naimisissa jo neljä vuotta, joten ehkä siinä ajassa ehti kyllästyä puolisoista parhaimpaankin… tai mitäpä Rosalind siitä tiesi. Eihän hänellä ollut kokemusta mistään sen tapaisestakaan. 

   Nukkumaan mennessä Rosalindia alkoi jännittää aivan tavattomasti. Huomenna he viimein tapaisivat… ja siitä tapaamisesta riippui koko hänen loppuelämänsä. Jos Ansgar ei vastaisi hänen odotuksiaan… niin, mitä sitten tapahtuisi?  Joutuisiko hän vain tyytymään tilanteeseen vai kuuntelisivatko hänen vanhempansa hänen mielipidettään? 

   Näihin ajatuksiin uppoutuneena Rosalind vaipui lopulta uneen – nähden unissaan miehen, joka oli komeampi ja lempeämpi kuin yksikään toinen. 

Seuraavana päivänä hän heräsi aamuvarhain. Katharina oli erityisen huolellinen Rosalindia laittaessaan, ja lopulta, yllään taivaansininen, pitkähihainen mekko ja kampauksenaan helmin koristettu nuttura, Rosalindin ei tarvinnut muuta kuin odottaa vanhempiensa seurassa. 

   ”Odotathan jo innoissasi Ansgarin tapaamista?” hänen äitinsä, kreivitär Lisbeth Blumstein, kysyi heidän istuessaan loisteliaan suuressa tanssisalissa, jossa vieraat otettaisiin vastaan. Rosalind oli ulkonäöltään tullut äitiinsä, kasvojen muotoa myöten. Tosin hänen äitinsä hiukset olivat ruskeamman sävyiset kuin Rosalindin kullankeltaiset kutrit. 

    ”Toki”, Rosalind sanoi, vaikka häntä todellisuudessa jännitti hirveästi. Itse asiassa hänestä tuntui, että hän voisi pyörtyä kohta. 

   ”Heidän pitäisi tulla näillä minuuteilla”, hänen isänsä, kreivi Friedrich Blumstein, sanoi katsoen toista tanssisalin suurista kaappikelloista. Hän ei ollut kovin pitkä tai muutenkaan kookas mies, mutta hänen viiksekkäät ja kapeat kasvonsa saattoivat tarvittaessa näyttää hyvinkin uhkaavilta. 

   Rosalind veti henkeä. Ei, hän ei ollut vielä valmis tähän…

   Silloin huoneeseen tuli palvelija, joka ilmoitti: ”Grünhügelin arvoisa kreivi ja hänen poikansa Ansgar-herra ovat saapuneet.”

   He kaikki kolme nousivat seisomaan, vaikka Rosalind pysyi hädin tuskin pystyssä. Ei vielä, ei vielä…

   ”Päästä heidät sisään”, hänen isänsä sanoi.

   Ei kulunut minuuttiakaan, kun saliin tuli kaksi miestä, molemmat pitkiä ja tummia. Rosalind katsoi heitä hetken oikeastaan mitään ajattelematta, kunnes he tulivat heidän luokseen. 

   Miehistä vanhempi kumarsi. ”Arvoisa kreivi, tämä on kunnia.” 

   ”Älkää toki”, Rosalindin isä sanoi. ”Samassa asemassahan me olemme. On meille aivan yhtäläinen kunnia, että sukumme saavat jälleen liittyä yhteen.” 

   Rosalind ei oikeastaan kuunnellut isänsä puheita, vaan keskittyi kihlattuunsa. Ansgar oli… erikoinen. Saattoihan häntä kutsua komeaksi, mutta ei hän ainakaan Rosalindin kuvitelmia vastannut. Ansgar oli pitkä, ainakin kolme jalkaa Rosalindia pidempi. Hänellä oli kalpeat kasvot, pitkä, suora nenä, kulmikas leuka ja melkoisen suuret korvat. Hänen tummanruskeat hiuksensa ulottuivat lähes hartioille saakka ja kihartuivat hieman latvoja kohden. Hän katsoi Rosalindia pää suorassa, kumartumatta, ja Rosalind sai epämiellyttävän vaikutelman siitä, ettei hän vaivautunut katsomaan kihlattuaan kuin nenänvartta pitkin. 

   ”No, Ansgar”, Grünhügelin kreivi sanoi, ”tervehdi tulevaa morsiantasi.” 

   Äkkiä Ansgarin kasvoille nousi hymy, ja hän tarttui Rosalindin käteen.

   ”Tämä on suuri kunnia”, hän sanoi melkoisen karhealla äänellä, nosti käden huulilleen ja suuteli sitä. Rosalind piti sitä kummallisena – eivätkö miehet yleensä kumartuneet naisen kättä suudellessaan?

   ”Niin”, Rosalind henkäisi ja niiasi. ”Niin minustakin, Ansgar-herra.” 

   ”Hienoa”, Rosalindin isä sanoi. ”Nyt voimme ilmeisesti juhlia viinilasillisen kanssa?” 

   ”Ehdottomasti”, Grünhügelin kreivi vastasi. ”Vaikka nuoret voivat tietenkin tutustua toisiinsa vaikkapa pienellä kävelyllä kartanossa?” 

   ”Tietenkin”, Eichendorfin kreivi sanoi hymyillen tyttärelleen ja Ansgarille. ”Näyttäisitkö kihlatullesi kartanoa, Rosalind?”

   ”Toki”, Rosalind vastasi. Tosiasiassa kaksinolo Ansgarin kanssa tuntui hieman hermostuttavalta ajatukselta, mutta toisaalta, ehkä tutustuminen voisi auttaa.

   Hän kääntyi Ansgariin päin. ”Menisimmekö sitten?”

   Ansgar nyökkäsi. ”Mennään.” 

   Rosalind hymyili parhaansa mukaan. Hän tunsi jälleen sydämensä kovat lyönnit rintaansa vasten. Miksi häntä piti jännittää niin paljon? 

   Heidän poistuttuaan tanssisalista Rosalind jäi hetkeksi seisomaan oven taakse. Hän ei ollut koskaan tuntenut korsetin puristavan näin kovasti. 

   Ansgar ei kysynyt hänen vointiaan, eikä sanonut ylipäätään mitään. Rosalind mietti, mahtoiko hän yleensäkään puhua paljon.

   Lopulta hänen täytyi itse rikkoa hiljaisuus. Hän naurahti hermostuneesti ja sanoi: ”Anteeksi, kaipasin vain hetken lepoa. Voimme jo lähteä kiertämään kartanoa.” 

   Hän alkoi kävellä eteenpäin ja Ansgar seurasi häntä pysyen edelleen vaiti. Rosalind mietti, mistä saisi hyvän keskustelunaiheen, ja, yrittäen estää painostavan hiljaisuuden lankeamista, esitteli kotikartanoaan kihlatulleen. 

   ”Tätä me kutsumme taidekäytäväksi”, hän sanoi heidän kulkiessaan toinen toistaan kalliimpien taulujen ohitse. ”Tässä on niin muualta hankittua kuin kotoamme tullutta taidetta… tämä on isoisäni tekemä…” 

   Ansgar ei näyttänyt järin kiinnostuneelta. Sen sijaan hän tarkkaili Rosalindia kasvoillaan ilme, jota tyttö ei osannut tulkita. 

   ”Anteeksi”, Rosalind sanoi taas hermostuen. ”Ettekö pidä taiteesta?” 

