torstai 25. kesäkuuta 2015

Here I am!

Heipä hei ja tervetuloa blogiini!

Olen jo pidemmän aikaa halunnut aloittaa oman blogin, mutta jotenkin aina on tullut jotain muuta mieleen. Kesälomapäivien käytyä pitkästyttävän tylsiksi päätin kuitenkin tarttua itseäni niskasta kiinni ja tehdä viimeinkin blogin. Toivottavasti voin tuoda iloa muillekin kuin vain itselleni tämän blogin kautta.

Mitä siis on odotettavissa? No, suunnitelmissa olisi ainakin omia tarinoitani, top-listoja ja muita höpinöitä. Mitään varsinaista aihetta Court of Eleanorilla ei kuitenkaan ole. Ottaen huomioon kiinnostuksenkohteeni aiheet voivat vaihdella Disney-elokuvista Harry Potteriin ja kaikkeen mahdolliseen siltä väliltä. En siis aina itsekään tiedä, mistä seuraava teksti kertoo. Myös tarinani ovat keskenään aika erilaisia. Varautukaa siis yllätyksiin!

Jottei ensimmäisestä blogitekstistäni tulisi liian tylsä, kerron tässä myös vähän itsestäni. Olen siis 15-vuotias, syksyllä lukion aloittava neitokainen. Olen aika ujo ja uppoudun helposti omiin maailmoihini - usein suunnittelemaan tulevia tarinoita. Harrastuksiani ovat kirjoittamisen lisäksi kitaransoitto, teatteri, manga ja anime sekä elokuvissa käyminen. Viime vuoden lopusta lähtien olen lisäksi ollut innostunut Disney-elokuvista ja niitä onkin sitten lainailtu kirjastosta milloin vain on kerennyt. Nyt olen alkanut myös hankkia näitä ihania elokuvia omaksi.

Minulla ei ole kesällä kovinkaan paljon tekemistä, joten tulen mitä luultavimmin päivittämään blogiani usein. Toivottavasti viihdytte blogini parissa!






4 kommenttia:

  1. Kiva, kun aloitit oman blogisi kirjoittelun! Kiinnostuksen kohteesi ja harrastuksesi ovat myös itselleni mieluisia (paitsi mangaan ja animeen en ole perehtynyt, että niihin suhtautumiseni on melko neutraali), joten blogiin tulee varmasti minua kiinnostavia tekstejä. Innolla tekstejä odotellen liityn blogisi lukijaksi. :) Pitääkin lukea tässä heti ensimmäinen tarinasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oletkin ensimmäinen seuraajani. Yritän tehdä blogistani mahdollisimman kiinnostavan, niin että lukijoita tulisi lisää. Mutta yksikin seuraaja antaa innoitusta jatkaa tekstien kirjoittamista! :)

      Poista