   ”Enpä juuri”, Ansgar murahti.

   Hän ei jatkanut keskustelua, joten jäi Rosalindin tehtäväksi kysyä: ”No… mistä te sitten pidätte?” 

   Ansgar ei vastannut heti. Lopulta hänen kasvoillaan kävi hymyntapainen ja hän sanoi: ”Ratsastuksesta.” 

   ”Ratsastuksesta!” Rosalind toisti. Hän ei ollut koskaan ollut järin hyvä hevosten kanssa, eikä hänellä tosiaankaan ollut oikeanlaista asua talleilla käymiseen… Mutta jos se saisi Ansgarin avautumaan edes vähän enemmän…

   ”No, kävisimmekö sitten hevostalleilla?” Rosalind kysyi. Ansgarin kulmat kurtistuivat. 

   ”Käykö se päinsä?” hän kysyi. 

   ”Kyllä kai”, Rosalind sanoi. ”Voin näyttää hevosemme, jos haluatte.” 

   Ansgarin kasvot kirkastuivat hieman. ”Hyvä, mennään sitten.” 

   Rosalind hymyili, vaikka todellisuudessa häntä vähän ärsytti Ansgarin nenäkkyys. Aivan kuin hän olisi voinut määräillä Rosalindia miten tahtoo – vieläpä tämän oman katon alla. Eikä vaikuttanut siltä, että heillä olisi kauheasti mitään yhteistäkään. Rosalindilla oli vatsanpohjassaan ilkeä tunne. Entä jos hän ei oppisikaan pitämään Ansgarista? 

   He kulkivat kartanon läpi Rosalindin yhä esitellessä satunnaisia huoneita ja käytäviä. Hän lopetti selittämisen kuitenkin varsin lyhyeen, kun huomasi, ettei Ansgar tuntunut kuuntelevan häntä.

   Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Rosalind ajatteli silmäillen kihlattuaan. Miten saisin hänet sanomaan enemmän kuin kolme sanaa?

   Häntä alkoi ärsyttää entistä enemmän. Eihän se hänen vikansa ollut, että Ansgar oli töykeä eikä edes vaivautunut tekemään itse aloitetta. Miksi siis Rosalindin pitäisi hoitaa kaikki?

   Hän pysähtyi ulko-ovien eteen ja Ansgar teki samoin. Rosalind katsoi miestä silmiin.

   ”Kuulkaa”, tyttö sanoi eikä enää yrittänyt kuulostaa kovin ystävälliseltä. ”Jos teitä vaivaa jokin, voitte toki kertoa minulle.”

   Ansgard näytti vähän hölmistyneeltä. ”Kuinka niin?” hän kysyi.

   ”No…” Rosalindin kärsimättömyys alkoi pettää. Jos hänen pitäisi kestää tätä vielä kauemmin… ”Olette niin hiljainen.”

   ”Niin?” Ansgard ei vaikuttanut ymmärtävän Rosalindin sanojen merkitystä. ”Mitä siitä?” 

   ”No, sitä vain että…” Rosalindin kasvot punehtuivat, ”että olisi helpompaa, jos puhuisitte minulle.” 

   Ansgard kohotti kulmiaan. ”Enkö muka puhu teille nyt?” 

   Rosalindille riitti. Hän ravisti päätään ja sanoi: ”Äh, unohtakaa. Minä… minulla on vähän asioita hoidettavana. Suokaa anteeksi.” 

   Hän niiasi vaivalloisesti Ansgarille, joka katsoi häntä hämmentyneenä.

   ”Mutta entä hevoset?” hän kysyi. ”Teidänhän piti näyttää ne minulle.” 

   ”Etteköhän te pärjää yksinännekin”, Rosalind sanoi yrittämättäkään olla kohtelias.”Kun hevoset kerran ovat niin tärkeitä teille.” 

   Hän kääntyi eikä katsonut taakseen kävellessään pois ulko-ovien luota ja aulan poikki käytäville. Hänestä ei ollut koskaan tuntunut näin kurjalta. 

   Ei se minun vikani ole, Rosalind ajatteli. Ei ole minun syyni, jos kihlattuni on tunteeton typerys, joka ei edes yritä tutustua minuun…

   Hänen silmistään tuli kyyneliä ja hän katsoi taakseen. Ansgar ei ollut seurannut häntä. Vaikka kyllähän sen olisi muutenkin tiennyt. 

   Ei tämän näin pitänyt mennä, Rosalind ajatteli. En halua tällaista.

   Viimein Rosalind pääsi omaan huoneeseensa ja vajosi sängylleen. Hänen kyyneleensä eivät olleet loppuakseen. 

   Hän ei uskonut, että hänen ja Ansgarin välille voisi syttyä mitään syvempiä tunteita. Mies ei vaikuttanut välittävän hänestä tippaakaan – eikä Rosalind sen puoleen piitannut hänestä. 

   ”Ja sellaisen kanssa pitäisi olla loppuelämänsä”, Rosalind mutisi.”Ei tule onnistumaan. Mutta mahtavatko isä ja äiti ymmärtää…” 

   Häntä huolestutti valtavasti. Hän tiesi vanhempiensa rakastavan häntä, mutta mahtaisivatko he kuitenkaan sallia tyttärensä oikuttelevan avioliiton suhteen? Hän osasi jo kuvitella, miten hänen äitinsä kehottaisi antamaan Ansgarille aikaa.  Mutta Rosalind ei vain jaksanut uskoa, että kaikki maailman aika muuttaisi miestä, joka oli kiinnostuneempi hevosista kuin hänen tunteistaan. 

   Mahtoiko hän mennä katsomaan hevosia? Rosalind ajatteli, vaikkei oikeastaan välittänyt. Eihän hän tiedä, missä tallit ovat…

   Vielä jonkin aikaa maattuaan Rosalind nousi sängyltään. Hänestä tuntui, että häntä alettaisiin kuitenkin etsiä pian, joten oli ehkä parasta mennä itse takaisin tanssisaliin. 

   Isä ja äiti varmaan nuhtelevat minua, tyttö ajatteli suoristaessaan hameensa ryppyjä, kun jätin Ansgarin sillä tavalla… Mutta omapahan on ongelmansa…

   Rosalind tunsi tosiasiassa hieman syyllisyyttä, mutta toisaalta, hän oli sentään yrittänyt tutustua kihlattuunsa. Eikö kenellä tahansa lakkaisi kärsivällisyys, kun toinen ei ota mitään kontaktia.     Ärtymystäkin enemmän hän tunsi kuitenkin surua ja epävarmuutta. Mitä seuraavaksi tapahtuisi? 

   Tanssisaliin tullessaan Rosalind kuuli naurua. Hänen vanhemmillaan ja Grünhügelin kreivillä oli ilmeisen hauskaa. Ansgar ei ollut paikalla.

   Silloin hänen äitinsä huomasi hänet. ”Rosalind, mitä sinä täällä teet?” hän kysyi tyttärensä lähestyessä. ”Mitä… missä Ansgar on?” 

   ”No, hän…” Rosalind mietti oikeaa sanavalintaa, ”tai siis, me emme oikein tulleet toimeen.” 

   Rosalindin isä kurtisti kulmiaan. ”Kuinka niin? Missä hän on?”

   Kaikki kolme aikuista katsoivat Rosalindia hämmästyneinä, ja nyt Rosalindista tuntui kiusallisen syylliseltä. Hänen vanhempansa eivät katsoisi sitä hyvällä, mutta hänen täytyi kertoa totuus. 

   ”Hän halusi nähdä hevoset”, Rosalind aloitti, ”ja minä olin kyllä aikeissa näyttää ne hänelle. Mutta…” Hän vilkaisi Grünhügelin kreiviä. ”Hän… on kovin hiljainen. En oikeastaan tiennyt, miten puhuisin hänelle. Lopulta minä sitten hermostuin ja… ja jätin hänet ulko-oville.” 

   Hänen poskensa olivat punehtuneet entisestään. Hänen vanhempansa katsoivat häntä odottavina, kun taas Ansgarin isä näytti tympääntyneeltä. Rosalind oli hetken hiljaa, kunnes sanoi: ”No… siinä kaikki.” 

   ”Siinä kaikki?” hänen isänsä kysyi epäuskoisena. ”Kuinka niin?” 

   ”Niin siinä kävi.”

   ”Sinä jätit hänet ulko-oville, niinkö?” 

   ”Niin.”

   Hänen isänsä näytti niin tyrmistyneeltä, ettei enää tuntunut löytävän sanoja. Hänen äitinsä pudisteli päätään. 

   ”Rosalind…” 

   ”Olen pahoillani!” Rosalind huudahti. ”Aivan oikeasti olen. Mutta…” 

   ”Mutta?” hänen isänsä toisti. ”Mikä syy sinulla on antaa tähän?” 

   ”Hän… Ansgar…” Mutta silloin Rosalind muisti Grünhügelin kreivin läsnäolon. ”Tuota…” 

   ”Ei tarvitse selitellä”, kreivi sanoi äkkiä heidän katseidensa kohdatessa. ”Ymmärrän kyllä. Poikani kanssa on vaikea puhua, niinhän?” 

   Rosalind nyökkäsi yllättyneenä. ”Kyllä. Mutta kyllähän vikaa oli vähän itsessänikin…”

   ”Älkää syytelkö itseänne, neiti hyvä”, kreivi sanoi hymyillen hieman murheellisesti. ”Hän on ollut aina sellainen. Viihtynyt paremmin hevostalleilla kuin tanssiaisissa. Hän ei ole mikään seurapiiri-ihminen, mutta hänen ulkomuotonsa on herättänyt useissa mielikuvan ihanteellisesta miehestä. Me kyllä harjoittelimme tätä päivää varten, mutta hän ei tunnu vain oppivan…” 

   ”Ai…” Rosalind ei tiennyt mitä sanoa. Hänestä tuntui vähän nololta. ”Eli… se ei siis johtunut minusta?” 

   ”Ei varmasti”, kreivi sanoi. ”Ei, te olette mitä ihastuttavin neito. Ja uskon, että Ansgarkin ymmärtää sen ennen pitkää.”

   ”Niinkö?” Rosalindin mieliala oli hieman parempi, vaikkei hän vieläkään uskonut, että halusi naida Ansgarin. Mutta nyt ei ollut kyse miehestä, vaan hänestä itsestään. Hän oli täysin erilainen luonne kuin Ansgar, sosiaalinen ja juhlista nauttiva. Kestäisikö hänen kärsivällisyytensä sellaisen miehen kanssa? 

   ”Mutta nyt”, Grünhügelin kreivi totesi, ”meidän pitäisi etsiä poika. Talleillehan te olitte menossa?”

   ”Ai, kyllä”, Rosalind sanoi. ”En kyllä nähnyt häntä sen jälkeen.” 

   Hänen vanhempansa näyttivät siltä kuin olisivat pidätelleet närkästyneitä huokauksia. Rosalindia nolostutti entisestään. 

   Ansgarin isä ei kuitenkaan tuntunut piittaavan. ”Talleille hän on varmaan mennytkin”, hän sanoi hymyillen. ”Hän viihtyy siellä paremmin kuin suurissa kartanoissa.” 

   Siispä he kaikki lähtivät talleille. Rosalind oli iloinen siitä, ettei kreivi ollut suuttunut hänelle, mutta samalla häntä huolestutti vanhempiensa moitinnat vieraiden lähdettyä.

   Perille päästyään he löysivät kuin löysivätkin Ansgarin silittelemästä hevosia tallimestari Mathiaksen keskustellessa hänen kanssaan melko yksipuolisesti. Heidän tullessaan sisään Mathias kumarsi.

   ”Päivää, kreivi, kreivitär ja Rosalind-neiti. Ja te lienette Grünhügelin kreivi? Poikanne käsittelee hevosia kuin vanha tekijä!” 

   ”Hauska kuulla”, kreivi sanoi ja kääntyi Ansgariin päin, joka leperteli edelleen Thomas-nimiselle orille. ”Ansgar, meidän on aika lähteä.” 

   Ansgar katsoi isäänsä hämmentynein ilmein. ”Miksi?”

   ”Olemme käyttäneet isäntämme vieraanvaraisuutta hyväksemme jo aivan tarpeeksi”, Grünhügelin kreivi sanoi. ”Tosin voisit ensin hyvästellä kihlattusi.”

   Ansgar vilkaisi Rosalindia, joka punastui. Häntä tosiaan hävetti aikaisempi käytöksensä. 

   ”Selvä”, nuori mies sanoi ilmeettömästi.  Hän taputti hevosta vielä kerran ja tuli sitten lähemmäs Rosalindia. 

   ”Näkemiin, Rosalind-neiti”, Ansgar sanoi ja hymyili samalla tavalla kuin tervehtiessään Rosalindia. Nyt tyttö huomasi, miten väkinäinen hymy oli. Ansgar suuteli jälleen hänen kättään nostamalla sen huulilleen. Sitten hän päästi sen saman tien irti. ”Kunnes jälleen tapaamme.” 

   ”Näkemiin, Ansgar-herra”, Rosalind sanoi ja hymyili pakotetusti hänkin, vaikka hänen olisi tehnyt mieli itkeä. Mutta hän ei saanut, ei nyt…

   ”Kiitos vieraanvaraisuudestanne”, Grünhügelin kreivi sanoi lämpimästi ja kumarsi. ”Näemme kihlajaisissa.” 

   ”Kiitos teille”, Rosalindin isä vastasi. ”Odotamme kihlajaisia innolla.” 

Kun Ansgar ja hänen isänsä olivat lähteneet, hänen vanhempiensa hymyt hyytyivät. Rosalind katsoi heitä anteeksipyytävästi. 

   ”Olen pahoillani”, Rosalind sanoi taas. ”Uskokaa minua, minä – ” 

   ”Puhutaan tästä sisällä”, hänen isänsä sanoi rauhallisella, mutta vakavalla äänensävyllä. Rosalind nyökkäsi ja he lähtivät sisälle kartanoon. 

   He kaikki istuivat lopulta kokoushuoneessa, missä puhuttiin kaupungin politiikasta. Suuret puutuolit ja pitkä pöytä toivat keskusteluun ikävän virallisen tunnun. Rosalind kiemurteli istuessaan pöydän päässä, mihin isä oli hänet määrännyt, ja odotti vanhempiensa puhuvan. 

   ”Rosalind”, hänen isänsä aloitti ja hänen harmaantuvat viiksensä värisivät. ”Luulin, että osaisit käytöstavat.” 

   Rosalind ei sanonut mitään. Hänestä tuntui, ettei isä ollut vielä lopettanut. 

   ”Miten voit tehdä sellaista”, isä jatkoi, ”että jätät vieraan yksin? Ja vieläpä kihlattusi! Entä jos kreivi ei olisikaan ollut yhtä suopea?” 

   Hänen isänsä oli nyt korottanut ääntään huomattavasti. Rosalind mutisi jotakin sellaista kuin: ”En minä tarkoittanut…”, mutta nyt hänen äitinsä puuttui puheeseen. 

   ”Tiedän, että olet kärsimätön luonne”, äiti sanoi, ”mutta itsehillintä on yksi ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista, etenkin sinun asemassasi! Vaikka olisit kuinka närkästynyt, älä näytä sitä ihmisten seurassa!” 

   ”Mutta äiti!” Rosalind huudahti äkkiä. Hän ei pystynyt enää pitämään suutaan kiinni. Tämä ei tuntunut reilulta. ”Syy ei ollut yksin minun! Jos Ansgar ei olisi sellainen – ”

   ”Älä syytä kihlattuasi!” hänen isänsä huudahti. ”Ansgar Hochberg saattaa olla erilainen kuin sinä, mutta hyvä mies hänestä sinulle tulee! Jos hänen isänsä ei siis tule toisiin aatoksiin!” 

   ”En välitä, vaikka tulisikin!” Rosalind huusi. Tuntui, kuin pato hänen sisällään olisi auennut – hän ei voinut enää pysyä vaiti. ”Minä en halua naida Ansgaria!”

   Hänen vanhempansa olivat vaiti. He katsoivat tytärtään, sitten toisiaan. Rosalind veti henkeä ja jatkoi.

   ”Kaiken pitäisi tapahtua teidän tahtonne mukaisesti”, hän sanoi ja tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä. ”Onko se sitten oikein? Aiotteko pakottaa minut naimisiin, jos en halua?” 

   ”Rosalind…” hänen äitinsä aloitti, mutta Rosalindin isä viittasi häntä vaikenemaan.

   ”Tyttäreni”, isä sanoi, ”miksi luulet meidän tekevän tämän kaiken? Miksi sovimme avioliitostasi, miksi päätämme asioistasi?” 

   Rosalind ei sanonut mitään, vaan katsoi isäänsä yhä närkästyneenä. 

   ”Teemme sen sinun vuoksesi”, isä sanoi. ”Olet vielä nuori ja kokematon. Me turvaamme sinun tulevaisuutesi, kuten sinäkin aikanaan tulet tekemään omille lapsillesi.” 

   ”Mutta…” Rosalind epäröi. Oli totta, että hän oli nuori, mutta… ”Eikö minun pitäisi kuitenkin joskus saada päättää asioita itse? Jos… jos teidän valintanne tekevät minut onnettomaksi, eikö ole parempi, että saan itsekin vaikuttaa niihin?” 

   Hänen isänsä kurtisti kulmiaan. Rosalind oli perinyt isältään ilmeikkyytensä: heidän molempien kasvoilta pystyi useimmiten lukemaan heidän tunteensa. Nyt isä vaikutti tyytymättömältä. 

   ”Et kai väitä, että tämä kaikki johtuu vain kihlattusi tapaamisesta? Rosalind, sinä arvioit ihmisiä liian nopeasti. Jos tuon yhden kerran perusteella väität Ansgaria huonoksi mieheksi – ”

   ”En ole sanonut niin”, Rosalind keskeytti. ”Ei syy ole Ansgarissa itsessään. Minusta vain tuntuu – ”

   ”Tuntuu?”

   ”Tuntuu, että emme sovi yhteen”, Rosalind lopetti lauseensa isästään välittämättä. ”Kuulittehan tekin, mitä kreivi sanoi. Ansgar on luonnostaan vetäytyvä, kun taas minä… olen aivan toisenlainen.”

   Hänen äitinsä huokaisi. ”Voi, Rosalind. Sinun täytyy antaa Ansgarille mahdollisuus – ”

   ”Onko minulla muuta vaihtoehtoa?”

   Hän katsoi vanhempiaan tuimasti. Hänen isänsä pudisti päätään. 

   ”Sinä et taida ymmärtää, Rosalind, ettei avioliitossa ole kyse vain rakkaudesta.”

   ”Mutta en minä voi mennä naimisiin sellaisen kanssa jota en halua!”  

   Hänen isänsä katsoi vaimoaan, joka nyökkäsi. 

   ”Kun minä ja sinun äitisi tapasimme”, hän aloitti, ”emme tulleet oikein toimeen. Välillemme syntyi helposti erimielisyyksiä, eikä kumpikaan meistä kannattanut avioliittoa.” 

   Nyt Rosalind oli hiljaa. Hän ei ollut koskaan ennen kuullut vanhempiensa menneisyydestä. 

   Hänen äitinsä hymyili ja sanoi: ”Mutta lopulta opimme arvostamaan toisiamme. Molemmilla oli vikansa, mutta kun kykenimme siirtämään erimielisyydet syrjään, ymmärsimme, että saatamme sittenkin sopia yhteen.” 

   ”Eli… te kuitenkin rakastuitte?” Rosalind kysyi epävarmasti. Kuulosti ikävästi siltä kuin hänen vanhempiensa välillä ei olisi ollut syvempiä tunteita. 

   ”Lopulta kyllä”, äiti sanoi. ”Tiedän nyt, etten olisi voinut isääsi parempaa miestä saadakaan.” 

   ”Joten te ajattelette, että minäkin opin rakastamaan Ansgaria?” 

   Hänen isänsä näytti taas närkästyneeltä. ”Rakkaus ei ole tärkein asia!” 

   ”Mikä sitten?” 

   ”Se, että molemmat osapuolet kykenevät arvostamaan toisiaan. Hyvän avioliiton perusta on kunnioitus, ei intohimo.” 

   Rosalind ei vieläkään ollut tyytyväinen. Hänen vanhemmilleen oli siis samantekevää, oliko hän onnellinen vai ei, kunhan hän ja Ansgar kunnioittaisivat toisiaan? 

   ”Jos en kykene tulemaan toimeen Ansgarin kanssa”, Rosalind sanoi hitaasti, sanansa valikoiden, ”joudunko silti naimaan hänet?” 

   Se vaiensi hänen vanhempansa. Lopulta hänen isänsä sanoi: ”Jos sinua huolettaa noin paljon, voimme harkita muita vaihtoehtoja.” 

   Rosalind ei heti edes tajunnut, että hänen isänsä oli sanonut niin – vaikka äsken hän oli ollut niin vastahakoinen. Lopulta Rosalind kuitenkin hymyili. 

   ”Todellako? Voi, kiitos, isä!” 

   Hän nousi tuoliltaan ja suuteli isäänsä poskelle. Isä huokaisi syvään.

   ”Älä silti odota liikoja”, hän sanoi. ”En sanonut, että unohtaisimme Ansgarin kokonaan.”

   ”Et tietenkään, anteeksi”, Rosalind sanoi yhä hymyillen. ”Menen nyt huoneeseeni, suokaa anteeksi.” 

   Hän niiasi nopeasti ja kiiruhti kohti huonettaan hyräillen mennessään. Tulevaisuus alkoi näyttää paremmalta, vaikka kihlausta Ansgariin ei ollutkaan peruttu – ainakaan vielä. 

   Rosalind meni huoneeseensa ja kilkutti seinällään olevaa kelloa kutsuakseen Katharinan paikalle. Kamarineito oli hänelle kuin paras ystävä, eikä hän malttanut odottaa, että saisi kertoa päivästään hänelle. 

   Ei kulunut kauaakaan, kun ovelta kuului jo koputus. Rosalind riensi avaamaan. 

   ”Tule sisään”, hän sanoi Katharinalle ennen kuin tämä ehti suutaan avata. ”Minulla on paljon kerrottavaa.”

   Rosalind suorastaan veti Katharinan sisälle. Kamarineito hymyili hieman hämmentyneesti. 

   ”Teillä oli ilmeisesti mukava päivä?”

   ”No, ei oikeastaan”, Rosalind sanoi. Katharina kohotti kulmiaan. 

   ”Miksi sitten…?” 

   ”No, Ansgar ei ollut aivan sellainen kuin ajattelin”, Rosalind sanoi, ”mutta jos hyvin käy, minun ei ehkä tarvitsekaan naida häntä!” 

   ”Mitä tarkoitatte, neiti?” 

   ”Laita minulle uusi kampaus, niin kerron”, Rosalind sanoi istuutuen peilipöytänsä ääreen. Katharina pudisteli hetken päätään, kunnes tuli Rosalindin taakse ja alkoi hellävaroin vapauttaa hänen hiuksiaan nutturalta. Rosalind puolestaan alkoi kertoa päivän tapahtumista alkaen Ansgardin tapaamisesta ja päättyen keskusteluun hänen vanhempiensa kanssa. 

   ”Niinkö siinä siis kävi?” Katharina sanoi Rosalindin viimein päästyä loppuun. Hänen hiuksensa olivat nyt yksinkertaisella palmikolla ja hän nousi ylös. 

   ”Niin juuri”, Rosalind sanoi. ”Eikö ole hienoa?” 

   Katharina hymyili epävarmasti. ”Jos sanotte niin, neiti. Mutta oletteko varma, ettette halua naida häntä?” 

   ”En usko”, Rosalind sanoi kohauttaen olkiaan. ”Ymmärrän, että Ansgar on hiljainen, mutta sellainen mies ei oikein sovi minulle.” 

   ”Ei”, Katharina sanoi hiljaa, ”eipä taida sopia.” 

   ”Mutta sain kuitenkin isäni pään kääntymään!” Rosalind riemuitsi. ”Hän sanoi harkitsevansa sitä, voitko uskoa?” 

   ”Onhan hän kuitenkin isänne”, kamarineito sanoi. Vasta silloin Rosalind katsoi häneen kunnolla – ja huomasi hänen olevan jotenkin mietteliään näköinen. 

   ”Katharina?” Rosalind ihmetteli. Hän astui lähemmäs naista. ”Mikä nyt on?” 

   Katharina hätkähti. ”Kuinka niin?” 

   ”No… näytät niin…” Hän etsi oikeaa sanaa, ”totiselta. Etkö ole iloinen puolestani?” 

   Katharina hymyili vaisusti. ”Tietenkin olen. Mutta ajattelin vain… entä jos joutuisitte kuitenkin naimaan Ansgar-herran?” 

   Rosalind kurtisti kulmiaan. Miksi Katharina tuollaista kysyi? 

   ”En minä… en minä tiedä. Olisin ainakin surullinen. Mutta... eivät kai he minua pakottaisi…” 

   ”En halua pilata iloanne”, Katharina sanoi, ”mutta eihän teidän veljennekään saanut juuri valita. Ja minä…”

   Katharina näytti epäröivän. Rosalindia epäilytti entistä enemmän. 

   ”Mitä, Katharina? Onko sinulle minulle jotakin kerrottavaa?” 

   ”Ei… ei ole, neiti.” 

   ”Eikö muka? Sano vain.” 

   ”No, jos vaaditte…” 

   ”Vaadin kyllä, jos se on jotain vakavaa. Kerro minulle.” 

   ”Kuulin vanhempienne puhuvan”, Katharina sanoi, ”ollessani matkalla tänne. En muista kaikkea tarkkaan, mutta kuulin isänne sanovan…” 

   ”Niin?” Rosalind tivasi Katharinan pidettyä taukoa. ”Mitä isäni sanoi?” 

   ”Hän sanoi, että teidän täytyisi lakata olemasta itsepäinen. Ja että hän järjestää uuden tapaamisen teidän ja Ansgar-herran välille…”  

   Rosalind ei voinut sanoa yllättyneensä. Tietenkin heidän pitäisi tavata uudelleen. Koska saattaisihan Rosalind tulla vielä toisiin aatoksiin, ainakin hänen vanhempiensa mielestä. Mutta…

   ”Oliko tässä kaikki, Katharina?” hän kysyi kamarineidolta. ”Kuulitko jotakin muuta?” 

   Katharina vaikutti epäröivän. Lopulta hän nyökkäsi.

   ”Kuulinhan minä, neiti. Isänne sanoi vielä, ettei teidän pitäisi olla liian toiveikas. Että todennäköisesti… joudutte joka tapauksessa naimaan Ansgarin.”

   Rosalind katsoi häntä pitkään. Lopulta hän laski katseensa maahan. 

   ”Rosalind-neiti – ” 

   ”Ei”, Rosalind sanoi, ”älä sano mitään.”

   Hän ei voinut uskoa sitä. Oliko hänen isänsä siis sanonut harkitsevansa asiaa vain rauhoittaakseen Rosalindin? Eivätkö ne sanat olleet merkinneet mitään?

   Pian järkytys muuttui suuttumukseksi. Hänen koko elämänsä oli ollut tanssimista hänen vanhempiensa pillin mukaan, milloinkaan hän ei ollut tehnyt mitään suurta päätöstä itse. Tähän asti hän oli sietänyt sitä, mutta nyt… 

   ”Ei käy”, Rosalind sanoi enemmän itselleen kuin Katharinalle, ”minä en enää suostu tällaiseen.” 

   ”Neiti…?” 

   ”Olen seitsemäntoista”, Rosalind jatkoi ja käveli samalla ympäri huonetta, ”ja koko ajan olen vain totellut vanhempiani… Miten olen voinut tuhlata elämäni tällä tavalla? Miten?” 

   ”Mutta en enää”, hän sanoi ja pysähtyi seinän viereen. ”Tämä saa loppua. Puhun vanhemmilleni ja…” 

   Hän vaikeni. Olisiko hänen vanhemmilleen puhumisesta mitään apua? Jos hänen isänsä kerran valehteli hänelle eikä hänen äitinsä ollut sen parempi… Ei, lopputulos olisi luultavasti sama kuin äskenkin. 

   Äkkiä hän kuuli ropinaa ikkunaa vasten. Ulkona satoi. Rosalind katsoi kaarevaa ikkunaa pitkään, aivan kuin se olisi kertonut hänelle jotakin merkityksellistä. 

   Ja silloin hän tajusi.

   ”Niin tietenkin”, hän sanoi. ”Miksen sitä heti keksinyt? Niin yksinkertainen asia, ja silti…” 

   ”Rosalind-neiti?” 

   Rosalind hätkähti. Hän oli lähes unohtanut Katharinan läsnäolon. 

   ”Ai, Katharina”, hän sanoi. ”Ei tässä mitään…” 

   Mutta silloin hänelle tuli ajatus. Hänen mielensä toimi selkeämmin kuin koskaan, ja hänestä tuntui, että hän tiesi tarkalleen, mitä tehdä…

   ”Voi, Katharina”, hän sanoi ja tarttui hovineitonsa käsiin. ”Jos kerron sinulle tästä, ethän kerro vanhemmilleni? Tai kenellekään.” 

   ”En tietenkään”, Katharina sanoi näyttäen hämmentyneeltä. Rosalind hymyili hänelle. 

   ”Minä karkaan”, hän kuiskasi, aivan kuin seinätkin olisivat voineet kuulla hänen sanansa. 

   ”Neiti?” 

   ”Niin”, Rosalind sanoi ja naurahti. ”Miten tajuankin sen vasta nyt? Vaikka olisin voinut tehdä sen jo vuosia sitten. Tai eihän minun silloin tarvinnut mennä naimisiin…” 

   ”Mutta neiti”, Katharina sanoi kuin ei olisi käsittänyt mitään, ”te karkaatte? Oletteko varma?” 

   ”Varmempi kuin mistään ikinä”, Rosalind sanoi. ”Mutta minun täytyy tehdä suunnitelma, jotta onnistun. Autathan sinä minua, Katharina?” 

   ”Tietenkin, jos niin pyydätte”, Katharina sanoi. ”Milloin… milloin ajattelitte karata?” 

   Rosalind mietti vain hetken. ”Tänä iltana”, hän vastasi. ”En voi hukata aikaa. Jos vanhempani alkavat epäillä jotakin, he estävät minua.”

   ”Ja minne menette?” 

   ”Minä…” Rosalind rypisti otsaansa. Tosiaan. Hän ei tuntenut maailmaa kartanon ulkopuolella. Kaupunginkin hän oli nähnyt vain vaunuista käsin. 

   ”Tietäisitkö sinä, Katharina?” Rosalind kysyi toiveikkaana.

   ”No, kaupungissa on toki majatalo”, Katharina sanoi, ”missä voi yöpyä… mutta sieltä teitä etsitään luultavasti ensimmäiseksi.” 

   ”Etsitään? Ai, niin tietenkin”, Rosalind sanoi. Tietysti. Eiväthän hänen vanhempansa noin vain hyväksyisi tyttärensä katoamista. Rosalindin piti tosiaan laatia suunnitelma.

   ”Ihmiset eivät saa tietää, kuka olen”, Rosalind sanoi. ”Enkä saa olla liian näkyvä. Tiedätkö paikkaa, mihin voisin piiloutua?” 

   Katharina näytti miettivän. ”Olisi ehkä parasta, jos lähtisitte kaupungista. Mitä kauemmas menette, sitä harvempi tunnistaa teidät.” 

   ”Niin, tosiaan”, Rosalind sanoi ja hieroi käsiään yhteen. ”Pois täältä… Oletko sinä koskaan ollut Eichendorfin ulkopuolella, Katharina?” 

   ”Olen, monta vuotta sitten. Tosin vain naapurikaupungissa.” 

   ”Missä kaupungissa?” 

   ”Fichtenwaldissa, muistaakseni”, Katharina vastasi. ”Mutta sinne on matkaa, eikä kävellen - ” 

   ”Katharina”, Rosalind keskeytti hänet, ”etkö voisi tulla mukaani?” 

   ”Mukaanne, neiti? Mutta…”

   ”Miksei? Voisit auttaa minua. Eikä sinun tarvitsisi kestää vanhempieni kiusallisia kyselyitä…”

   Mutta Katharina pudisti päätään. ”Te ette taida ymmärtää, Rosalind-neiti.”

   ”Mitä minä en ymmärrä?”

   ”Että on vain hankalampaa, jos me molemmat lähdemme. Silloin ihmiset ainakin tietävät, ketä etsiä. Autan teitä toki, mutta mukaan en voi tulla. Sitä paitsi kamarineitonanne voin viivyttää heitä, ennen kuin teitä lähdetään etsimään.” 

   ”Hm… Taidat olla oikeassa”, Rosalind sanoi kohauttaen olkiaan. Häntä harmitti – olisi tuntunut paljon turvallisemmalta, jos hänen mukanaan olisi ollut joku tuttu. Mutta hän karkaisi joka tapauksessa.

   ”Mitä minun sitten pitäisi tehdä?” hän kysyi kamarineidoltaan.

   ”Teidän on parasta yrittää ystävystyä jonkun alemman säätyläisen kanssa”, Katharina selitti, ”sellaisen, joka ei tiedä, kuka olette. Parasta olisi, jos hän olisi itsekin matkustamassa pois kaupungista. Näin voisitte lähteä täältä mukananne henkilö, joka tuntisi paikat paremmin ja voisi neuvoa teitä.”  

   ”Aivan”, Rosalind sanoi nyökytellen. Suunnitelma kuulosti hyvältä. ”Tosiaan, se voisi toimia. Kiitos, Katharina.”

   ”Mutta ensin”, Katharina sanoi, ”teidän pitäisi päästä pois kartanosta.”

   ”Ai niin”, Rosalind sanoi. ”Onko sinulla ideoita?” 

   ”No, voisin harhauttaa vartijoita”, Katharina vastasi, ”mutta en voi taata sen toimivan.”

   ”Meidän täytyy ottaa riski”, Rosalind sanoi määrätietoisesti. ”Voisin käyttää taka-ovea… mutta miten ylittäisin aidan?”

   Kartanoa ympäröi korkea pensasaita. Aukkoja siinä ei ollut, eikä kiipeäminenkään onnistuisi – ainakaan huomaamattomasti. 

   ”Tämä on vaikeaa”, Rosalind sanoi ja hieroi päätään kuin saadakseen sen toimimaan paremmin. ”Auta minua, Katharina…”

   Mutta Katharinallakaan ei vaikuttanut olevan ratkaisua ongelmaan. Rosalind oli jo alkamassa hätiköidä, kunnes hän hihkaisi.

   ”Nyt tiedän! Minun täytyy vain käyttää porttia!” 

   ”Porttia? Mutta neiti…” 

   ”Sinä harhautat vartijoita”, hän sanoi Katharinalle, ”ja hankit heiltä portin avaimen. Sitten avaan portin ja lähden! Niin yksinkertaista!” 

   ”Mutta neiti…”

  ”Mitä? Eikö se ole hyvä suunnitelma?”

   ”Ei siinä muuten mitään vikaa ole, mutta miten ajattelitte, että harhauttaisin kaikkia pihan vartijoita – ja hankkisin heiltä avaimen?”

   Rosalindin hymy hyytyi. ”Ai… niinpä. Ymmärrän. No… mitä me sitten tekisimme?”

   Heidän välilleen lankesi hiljaisuus. Rosalind oli jo alkamassa menettää toivonsa – tämä ei tulisi onnistumaan, ei mitenkään…

   ”Mutta hetkinen”, Katharina sanoi äkkiä, ”se saattaa sittenkin onnistua.” 

   ”Mitä? Millä tavalla?” Rosalind kysyi heti. 

   ”Kuunnelkaa…”  

Illallisaikaan suunnitelma oli valmis, ja Rosalind istuutui vanhempiensa seuraan jännittyneenä. Vasta nyt hän tajusi, ettei välttämättä näkisi heitä enää koskaan…

   Oliko tämä sittenkään oikea ratkaisu? Olisiko parempi, jos Rosalind vain puhuisi vanhemmilleen? Mutta hän kuitenkin tiesi, ettei voinut perääntyä. Päätös oli jo tehty, hän oli valinnut polkunsa. Eikä hän antaisi minkään, edes vanhempiensa, estää häntä lähtemästä. 

   ”Rosalind?” hänen äitinsä sanoi saaden tytön hätkähtämään. ”Olet kovin vaitonainen. Mikä hätänä?” 

   ”Ei mikään”, Rosalind sanoi nopeasti. ”Miksi olisi?” 

   ”No”, hänen isänsä sanoi, ”tämä päivä on ollut sinulle melko raskas.” 

   ”Ei, olen aivan kunnossa”, Rosalind sanoi hymyillen.

   Hänen vanhempansa vilkaisivat toisiaan, mutta antoivat asian olla. Illallinen jatkui tavalliseen tapaansa, jonkun aina välillä aloittaen uuden keskustelunaiheen.  Rosalindista kuitenkin tuntui, että hänen vanhempansa ihmettelivät edelleen tyttärensä epätavallista hiljaisuutta. 

   Ruokailun päätyttyä Rosalind ei äkkiä tiennyt lainkaan, mitä sanoa. Hänen pitäisi nyt ”mennä nukkumaan”, eli lähteä kartanosta. Miten hyvästellä vanhempansa ilman, että he alkaisivat epäillä mitään? 

   ”No”, Rosalind aloitti, ”minä taidankin mennä nukkumaan.” 

   ”Meidänkin on aika vetäytyä yöpuulle”, hänen isänsä sanoi ja nousi pöydästä. Rosalind ja hänen äitinsä tekivät samoin. ”Hyvää yötä, Rosalind.” 

   ”Hyvää yötä, isä ja äiti”, Rosalind sanoi niiaten. Mutta hän tajusi, ettei se riittänyt. 

   ”Odottakaa hetki”, hän sanoi vanhempiensa tehdessä jo lähtöä. He kääntyivät Rosalindia kohti. 

   ”Mitä nyt, Rosalind?” hänen äitinsä kysyi. Rosalind tuli lähemmäs heitä ja syleili kumpaakin. Hänen vanhempansa katsoivat tytärtään yllättyneinä. 

   ”Rakastan teitä”, Rosalind henkäisi. Hän niiasi vielä kerran ja toivotti hyvää yötä. Enempää hän ei kestänyt, vaan käänsi selkänsä. 

   ”Rosalind!” hänen äitinsä huudahti. ”Onko kaikki kunnossa?” 

   Rosalind käänsi päätään heihin päin ja hymyili. ”On. Kaikki on hyvin.” 

   Sitten hän lähti, tuntien silmiensä kostuvan. Miksi tämän piti olla niin vaikeaa? Vaikka hän oli vihainen vanhemmilleen… Miksi hänen sydämensä piti toimia näin?

   Päästyään huoneeseensa Rosalind kutsui Katharinan paikalle. Kamarineito saapuikin pian, ja hänet nähdessään Rosalind ei voinut muuta kuin syleillä naista. 

   ”Rosalind-neiti?” Katharina sanoi hiljaa.

   ”En voi sille mitään”, Rosalind sanoi itkien. ”En vain voi.” 

   Katharina silitti hellästi hänen hiuksiaan. ”Ymmärrän. Mutta pidättekö silti kiinni päätöksestänne?”

   ”Kyllä”, Rosalind sanoi epäröimättä. Hän vetäytyi Katharinan luota ja hymyili parhaansa mukaan. ”Onhan sinulla kaikki tarvittava?”

   ”On, neiti”, Katharina vastasi. ”Vaihdetaan nyt vaatteenne.” 

   ”Voi”, Rosalind sanoi Katharinan alkaessa auttaa häntä riisuutumaan, ”miten paljon helpompaa olisikin, jos voisit tulla mukaani!”

   ”Tiedän, neiti”, Katharina sanoi, ”mutta näin on parasta. Sitä paitsi löydätte varmasti ystäviä ulkomaailmasta.” 

   ”Toivottavasti”, Rosalind sanoi. Kun hän oli alkanut ajatella asiaa tarkemmin, hän oli tajunnut, ettei tiennyt kartanon ulkopuolella olevasta maailmasta juuri mitään. Lukuun ottamatta muita kartanoita, joissa hän oli ollut vieraana. Mutta elämä kaupungissa oli hänelle täysin vierasta, eikä hän voinut kuvitella selviytyvänsä ilman apua.

   ”No niin”, Katharina sanoi ja antoi Rosalindille vaatimattoman vaaleanpunaisen mekon, jota hän piti silloin, kun ei ollut tärkeissä tilaisuuksissa. Se oli toki hienoa kangasta, mutta ilman kalliita koruja Rosalind ei paljastaisi heti asemaansa.  Hänen hiuksensa Katharina laittoi auki, mutta kiinnitti taakse vaaleanpunaisen nauhan. Jalkaan Rosalind laittoi vaatimattomimmat kenkänsä, joissa ei ollut korkoja ja jotka olivat mukavat jalassa. Hän veti vielä päälleen tumman matkaviitan. Ollessaan viimein valmis hän katsoi kamarineitoaan hermostuneena. 

   ”Näytänkö hyvältä?” hän kysyi.

   ”Tietenkin näytätte”, Katharina vakuutti. ”Nyt meidän täytyy vain päästä ulos.” 

   Rosalind puri huultaan. Entä jos suunnitelma epäonnistuisi? Hänen vanhempansa saisivat tietää hänen pakoyrityksestään, eikä hän takuulla saisi enää uutta tilaisuutta…

   Hän pudisti päätään. Kyllä kaikki sujuisi, aivan varmasti. Hän ei saanut menettää toivoa nyt.

   ”Mennään sitten”, Rosalind sanoi. Katharina nyökkäsi ja otti käsiinsä korin, jossa hänellä oli lyhty ja muutama pullo. 

   ”Kuten haluatte, neiti”, hän sanoi. ”Ai niin…” 

   ”Mitä?” Rosalind kysyi hätkähtäen. ”Olemmeko unohtaneet jotakin?” 

   ”Tarvitsette rahaa”, Katharina vastasi. ”Jotta voitte maksaa matkasta ja yöpymisestä.”

   ”Rahaa… niin tietenkin.” Totta puhuen Rosalind ei ollut tullut edes ajatelleeksi sitä, eihän hänen ollut koskaan tarvinnut maksaa mistään. ”Mistä saan sitä?” 

   ”Korut käyvät myös”, Katharina sanoi. ”Jos vain voitte luopua niistä…” 

   ”Kaikista?” Rosalind ei pitänyt ajatuksesta - korut olivat olleet hänelle aina tärkeitä. 

   ”Ei sentään, neiti”, Katharina sanoi. ”Muutama riittää. Voitte myös vaihtaa niitä rahaksi, jos se on tarpeen.” 

   ”Hyvä on”, Rosalind sanoi. Hän meni korulaatikolleen ja otti helmikaulakorun, safiirirannerenkaan ja smaragdisormuksen. Sitten hän laittoi ne viittansa taskuun.

   ”Oliko muuta?” hän kysyi Katharinalta, joka pudisti päätään.

   ”Tuskin, neiti.”

   ”No sitten”, Rosalind sanoi, ”lähdetään.” 

   Katharina sytytti lyhtynsä Rosalindin seinällä olevan kynttilän tulella ja sammutti kynttilän. Sitten hän avasi huoneen oven.

   He livahtivat ulos huoneesta, mutta eivät ehtineet kulkea pitkääkään matkaa, kun seinän luona seisova vartija kysyi: ”Kuka siellä?” 

   ”Minä ja Rosalind-neiti”, Katharina sanoi nostaen lyhtyään. ”Neiti kaipaa raitista ilmaa, joten käymme pienellä kävelyllä puutarhassa.” 

   ”Selvä, jatkakaa”, vartija sanoi kumartaen Rosalindille. Rosalind ja Katharina hymyilivät toisilleen – pihalle pääsy olisi tuskin vaikeaa, mutta porttien ulkopuolelle pääseminen voisi olla haastavampaa. 

He kulkivat käytäviä pitkin antaen vielä muutamalle vartijalle saman selityksen, kunnes pääsivät keittiöön ja siellä olevan takaoven luokse. Katharina kääntyi katsomaan Rosalindia. 

   ”Muistatteko nyt kaiken, neiti?” 

   ”Kyllä”, Rosalind sanoi, vaikka tunsikin käsiensä tärisevän.

   ”Oletteko valmis tähän?” 

   ”Olen”, Rosalind sanoi. Mitä pitempään hän epäröisi, sitä pahempi. Oli parasta vain jatkaa. 

   ”Selvä”, Katharina sanoi ja avasi takaoven hitaasti. Rosalind veti henkeä. 

   Kun ovi oli saatu auki, Katharina astui ulos Rosalind kintereillään. Jälleen kerran vartija pysäytti heidät, mutta päästi heidät jatkamaan saman verukkeen varjolla kuin aikaisemminkin. 

   Mutta vaikka vartijoilla olikin velvollisuus totella Rosalindia, heidän kuului myös suojella tätä, eikä hänen päästämisensä porttien ulkopuolelle sopinut kuvaan. Rosalind toivoi, että Katharinan suunnitelma todella toimisi. 

   He näkivät jo suuret, rautaiset portit edessään – niiden yli ei päässyt kiipeämään kuin kaikkein taitavin varas, niiden alta ei päässyt luikahtamaan pieni hiirikään. Mutta toisella porttia vartioivista miehistä oli avain, jonka käsiinsä saatuaan portin avaaminen olisi lastenleikkiä. Sen saaminen oli asia erikseen. 

   Rosalind laittoi hupun päähänsä ja pysytteli tarpeeksi kaukana Katharinasta – oli tärkeää, ettei huomio kiinnittyisi häneen. Katharina puolestaan lähestyi vartijoita verkkaista tahtia, kunnes toinen miehistä puhui. 

   ”Kuka siellä?” 

   ”Palvelija vain”, Katharina sanoi ja tuli lähemmäs. ”Ajattelin, että teille maistuisi virvoke.” 

   ”Maistuisipa hyvinkin”, toinen vartijoista sanoi naurahtaen. ”Tässä joutuu seisomaan vielä seuraavat kaksi tuntia. Mitä sinulla on siinä?” 

   Katharina otti esiin kaksi pulloa. ”Vähän olutta vain.” 

   ”Anna tänne vaan!” vartija huudahti. Katharina ojensi molemmille vartijoille pullon.

   ”Ah, tätä onkin odotettu”, toinen vartija sanoi avatessaan korkin. Hän joi kerralla kolme kulausta ja huokaisi.

   ”Osaa se elämä olla niin raskasta välillä”, vartija sanoi ja hänen äänensä alkoi muuttua mongertavaksi. ”Harvoin saa edes kunnon kulausta…” 

   Rosalindin astellessa hitaasti lähemmäs hän näki, kun toinen vartijoista lyyhistyi maahan. Pian myös toinen mies oli nukahtanut. Katharina nappasi avaimen miehen vyöltä. Silloin kuului huuto: ”Hei, mitä siellä tapahtuu?” 

   Muut vartijat olivat jo huomanneet, ettei kaikki ollut kunnossa. Katharina kiirehti Rosalindin luokse ja antoi avaimen hänelle.

   ”Pitäkää kiirettä”, hän sanoi. ”Minä pidättelen heitä.” 

   ”Katharina – ”  

   ”Menkää!” Katharina hoputti ja alkoi kävellä vartijoita vastaan. Rosalind kiiruhti portille. 

   ”Voi, auttakaa minua!” Katharina huusi. ”Pysähtykää!” 

   ”Mitä täällä tapahtuu?” kuului yhden vartijan huuto. Rosalind yritti mahdollisimman huomaamattomasti saada avainta sopimaan lukkoon.

   ”Ette saa mennä sinne!” Katharina huusi edelleen. ”Tapahtuu kauheita, jos menette!” 

   ”Mitä sinä puhut, nainen?” toinen vartija tivasi. ”Mitä tapahtuu?” 

   ”Kirous!” Katharina huusi. ”He saivat ylleen kirouksen!”

   ”Mitä oikein – ”

   ”Hei, joku on portilla!” eräs vartija huusi. 

   Rosalind oli viimein saanut avaimen kääntymään lukossa – ja veti nyt porttia auki. Se oli raskaampi kuin hän olisi odottanut, eikä hän ollut saanut sitä vielä tarpeeksi auki… vartijat juoksivat häntä kohti…

   ”Ei!” Katharina huusi ja juoksi vartijoiden perään. ”Ette saa!” 

    Rosalind oli juuri luikahtamassa portista, kun tunsi vahvan käden tarrautuvan olkapäälleen. Hänen huppunsa valahti alas. 

   ”Minne kuvittelette menevänne, Rosalind-neiti?” vartija kysyi. ”Ette kai vain ajatellut karata?”

   Mutta Rosalind ei ehtinyt sanoa mitään, kun vartija äkkiä ähkäisi ja päästi irti Rosalindin olkapäästä. Hän kuuli Katharinan äänen: ”Nyt, Rosalind-neiti!” Eikä hän epäröinyt enää hetkeäkään, vaan pinkaisi juoksuun, pois kartanosta, pois tutusta maailmasta. Hän kuuli huutoja eikä tiennyt lainkaan, mitä tapahtui, mutta ei uskaltanut katsoa taakseen…

   Rosalind ei kyennyt ajattelemaan. Hän ei nähnyt eteensä, ei tiennyt, miten pitkään oli juossut, miten kaukana kartanosta hän nyt oli… hän ei tiennyt muuta kuin että hänen täytyi päästä kauas, kauas pois. 

   Mutta ikuisuuksiin hän ei kyennyt juoksemaan. Lopulta hän oli aivan liian hengästynyt jatkaakseen, ja niinpä hän lyyhistyi maahan, välittämättä sen kovuudesta, piittaamatta poltteesta kurkussaan. Hän sulki silmänsä ja pian myös mielensä, unohtaen kaiken, hukkuen unen maailmaan.  

Ja siinä olikin ensimmäinen luku! Kertokaa, mitä piditte! Onko tarina jatkamisen arvoinen? Seuraavan luvun tulemisessa saattaa kestää, koska en ole kirjoittanut sitä vielä. Ja muuten, onko uusi fontti ihan hyvä vai oliko vanha parempi? Kommentteja, kiitos!